Fountain Curu oli erikoinen paikka, kaunis kylläkin.
Käytin iphonessa olevaa navigaattoria ja yritin löytää läheistä kauppaa nimeltä Seesam.
Löysin vihdoin kyseisen kaupan ja aloin etsiä tarvittavia ruoka-aineita. Maitoa, jogurttia, ruisleipää, edam-juustoa, tomaattia, kurkkua, jauhelihaa... Etsin kaupassa ainakin tunnin kyseisiä aineita ja vielä minun täytyisi löytää vaikka mitä! Kauppa oli yllättävän täynnä ja minua ahdisti ahtaat paikat, vaikka ei tämä vielä varsinaisesti ollut ahdasta. Huomasin, että kello oli jo puoli kaksi ja tajusin, että minulla oli kiire, koska isä valmistaisi ruuan kahdelta. Muuten sillä ei olisi ollut mikään kiire, mutta isoäitini ja pappani tulisivat syömään kolmen aikoihin.
Sain ostokseni maksettua ja kiirehdin ulos kaupasta ostoskassi sylissäni, kirjaimellisesti sylissäni. Joku muukin oli kiireinen, sillä hän käveli reipasta tahtia suoraan minua päin. Horjahdin, mutta en kaatunut. Tomaateille ei kuitenkaan käynyt yhtä onnekkaasti, sillä ne olivat nyt pelkkää survosta. "Voi ei!" sanoin, kun huomasin tomaatit. "Anteeks ihan kauheesti! Ei kai käynyt kuinkaan?" tyttö kysyi hätääntyneenä. "Ei.. Mutta tomaateista ei voi sanoa samaa", minä naurahdin ja ojensin käteni tervehtiäkseni. "Candy", sanoin ystävällisesti. "Eerica. Ja anteeks noista ja tästä..." tyttö sanoi hymyillen. "Hei, ei se mitään", sanoin. "Mutta mulla on ihan kauhee kiire, sori", lisäsin vielä perään. "Tässä mun numero, soita niin vien sut vaikka syömään... Älä välitä tost 'xoxo' jutusta, koska se on sitä varten, jos olis esim joku poika..." Erica sanoi, ojensi suoran kortin ja hymyili tyytyväisesti. "Moikka!" hän sanoi.
Ihan kiva tyyppi, ajattelin kotimatkalla ja toivoin, ettei isä suuttuisi tomaateista.
--------------------------------------
[Kirjailijan kommentti:] Anteeksi näin lyhyestä kappaleesta! Tä oli vähän sellainen täyte kappale vaan, mutta toivottavasti piditte. :)
Kuka Eerica on? Aikooko Candy soittaa Eericalle? Jaa-a. Se nähdään myöhemmin! :D Ootte ihania!
Kastehelmi
![](https://img.wattpad.com/cover/55290720-288-k140244.jpg)
YOU ARE READING
Rakkauden ansa
RomanceCandy niminen 16 vuotias tyttö muuttaa uuteen kaupunkiin, Fountain Curuun, koska hänen vanhempansa eroavat. Candy on surullinen vanhempiensa erostaan, mutta on silti kiinnostunut tutkimaan uutta kotikaupunkiaan. Fountainin ihmiset vaikuttavat mukavi...