Joka yö se oli lähempänä.
Metri metriltä ja tunti tunnilta.
Hiljaa hetki hetkeltä se söi elävältä.
Olo jota ei ole olemassa.
Olo joka tappaa hiljaa sisältä.
Masennus keinoitteli itsensä elämääni hitaasti, mutta varmasti.
Päässäni alkoi uusi sota, mutta minä en välittänyt. Oli kuin osa minusta palaisi kotiinsa.
Avasin masennukselle oven jo ennen kuin se oli pihassani.
Seisoin ovella kunnes se peitti minut syleilyynsä.
Tervehdin sitä hymysuin ja ajauduin pimeyteen.
Olin saapunut taas kotiin.
Kylmä ympäröi minut uudelleen.
Minua ei pelottanut masennus eikä pimeään ajautuminen.
Minua pelotti se, että se tuntui paremmalta kuin koskaan.
YOU ARE READING
Unelmiin hukkunut
RandomKun elämä menee alamäkeä, pilvilinnat heittävät sinulle köytensä, ja vievät uuteen elämään. Kauas todellisuudesta. Lähelle sydäntäsi. -kirjotan tätä satunnaisesti, koska tää on niinkuin mun ajatuskirjani oikeastaan kaikki mitä täällä on, on totta. o...
