Stockholm Syndrome (finnish, larry)

yhdeksäs luku

"Lopeta, Liam!" pieni, ruskeahiuksinen poika huutaa ja juoksee pitkin niittyä. Heinikko kutittelee pojan paljaita sääriä, kun hän juoksee pakoon toista, hieman pidempää poikaa. Nauru kaikuu ilmassa, kun pojat juoksevat kohti harmaata taloa. Se tönöttää yksinäisenä niityn vastakkaisessa laidassa. Sen kuistille, vanhassa kiikkustuolissa, istuskelee pellavapäinen mies, joka polttaa paksua sikariaan. Hän kuulee poikien hengästyneet naurut ja nousee välittömästi ylös.
On ahdistavan kuuma kesäinen sää, ja poikien paidat ovat liimautuneet heidän selkiinsä kiinni. Hiki virtaa myös heidän ohimoiltaan alas.
"Missäs te oikein olette olleet, kun noin paljon hikoilette?" mies kysyy. Hänen kasvonsa ovat lempeät, vaikka hänen poskipäänsä erottuvatkin pelottavan selkeästi ja hänen otsalleen nousee muutama ryppy.
"Kävimme vain metsässä kuljeksimassa. Luin Louisille tätä", pidempi poika selittää ja näyttää miehelle kädessään olevaa sarjakuvalehteä. Miehen huulille kohoaa hymy ja hän katsahtaa pienempää poikaa.
"Oliko tuo aivan totta, LouLou?" mies kysäisee. Sinisilmäinen poika katselee päätä pidempää poikaa vierellään, joka kiristelee leukojaan uhkaavasti.
"Hän otti minun sarjakuvani", poika lopulta toteaa. Mies repeää nauruun ja taputtaa pikkuisen päätä tyytyväisenä.
"Senkin veijari", mies naurahtaa ja kaappaa isomman pojan olalleen. Hän alkaa pyörimään ympäri. Poika potkii jaloillaan ja nauru raikaa kuistilla.
"Mitä täällä meuhkataan?" ruskeahiuksinen nainen kysyy ihmeissään. Hän on ilmestynyt ovensuuhun ja nojailee karmeihin. Hänen huulensa ovat punatut ja niitä koristaa ilahtunut hymy.
Nainen kaappaa pienen pojan syliinsä, mikä saa pojan kikattamaan. Sinisilmä saa punaa poskilleen, kun nainen suukottaa niitä. Ensimmäistä kertaa poika tuntee kuuluvansa johonkin. Hän on rakastettu. Hän on turvassa.

-

Harryn näkökulma:

Pyörin kosteissa lakanoissa ja koitan löytää mahdollisimman hyvän asennon. Aamu sarastaa jo verhon raoisti tulevan valon perusteella, mutta en halua nousta vielä. En halua lähteä.
Lopulta vetäisen peiton päältäni ja nousen sängyn laidalle istumaan. Vedän sormet läpi märkien hiuksieni. Kaikki tuntuu niin vieraalta. Olen aivan vieraassa paikassa. Henkilöt, joiden seurassa olen, ovat minulle lähes tuntemattomia. Mutta silti... Louis. Louis!
Käännyn katsomaan sängyn toista puolta, ja siinä hän nukkuu. Hänen huulensa ovat hieman raollaan, paljastaen pienen osan valkoisista etuhampaista. Hänen ruskeat hiuksensa ovat verhonneet hänen kasvonsa ja toinen käsi tukee hänen niskansa alla. Kaikki hänessä näyttää niin levolliselta. En haluaisi herättää häntä ikinä. Mikäli voisin, estäisin kaikkia muitakin herättämästä häntä.

*tästä voit skipata*

Varovasti kumarrun suutelemaan hänen olkapäätään. Siitä siirryn hitaasti hänen kaulalleen. Imen hellästi hänen korvanlehteään.
Rauhallisesti siirrän peiton pois verhoamasta hänen upeaa kehoaan. Hänen boxereidensa etumus on koholla, mikä saa minut hymyilemään ja vilkaisemaan kohti hänen kasvojaan. Siniset silmät tuijottavat minua. Louisin kasvoilla on ilkikurinen virne, mikä saa minut punastumaan ja kääntämään katseeni pois.
"Nautitko näkemästäsi?" Louis kysyy siirappisella äänellä. Hymähdän pienesti. "Haluaisitko koskettaa sitä?"
Nyökkään ujosti, jolloin Louis vetäisee rauhallisesti peniksensä esille boxereidensa suojista.
Kosketan sitä ensin sormellani, jolloin Louis naurahtaa kevyesti. Kuitenkin huomaan hänen silmiensä tummenevan himosta.
"Tartu siihen", hän kehottaa ja henkäisen. Puristan hellästi käteni sen ympärille. Teen samalla tavalla kuin Louiskin minulle. Pyörittelen ensin peukaloani kärjen ympärillä.
Louis tukahduttaa voihkaisunsa ja vilkaisen hänen kasvojaan. Hän haukkoo henkeään. Tajuan olevani ohjissa.
Alan hitaasti vetelemään kättäni edestakaisin pitkin hänen pituuttaan. Hänen huuliltaan karkaa murahdus.
"Noin, juuri noin, Harry", hän sanoo ja kiristelee leukojaan.
Nopeutan käteni tahtia ja kummarrun nuolaisemaan kärkeä. Se saa Louisin tarttumaan kiharoihini ja painamaan päätäni alaspäin. Hänen peniksensä kärki koskettaa suuni perukoita, mikä saa minut kakomaan lievästi. Hän vetelee päätäni ylös ja alas, yhä uudelleen.
"Oi, Harry", hän voihkii, mikä saa minut imemään kovempaa.
Lopulta Louis laskee irti hiuksistani ja laukeaa suuhuni huutaen nimeäni.

*voit nyt jatkaa*

Astelen hymysuin makuuhuoneestamme olohuoneeseen. Puna kohoaa kuitenkin jälleen poskilleni.
"Joko te lopetitte?" Zayn kysyy naureskellen juodessaan kahvia yhdellä olohuoneen vanhoista nojatuoleista. Liam nostaa myös katseensa kohti minua. En osaa tulkita hänen ilmettään. Ärtymystä?
"Kyllä lopetimme, kiitos kysymästä", Louis sanahtaa terävästi ystävälleen ja vetäisee minut perässään keittiöön. Siellä hän painaa minut vasten keittiötasoa ja painaa kehomme yhteen. Tunnen hänen hengityksensä kasvoillani.
"Mistä sinä tuollaista opit?"
"Sinulta", vastaan kuiskaten. Hän henkäisee syvään ja suutelee minua rajusti.
"Se oli ehdottomasti paras suihinotto, jonka olen ikinä saanut", hän sanahtaa hengästyneenä suudelman lomasta. "Kiitos."
"Ei siinä mitään. Se oli ihan mukavaa", soperran suudelman loputtua. Louis painaa otsamme vastakkain.
"Tarkoitin enemmänkin, että kiitos kun lähdit mukaamme ja luotit minuun", Louis toteaa ja naurahtaa kevyesti. Minäkin nauran.
"Nyt ne vielä nauraa tuolla", Zayn huudahtaa olohuoneesta ja purskahtaa myöskin nauramaan.
"Lopettakaa tollainen pelleileminen! Meidän täytyy lähteä pian, joten pakatkaa kamppeenne mahdollisimman pian", Liam ärähtää. Zayn hiljenee saman tien ja ryystää kahvinsa loppuun. Hän luikkii vähin äänin makuuhuoneeseensa. Luultavasti pakkaamaan, kun kerran käsky kävi. Liam puolestaan astelee kuistille ja paukauttaa ulko-oven perässään kiinni.
"Rauhoitu, Liam", Louis henkäisee Liamin perään. Hän vilkaisee minua ja kurottautuu suukottamaan otsaani. Välillä unohdan kuinka lyhyt hän oikeasti on.
Louis lähtee astelemaan Liamin perään, ja minä jään seisomaan keittiöön, löysät verkkarit ja huppari päälläni. Löysin vaatteet Louisin makuuhuoneen piirongista. Verkkarit ovat minulle hieman lyhyet, mutta huppari on juuri sopivan kokoinen.
Kuulen kuistilta kovaäänistä puhetta. Liam ja Louis väittelevät jälleen. Hiivin eteisessä olevan ikkunan luokse ja jään katselemaan heitä.
"Hän on niin hyvä sinulle. Sinä vain käytät häntä hyväksesi. Jeesus, Louis!" Liam karjuu naama punaisena ja vetäisee sormet hiuksiensa läpi.
"En minä käytä häntä hyväkseni. Minä todella pidän hänestä, Liam", Louis puolustelee, mutta huomaan hänen äänessään pientä värinää - epävarmuutta.
"Ai, kuten pidit Addiestakin?" Liam kysyy ja kohottaa kulmiaan. Samassa Louis syöksyy häntä kohti ja tarttuu hänen paitansa kaulukseen rystyset valkoisina.
"Älä puhu Addiesta!" En ole ikinä nähnyt Louisia niin ärtyneenä ja vihaisena. Hän sylkee sanat suustaan, mutta nimen kohdalla hänen äänensä murtuu. Hänen silmänurkastaan valahtaa yksinäinen kyynel hänen poskelleen. Liamin kireä ilme heltyy. Louis tönäisee hänet kauemmas ja istahtaa kuistin portaille.
Liam empii hetken, mutta kumartuu sitten veljensä viereen. "Olen pahoillani. En tarkoittanut..."
"Kyllä sinä tarkoitit, mutta ei se mitään. Kaikki oli minun syytäni. En kuitenkaan anna Harrylle tapahtua samoin", Louis selittää ja pyyhkäisee eksyneen kyyneleen poskeltaan kämmenselkäänsä.
"Minä autan sinua siinä", Liam sopertaa ja kietoo kätensä veljensä ympärille.

Tunnin kuluttua kello on noin seitsemän aamulla. Olemme pakkautuneet Liamin autoon - minä ja Louis takapenkille, Zayn etupenkille. Kuitenkin Liam seisoo edelleen kuistin edessä ja tuijottaa taloa.
Hän kääntyy askeltaakseen autolle ja näen kivun välähtävän hänen silmissään.
"Minne me nyt menemme?" Zayn kysyy, kun Liam istahtaa ratin taakse. Hän vilkaisee taustapeilistä minua ja sitten Louisia, joka puristaa hellästi reittäni polven yläpuolelta.
"En ole varma itsekään", Liam tokaisee ja kohauttaa olkiaan. Zayn nyökkää.
Minun kasvoillani häivähtää kauhu. Painan pääni auton tummennettua ikkunaa vasten ja suljen silmäni. Luomieni takana välähtävät neljän edellispäivän tapahtumat. Aseistetut miehet hyökkäävät pankkiin. Greta on kuolemaisillaan. Louis vie minut kokoustilaan ja kertoo minulle syyn hyökkäykseen. Hän kertoo myös miehestä, joka kiristää heitä, ja hänen tyttärensä kuolemasta tulipalossa. Voisiko tämä tyttö olla Addie?
Havahdun ajatuksistani, kun Louis painaa huulensa poskeani vasten. Käännyn katsomaan hänen sinisiä silmiään. Hänen huulillaan väreilee huolestunut hymy.
"Rakastan sinua", hän muotoilee huulillaan äänettömästi, ja voin vannoa, että sydämeni jättää muutaman lyönnin välistä. Henkeni salpautuu.
"Minäkin sinua", sanon äänettömästi ja yhdistän huulemme.
Auton moottori murahtaa, kun Liam kääntää avainta virtalukossa. Hän vilkaisee meitä surullinen, mutta tyytyväinen hymy huulillaan ja peruuttaa pois talon pihasta.
"Hyvästi, rakas", Liam kuiskaa katsoen taloa ja painaa sitten kevyesti kaasupoljinta.

Äää, löysin nyt ihan uuden juoni-idean ja oon aikas tyytyväinen siihen. Mitäs tykkäsitte?
Kommentoikaa ja votetkaa! 😊❤️