Kadotus

5

Kävelin ahtaita käytäviä pitkin etsien Puhelin takavarikkoa. Kuljin kerroksesta toiseen. Lopulta löysin kuudennen kerroksen päädystä oven, missä luki:

Asiattomilta pääsykielletty!

Se epäilytti minua kovasti, niimpä marssin sisään. Näin edessäni suuren läpinäkyvän laatikon, mikä oli täynnä puhelimia.
- Tässä se on, nyt vaan etsin omani tuolta, sanoin, kunnes kuulin askelia.
Rikoin lasin nopeasti, ja kaikki puhelimet kasaantuivat päälleni. Minun oli vaikea hengittää, nousin nopeasti seisomaan, kunnes kuulin nopeita juoksu askelia.

Etsin omaa puhelintani, mutta se oli täysin mahdotonta.
Kun puhelimet kasaantuivat päälleni, osan näyttö hajosi, ja tiesin että joudun maksamaan siitä. Tärkeintä oli nyt se että pääsen kotiin, tänne en jää vuodeksi, tai pidemmäksi aikaa.

Ovi avautui takanani. Sisään astui kaksi miestä.
- Kädet ylös! toinen mies sanoi, ja osoitti minua. Älä liiku minnekkään.
Säikähdin, ja ryntäsin heidän ohitseen käytävälle.

Juoksin niin kovaa kuin jaloistani pääsin.
Menin portaat alas ensimmäiseen kerrokseen, siellä oli ihmisiä.
Huusin:
- AUTTAKAA! MINUT SIEPATAAN!
Ketään ei ollut enää perässäni, se oli noloa, kaikki varmaan luulivat minua hulluksi.

Kävelin hitaasti portaita ylös, meinasin mennä huoneeseeni, mutten mennyt.
Kun olin portaiden päässä, istuuduin kovalle lattialle.
Mietin:
Pitäisikö hypätä ikkunasta, ja paeta kadulle, minulla oli 500€ mukana, joka ei kuitenkaan riittäisi ruoan ostoon vuodeksi.

Hoin mielessäni:
- Okei, se oli huono idea, mutta entä jos keksisin jotain muuta, jotain uutta.
Pääni löi tyhjää, en keksinyt mitään.

Kunnes kuulin kuulutuksen keskusradiosta:
- Iltapalan aika! Kaikki opiskelijat syömään!
Kuuluttaja kuulosti vanhalta, erittäin vanhalta.
Nousin lattialta, ja näin pienen kartan minua vastapäätä. Katsoin sitä, ja etsin ruokalan.
- Okei, kolmannessa siivessä, huoneen numero 138 vasemmalla puolella.

Ryntäsin kolmanteen siipeen, se oli kaukana.

Kun pääsin ruokalaan, minua odotti valtava jono.
Menin jonon ankkuriksi, ja katsoin kun muut ottivat ruokaa.
Ruokana oli vanhan näköistä perunasosetta ja jauhelihakastiketta.
Ei kuulostanut houkuttelevalta, mutta kun minun vuoroni koitti, otin sitä mielin määrin.

- Onko tuo mielestäsi hyvää? joku kysyi vieressäni.
- E-en oikein tiedä, mutta minulla on nälkä, vastasin, ja katsoin kuinka kaikki tuijottivat minua.

Istuuduin pöytään, tietenkin ikkunapaikalle. Sieltä näki maisemat tosi hyvin.

Vastapäätäni istui poika, jolla oli tummat hiukset, ja harmaa t-paita.
- Hei, poika sanoi, ja tuijotti minua.
- He-hei, vastasin, ja katsoin poikaa ihmetellen.
- Älä välitä, eka päivä on tälläinen, seuraava on jo parempi, poika sanoi hymyillen.
- Mutta miksi he ottivat puhelimeni!? kysyin.
- He vain vitsailevat, huomenna he palauttavat kaikki puhelimet omistajilleen.
- Siis mitä? kysyin, ja tuijotin poikaa silmät pyöreinä.
- Aivan niin, ja muuten, oletko jo kuullut siitä?
- Ai mistä? kysyin.
- Joku oli yrittänyt varastaa puhelimia niiden takavarikosta.
Mietin:
En yrittänyt varastaa niitä, yritin etsiä omaani.
- Aijaa, sanoin hilpeästi.
- Tietäisitkö ketään kuka olisi voinut tehdä sen? poika kysyi katsoen minua.
- E-en tiedä, sanoin, ja raavin niskaani.

Hahaa, taas 1luku kirjoitettu:))
Mitä mieltä olitte? Kommentoikaa💗