Candy niminen 16 vuotias tyttö muuttaa uuteen kaupunkiin, Fountain Curuun, koska hänen vanhempansa eroavat. Candy on surullinen vanhempiensa erostaan, mutta on silti kiinnostunut tutkimaan uutta kotikaupunkiaan. Fountainin ihmiset vaikuttavat mukavi...
Tunsin hengityksen niskassani, eikä minun tarvinnut miettiä edes nanosekuntia ketä oli kyseessä. Jack seisoi takanani, minut häneen kiinni vedettynä. Hän piti minusta tiukasti kiinni, enkä pystynyt liikkumaan, sillä olisin muuten luultavasti menettänyt pääni. Enkä edes halunnut ajatella mitä hän tekisi muulle ruumilleni. Kaiken kukkuraksi Chris vielä taisteli viimeistä miestä vastaan, joka vaikutti olevan hyvin sitkeä kaveri -en tarkoita kirjaimellisesti-, joten Chris ei vielä pystyisi auttamaan minua.
Olin hyvin peloissani. Tunsin sydämmeni lyövän kymmenkertaista vauhtia normaaleihin lyönteihin verrattuna. Ajatukseni pyörivät päivän tapahtumissa. Kuinka kellot olivat olleet tunnin myöhässä ja Chris oli "yllätänyt" minut pelkkä pyyhe päälläni, kuinka olin luullut hänen jättäneen minut pysäkille, kylmälle asfaltille, kuinka hän toikin minut tälle kauniille rannalle -, joka ei kylläkään enää ollut kaunis verestä, raajoista ja päistä päätellen-, kuinka Jack, kuin tyhjästä oli hyökännyt rannalle miesjoukkonsa kanssa, kuinka olin nyt Jackin otteessa ja hyvin lähellä kuolemaa. Yksi sivallus kaulalleni niin kuolisin, vajoisin maantasalle ja, ehkä joskus myös sen alle, jos joku minut täältä sattuu löytämään. Eniten minua kuitenkin pelotti, miten Chrisille tulee käymään. Entä jos minä menetän hänet, eikä hän minua?
Halusin vain itkeä, mutta en halunnut näyttää heikolta Jackin silmissä. No jos totta puhutaan... En myöskään Chrisin silmien alla halunnut näyttää heikolta, vaikka hän ei minua varmaan nähnytkään.
"Chris!" huusin pieni toivonkipinä sisälläni. Jos hän jotenkin pystyisikin pelastamaan minut, jota en valitettavasti uskonut, sillä tiesin -tai ainakin luulin tietäväni-, että Chris olisi Jackiä heikompi. Hän katsoi minuun nopeasti pelokkaana ja siinä samassa hän sai syvän haavan poskeensa. Samaan aikaan Jack veti minut kovemmin itseään vasten ja painoi kätensä kovakouraisesti vasten suutani. Toisin, kuin minusta tuli kokoajan heikompi, Chris sai jotenkin ihmeellisesti voimaa minun katsomisestani tai miekan sivalluksesta. -Tietysti toivoin, että se olisi tuo ensimmäinen vaihtoehto.- "Kultaseni sinä olet aivan hiljaa tai et nää enää tuota aurinkoa. Etkä mitään muutakaan", Jack sihisi hampaidensa välistä.
Muutamassa sekunnissa Chris sai miehen listittyä maahan ja lähti harppomaan pitkiä askelia kohti minua ja Jackia. Minä tunsin kylmän väreen kulkevan pitkin kehoani heti, kun näin Chrisin katseen. Hänen silmänsä olivat aavistuksen tummemmat, kuin ennen ja hänen silmistää huokui pelkkää vihaa. Hänen toinen kätensä puristi rystyset valkoisina veristä miekkaa ja toinen käsi oli myös nyrkissä. Hän katsoi ohitseni ja tiesin hänen katsovan Jackiin.
Kun Chris pääsi luoksemme hän katsoi Jackia sama julma ilme kasvoillaan. "Päästä Candy menemään", hän sanoi hyvin hitaasti ja vihaisesti Jackille. Tunsin, kuinka Jack tiukensi otettaan minusta entisestään. Äänähdin kivusta. "Eikö sana kuulu!? PÄÄSTÄ CANDY MENEMÄÄN!!" Chris huusi niin lujaa, että hänen huutonsa kuului varmasti Marsiin asti. Minä säpsähdin hänen ääntään ja olin jo valmis purskahtamaan itkuun. Jackin taisi pelästyä Chrisin ääntä ja hellitti otettaan minusta. Sain vihdoin vedettyä kunnolla henkeä. Miekka valui pois kaulaltani, toisin kuin Jackin virne hänen kasvoiltaan. "Mitä me tekisimme tuolle miehelle, kultaseni?" Jack kysyi maireasti. "Menetkö pois itse vai lähetänkö sinut pois?" Chris kysyi hyvin murhaavasti. Hänen äänensä ei ollut enää edes lähelläkään sitä ihanaa ääntä, jonka olin kuullut puhelimessa. Jack vain virnisti. "Demonit eivät kuulu tänne", Chris sanoi.
Demoni!? Oliko Jack demoni? Ehei.. Ei voi olla. Tämä on vain tyhmä vitsi. Tämä on vain paha uni. Painajainen! Minä heiräisin aivan kohta...
Siinä samassa kun Jack kuuli sanan demoni, hän työnsi minut voimakkaasti poispäin hänestä -luojan kiitos- ja huitoi miekalla Chrisin suuntaan. Kuitenkin yhdellä miekan heilautuksella Chris sai Jackin kaatumaan maahan, eikä Jack näyttänyt enää elävältä. Minä katsoin järkyttyneenä ympärilleni ja sitten Chrisiä. Hän tuli luokseni ja halasi minua. Painoin pääni hänen rintakehäänsä vasten. Silloin en enää jaksanut pitää sisälläni tunteitani, vaan purskahdin itkuun.
"Ssh. Sinulla ei ole enään hätää... Ainakaan muutamaan vuoteen" Chris sanoi ja huokaisi. Nostin pääni hänen rintakehästään ja katsoin häntä kyynelten seasta kysyvästi. "Mitä sinä tarkoitat?" kysyin. "Jack... Hän on demoni. Hänen ruumiinsa jää tuohon, mutta hänen sielunsa menee aurinkoon", Chris kertoi. "Miksi?" minä kysyin. "Aurinko on demoneiden helvetti. He, eli demonit joutuvat heidän helvettiinsä, kun heidän ruumiinsa tapetaan. Kuitenkin muutaman vuoden kuluttua he pääsevät takaisin maan pinnalle ja valitsevat heille uuden vartalon. Demoni on siis vain sielu", Chris sanoi, saaden minut purskahtamaan hysteeriseen itkuun.
***
Olimme tulleet meille, sillä isäni oli lähtenyt selvittelemään joitakin asioita, joiden vuoksi hän tulisi vasta myöhään illalla kotiin.
Käskin Chrisin istumaan sohvalle ja odotatamaan siinä kunnes palaisin. Hain pyyhkeen ja vettä. Kun tulin takaisin hän oli mennyt makoilemaan sohvalle. Naurahdin hänelle. "Nouse ylös", sanoin. Hän teki työtä käskettyä ja oli jo hetkessä istumassa. "Mikä tuo on?" Chris kysyi ja katsoi vatia lattialla, jossa oli vettä ja pyyhe. "Siinä on vati ja pyyhe", minä naurahdin, Chriskin naurahti. "Kyllä minä tiedän mikä se on, mutta mitä varten?" hän kysyi. "Ajattelin putsata haavaasi", sanoin ja kosketi hänen poskeaan jossa oli haava. "Sattuuko?" Kysyin kosketellen haavaa peukalollani. "Ei", Chris henkäisi ja naurahdin hänelle hieman.
Nostin pyyhkeen vadista ja ruristin siitä ylimääräiset vedet pois. Painoin pyyhkeen hellästi hänen poskeaan vasten ja pyöritin sitä kevyesti haavan päällä. Katsoin hänen täydellisiin silmiinsä, jotka kohtasivat omani. Yht'äkkiä käteni juuttui paikoilleen hänen poskelleen, eikä liikkunut enää. Katsoimme toisiamme hyvin pitkään. Sitten, aivan nopeasti Chris vilkaisi huuliani ja takaisin silmiäni. Hymy nousi huulilleni ja painauduin lähemmäs Chrisiä. Tunsin hänen raskaan hengityksen kasvoillani. Huulemme olivat aivan muutaman sentin päästä toisistaan, kunnes kirin viimeisetkin sentit ja suutelin hänen täydellisiä huuliaan. Chris vastasi suudelmaani. Laskin käteni pois hänen poskeltaan. Pyyhkeen tipautin maahan. Käteni löysivät tiensä hänen niskan taakse ja hiuksiinsa. Siinä me suutelimme ja olimme unohtaneet kaiken muun. Ainakin hetkeksi...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
[Kirjailijan kommentti:] Moikka! Ensinäkin pahoittelen tän luvun pituutta, siitä tuli aika lyhyt (950 sanaa). Mä oon tosi tosi pahoillani, etten oo kirjottanu pitkään aikaan. Se johtuu siitä, että mun kone meni rikki. Sain kuitenkin uuden koneen about viikko sitte ja täällä ollaan taas! Mulla ei oo ollu nyt vähään aikaan hirveesti motii kirjottaa, mut kirjotin silti. :D
No, mutta toivottavasti piditte ja muistakaa painaa sitä tähtee ;) Me nähään taas ens luvussa. Ootte ihania! :)
