- 2 KUUKAUTTA AIJEMMIN -
"Suruvalittelut, Ellie", äitini työkaveri sanoi hiljaa, halaten minua.
"Kiitos", vastasin nieleskellen itkua.
Vanhempani menehtyivät yhteisellä lomamatkallaan Maltalla, heidän lentokoneensa joutui tekemään pakkolaskun mereen jonka seurauksena lähes koko lentokoneellinen ihmisiä kuoli. Siitä lähtien olen asunut mummoni luona, mutta mummo sanoi että minun on kuukauden sisällä muutettava tätini Loun luokse, mummo ei kuulemma enää ehtinyt eikä jaksanut elättää minua. Samalla ymmärrettävää, samalla hieman loukkaavaa. Ei mummoni tietenkään voi tällaista 15-vuotiasta elättää, samalla kun yrittää itse elää pienillä eläketuloilla. En koskaan ollut tavannut tätiäni, mutta mummo sanoi hänen olevan oikein mukava ihminen. Joutuisin tosin melkein heti Lontooseen saavuttuani lähtemään Loun ja hänen miehensä kanssa Loun mukaan työkeikalle joka kuulemma kestäisi koko loppuvuoden, joka minulle oli annettu koulusta vapaaksi. Tarvitsin rehtorin mielestä aikaa surra rauhassa. En oikeastaan uskaltanut miettiä vanhempien kuolemaa. Pelkään omaa mieltäni. Pelkään mitä tapahtuu kun sisäistän, etten koskaan voi puhua vanhemmilleni. Havahduin ajatelmistani, kun kuulin hiljaisen suruvalittelun selkäni takaa. Minulle tuntematon nainen hymyili minulle hennosti, samalle halaten minua, aivan kuin tuntisi minut. Kiitin kohteliaasti edelleen miettien kuka tuo nainen oikein oli. Hänellä oli aivan samanlainen hymy kuin äidillä. Jäin tuijottamaan naista suoraan silmiin, kunnes hän tajusi esittäytyä.
"Olen Lou, äitisi sisko. Emme olekaan tavanneet, vain silloin kun olit juuri syntynyt. Välimatka on niin pitkä ettemme ehtineet tavata äitisi kanssa usein, puhuimme kyllä aina puhelimessa ja-" nainen keskeytti lauseensa ja purskahti sydäntäsärkevään itkuun.
Halasin häntä ja kun irrottauduin halauksesta katsahdin hänen vierelleen ilmestynyttä miestä ja pientä tyttöä miehen sylissä. Hymyilin heille pikaisesti, samalla kätellen miestä.
"Hei, olet varmaan Loun mies?" kysyin.
"Hei, kyllä, olen Tom", mies vastasi rennosti.
Katsahdin pientä tyttöä Tomiksi esittäytyneen miehen sylissä ja otin hänen kädestään kiinni, ravistaen sitä pienesti.
"Moikka, kukas sinä olet?" kysyin hieman lapsellisella äänellä. Pikkuinen katsoi minua tuimasti. Tom moitti tyttöä sanoen että uusille ihmisille on oltava kohtelias.
"Hän on Lux", Lou sai sanottua niiskutuksensa takaa.
"Hei Lux", sanoin katsoen tyttöä suoraan silmiin. Hän ujosteli minua ja painautui isäänsä vasten. Hymähdin pienesti ja kehotin kaikkia siirtymään sisälle kahville. Kahvittelun jälkeen vieraat alkoivat lähteä koteihinsa, vielä kerran esittäen suruvalittelut minulle. Minä, mummoni ja Lou perheineen jäimme vielä keskustelemaan muutostani Lontooseen, joka tapahtuikin odotettua aijemmin, nimittäin seuraavana päivänä. Lou ja Tom olivat lähdössä seuraavana päivänä takaisin Lontooseen, joten minun olisi kuulemma helpointa matkustaa heidän kanssaan samaan aikaan, he saisivat tutustua minuun paremmin. Niin he mummolleni sanoivat.
Seuraavan päivän aamuna olin saanut tavarani pakattua. Toisinsanoen vain vaatekaappini sisällön ja henkilökohtaiset tavarani. Erityisesti kuva vanhemmistani oli pakattu mukaan hyvin suojattuna ettei sen kehyksen hajoa. Isäni osti kehykset äidilleni häälahjaksi muutama vuosi sitten. Lou auttoi minua pakkauksessa, hän kehui pukeutumistyyliäni. Olin jo hautajaisissa ihaillut Loun mustaa paitaa, jonka kauluksissa oli pieni pitsikoristeltu reuna. Loulla oli mielestäni erittäin hyvä tyylitaju. Oli kunnia että hän sanoi samaa minusta.
Matka lentokentälle alkoi kiireessä, koska kahvitteluhetki ja jäähyväiset venähtivätkin pidemmiksi kuin oletimme. Kiirettämme ei auttanut yhtään Luxin väsymys ja siitä johtuva kiukuttelu, onneksi kohta olisimme lentokoneessa ja matkalla Lontooseen. Olin valmis aloittamaan uuden elämän siellä. Lou sano että kouluasiani järjestetään sitten kun se on ajankohtaisempaa, tärkeintä oli nyt se että pääsisimme Lontooseen. Minulle oli ostettu lentoliput viime yönä, onneksi sain paikat melko läheltä muuta seuruettamme, vaikka niin myöhään lennot hankimmekin.
Lontooseen saavuttuamme en voinut muuta kuin ihastella, kuinka kaunista kaikkialla olikaan. Jokapuolella oli mitä mielenkiintoisempia ihmisiä, ihastuin heti Englantilaisten tyyliin pukeutua. Lou kertoi lentokoneessa, että saa suurimmat inspiraationsa pukeutumiseen Lontoon kaduilta. Hän on ammatiltaan stylisti, hän stailaa suositun poikabändin jäseniä, heidän kiertueelle me lähdemme mukaan Tomin ja Luxin kanssa. Olin siitä innoissani, sain muuta ajateltavaa, koska kiertueella tuskin ehdin muistella vanhempiani, niin sydämettömältä kuin se kuulostaakin. Lou lupasi minulle töitä kiertueelta, saan kuulemma auttaa häntä stailauksessa ja saisin siitä kaikenlisäksi rahaakin. Hienoa.
