Kadotus

3

- Sukat, mekot, hameet, housut, converset, farkut, paidat, villasukat, talvivaatteet, sateenvarjo, puhelin, rahapussi, ipad, hiustensuoristaja, kampa, harja, kamera, shampoo, pyyhe, uimapuku, jne.... Niitä oli piitkä lista.
- Kaikki on mukana, sanoin, ja suljin matkalaukun vetoketjun.

Vein matkalaukun eteiseen, se oli painava.
Sitten kävin nukkumaan.
Mietin:
- Mitenköhän saan unta?
Tarkoitan, kun jännittää niin paljon.
Suljin hitaasti silmäni, ja nukahdin.

Herään aamulla hirveään huutoon ja melskeeseen. Äidillä ja isällä on taas riita.

Menen olohuoneeseen, ja kysyn:
- Mitä täällä oikein tapahtuu?
- AI MITÄKÖ TAPAHTUU!? äiti huusi ja oisoitti isää syyttelevästi.
- NO.... ISÄSI RIKKOI MUN IPHONE 6S:än.
- Se oli vahinko, puhelimesi alkoi soida, ja kiiruhdin tuomaan sitä sinulle, isä sanoi ja katsoi minuun.
- SAAT OSTAA UUDEN, KOKEILIN, JA TÄMÄ EI TOIMI ENÄÄ! äiti karjuu.
- TÄMÄ MAKSOI 700€, äiti jatkoi.
- Nyt molemmat rauhoittukaa, sanoin katsoen kumpaakin vuorotellen.
- Olen menossa tänään sinne Porvooseen! Enkä halua että riitelette näin! minä huusin.
- Emme onneksi asu kerrostalossa, tai paritalossa, tai rivitalossa, meille ei tulla valittamaan! äiti sanoi kädet puuskassa.
- Anteeksi kulta, äiti sanoi, ja ojentui halaamaan minua.
- Niin, anteeksi, ei ollut tarkoitus, pilata tätä päivää, kun emme näe ainakaan yli vuoteen, isä jatkoi, ja ojentui myös halaamaan minua. Nyt olimme siinä yhtenä möykkynä.
Sitten äiti haki vielä yhden matkalaukun, johon äiti pakkasi minulle kaikki loputkin vaatteeni kaapistani, koska vuosi siellä olisi todella pitkä aika. Nyt 2 matkalaukkua olivat ihan täynnä vaatteita ja muita tärkeitä esineitä.

Äiti alkoi itkemään, ja meni tekemään aamupalaa. Minä taas menin petaamaan sänkyäni, ja vaihtamaan vaatteita.
Mietin: Entä jos siellä minua masentaa niin paljon, että en kestä olla siellä enää.
No... en usko, se on varmaan kiva paikka, minä ajattelin, mutta pelkäsin silti että hirveä masennus iskee, kun masentaa nytkin, ja varmaan aina.

Kun pääsen Porvoosta, minulla alkaa masennus-terapia. Jossa käyn pari kertaa kuussa. Sen pitäisi muka auttaa masennukseen. Mutta uskoin että se ei auta.

Kun olin järjestellyt huoneeni kuntoon, olin aikeissa sanoa:
- Nyt lähdetään!
Mutten sanonut, sen sijaan menin äidin luo ja kysyin:
- Niin monelta se linja-auto lähtee?
- Se lähtee vasta 12:45, ja kello on nyt 12:02.
Meillä ei ollut mikään kiire, sillä linja-auto asema, oli ihan parinsadan metrin päässä.

Kello oli 12.30, ja päätimme lähteä. Äiti puki hienot Niken- kengät. Isä taas Converset. Äiti veti mukanaan yhtä matkalaukkua, ja isä toista.

Linja-auto asemalla klo: 12:41:
- Nyt vaan odotellaan linkkiä, isä sanoi, ja katsoi aikataulu listaa.
- En jaksa odottaa, minä sanoin turhautuneena.
- Kyllä pitää jaksaa, ei todellakaan ole enää pitkä aika, äiti sanoi ja katsoi lähteviä linja-autoja jotka olivat täynnä ihmisiä.

Linja-auto saapui 12:44:
- Hei hei kulta, hyvää matkaa, äiti sanoi ja rutisti minua.
- Moi moi, isä sanoi, ja vilkutti.
Nappasin matkalaukut, ja lähdin.
Näin kuinka he alkoivat itkemään, äiti varsinkin, todella paljon.

Astuin linja-autoon. Tervehdin kuskia, ja valitsin etummaisen paikan. Vilkutin vielä äidille ja isälle, ja he vilkuttivat takaisin.

Sitten linja-auto lähti, vähän yliajassa, mutta ei se minua haitannut.

Mulla ei oo mitään sanottavaa☺
Lisää lukuja tulossa, ja paljon.
Terv: Leevi tiainen