Stockholm Syndrome (finnish, larry)

toinen luku

Harryn näkökulma:

Minuutit kuluvat turruttavan hitaasti, kun hiljaisuus on laskeutunut aulaan. Ainoastaan ryöstäjien askeleet kaikuvat vasten laattalattiaa. He näyttävät hieman eksyneiltä. Heidän suunnitelmansa meni selvästi hieman päälaelleen, kun yksi heistä päätti livistää.
Komistus vie turhautuneena sormensa hiustensa lävitse. Samassa hän kuitenkin potkaisee aulassa olevan suuren kasviruukun kumoon. Voin kuulla henkäyksiä ympäri aulaa ja muutaman nyyhkäyksenkin. Multa levähtää vaalealle lattialle ja ruukun yläreuna hajoaa pieniksi paloiksi sen sekaan. Toinen ryöstäjä - hänkin hyvin komea ja selvästi lihaksikkaampi - tarttuu hermostuneen kaverinsa hartioihin tiukasti. "Sinun täytyy rauhoittua, Louis", hän sanoo hiljaa, mutta voin silti kuulla heidän puheensa selkeästi. 
"Louis", maistelen nimeä mielessäni ja kehossani. Samat kylmät väreet kulkevat pitkin vartaloani, kuten hetki sitten hänen koskettaessaan minua. Hieron poskeani ja suljen silmäni. Kaikki tapahtumat kelautuvat mielessäni ja pudistan päätäni. Haluan vain pois täältä. William on varmasti huolesta sekaisin. Hän panikoi aina, kun olen minuutinkin myöhässä tapaamisestamme. Nyt vasta tajuan, kuinka paljon hän todellisuudessa merkitsee minulle.
"Liam, meidän täytyy sitoa heidän kätensä. Meitä on kaksi, emmekä voi ottaa riskejä", Louiksi osoittautunut komistus selittää ystävälleen, jonka silmiin ilmestyy tutkimaton katse. 
"Sinä vakuutit minulle, että me emme tee niin!" toinen tiuskaisee ja haroo hiuksiaan ahdistuneena. Voisin vannoa, että hän käy todella lähellä romahtamisen rajaa. "Minä en voi, Louis. Sinä tiedät."
"Louis ei kuitenkaan näytä enää kuuntelevan vaan laskee mustan repun selästään. Reppu näyttää tyhjältä, mutta sen sisältä ilmestyy toista kymmentä metriä köyttä. Se näyttää upouudelta ja kestävältä. Liam nyökäyttää päätään alistuneesti ja nostattaa yhden naisvirkailijan lattialta ylös. Nainen älähtää ja rimpuilee hänen otteessaan, mutta ei pääse karkaan - mikä on tietenkin arvattavissa. "En halua pahaa", Liam toteaa, mutta nainen sylkäisee halveksivasti hänen kasvoilleen. Louis murahtaa ja katkaisee pätkän köydestä. Hänen otsansa on rypyssä, kun hän kietaisee näppärästi, mutta tiukasti köyden naisen ranteiden ympärille.
"Pyydän. Älkää", nainen parkuu ja kyyneleet valuvat hänen poskiaan pitkin. Liam kääntää katseensa poispäin, ja saatan nähdä kivun välähtävän hänen katseessaan. Miksi hän on lähtenyt tälläiseen mukaan, jos ei kestä katsella?

Louis laskee naisen takaisin maahan makaamaan. Hänen katseensa haravoi huonetta, kunnes se pysähtyy minuun. Huomaan hänen huuliensa kaartuvan pieneen virneeseen, mutta se laantuu nopeasti. Kuka tämä ihminen oikein luulee olevansa?
Seuraavien kahdenkymmenen minuutin ajan he sitovat maassa makaavien ihmisten käsiä. Jotkut pistävät hanttiin toisia enemmän, jolloin he joutuvat uhkaamaan heitä aseillaan. Lopulta he päätyvät minun kohdalleni. Liam vetäisee minut valmiiksi ylös, kun Louis leikkaa köyttä. Hän riuhtaisee käsiäni, jotta ojennan ne hänen ulottuvilleen. Kovakouraisesti hän alkaa kiertämään köyttä ranteideni ympärille. Hänen silmänsä porautuvat katsomaan omiani tiiviisti. "Sinä olet yllättävän rauhallinen panttivangiksi", hän tokaisee ohimennen, kun saa tiukan ja pitävän solmun valmiiksi.
"Te olette hirviöitä", murahdan hampaideni välistä ja odotan Louisin paiskaavan minut kylmälle lattialle. Sen sijaan hän auttaa minut ensin polvilleni ja laskee minut sitten hellästi takaisin lattialle makaamaan. Kasvoillani käväisee hämmentynyt ilme.
"En minä tätä halunnut tehdä. Vannon sen", hän toteaa ja henkäisee turhautuneena. Hän alkaa sitomaan hajamielisesti viimeisen ihmisen käsiä ja tönäisee yllätyksekseni häntä. Hänellä on lyhyt kärsivällisyys eli hän saattaa räjähtää koska tahansa. En tiedä, onko se kovinkaan hyvä asia.

Valottomassa aulassa alkaa hämärtyä ja väsymys painaa kaikkien silmäluomia.
Liam istuu vastaanottotiskin tietokoneen ääressä ja koittaa murtaa järjestelmää, mutta lukuisien voimasanojen perusteella ei onnistu. Hän hieroo väsyneitä silmiään ja huokaisee. Näppäimistön tasaiset naputukset kaikuvat hiljaisessa aulassa.
Pidän silmäni uhmakkaasti auki. Tutkailen ryöstäjiä, mutta he näyttävät touhuavan omiaan. Päätän käyttää tilaisuuden hyväseni. "Greta", kuiskaan. Vaaleaverikkö on maannut hiljaa selkä minuun päin pitkän aikaa jo. 
Gretan selkä värähtää ja hän kääntää itkuiset kasvonsa minua kohti. Hän pyyhkii silmänalusiaan ja haukkoo henkeä. "Oletko sinä kunnossa?" kysyn hätäisesti, sillä toisen kasvot ovat kalpeat ja hänen silmänsä ovat puoliksi kiinni. 
"Minulla on diabetes", Greta huokaisee ja laskee päänsä väsyneenä takaisin lattialle. Kompuroin polvilleni hänen viereensä ja kosketan hänen poskeaan. 
"Hei!" huudahdan ja nostan katseeni. Tietokoneen ääressä istuva ryöstäjä nousee nopeasti ylös. Hän taputtaa kaverinsa olkaa. Toinen hätkähtää ja avaa silmänsä, sillä on ilmeisesti nukahtanut. Komistuksen katse on kysyvä, mutta sitten hän katsahtaa minua kohti.
"Gretalla on diabetes ja hän tarvitsee insuliinia", selitän hätäisesti, jolloin miehet katsahtavat toisiinsa hieman neuvottomina. En kuitenkaan usko, että he haluavat kantaa kenenkään kuolemasta vastuuta. "Onhan sinulla lääkkeesi mukana?" 
"On tietenkin. Ne ovat laukussani, joka on toimistossani", Greta selventää ja kohotan hänen päänsä syliini, jotta hänellä on parempi asento.
"Autetaan hänet ylös sitten", Louis sanahtaa aivan vierestäni ja tarttuu Gretaa kainalon alta kiinni. Greta säpsähtää ja koittaa riuhtaista kätensä kauemmas, mutta on liian voimaton. Yhdessä komistuksen kanssa nostamme Gretan ylös ja tuemme häntä, kävellessämme kohti toimistotiloja.

Greta makaa toimistonsa sohvalla, saatuaan insuliinipistoksen ja minä katselen häntä huolestuneena. Komistus norkoilee toimiston ovella ja vilkuilee jatkuvasti aulaan.
"Tämä on teidän syynne", totean lyhyesti ja käännyn ovelle päin. Louis katsahtaa minuun ja naurahtaa kevyesti. "Onko tämä sinun mielestäsi hauskaa?" kivahdan.
"Totta kai tämä on meidän syytämme. Emme me täysin omasta tahdostamme tätä tehneet. Et voisi ikinä ymmärtää, vaikka alkaisinkin selittää", tummaverikkö sanahtaa ja vetäisee mustan paitansa hihoja niin, että hänen tatuoidut käsivartensa paljastuvat. Hänellä on kaikenlaisia hassuja tatuointeja, joilla ei varmaankaan ole sen enempää merkitystä.
"Olet aivan oikeassa! Tälläistä ei kukaan täysjärkinen tee", sanahdan topakasti ja raavin yhteen solmituilla käsilläni poskeani. Tehtävä osoittautuu yllättävän vaikeaksi. 
"Minä autan", Louis kuiskaa ja astuu lähelleni ja kohottaa kätensä poskelleni. Hänen kyntensä tekevät muutaman edestakaisen liikkeen poskellani, kunnes sormet eksyvät kiharoitteni sekaan.
Vaaditaan pieni töytäisy, ja olen selkä toimiston seinää vasten. Komistuksen huulet eksyvät vaativina huulilleni. Kadotan hetkeksi paikan- ja ajantajun. Hänen kätensä nykivät hiuksiani, ja minä antaudun hänelle täysin. 
"Missä minä olen?" Gretan ääni herättää minut takaisin todellisuuteen ja tönäisen Louisin irti itsestäni. Katsomme toisiamme hengästyneenä ja häkeltyneinä. 
Kuinka saatoin menettää itsehillintäni noin pahasti?

Joulukin sitten meni ja sain tämän luvun tänään valmiiksi. En ole tähän hirveän tyytyväinen, mutta seuraavaan täytyy sitten petrata. :) 
Lukukertojakin on tullut ihan mukavasti. Kiva huomata, että joku lukee tätä. ;D