Pilven reunalla

Luku 1

××× kuvassa Anan huone ja Ana ×××

Katsoin pilvilinnan reunalta koululaisia jotka pääsi juuri koulusta. Heillä näytti olevan niin hauskaa. Heidä ei tarvinnut ajatella että mitä kuoleman jälkeen tapahtuisi, heidän ei tarvinnut edes ajatella kuolemaa.
Haluaisin jo että täyttäisin 18.
Saisin käydä maan pinnalla niin monesti kuin haluasin.
Tai no ainakin huhujen mukaan, koska olen pilvilinnan kuninkaan tytär minun pitäisi pystyä.
Tietenkin saisin vain käydä yöllä, jotta kaikki ei näkisi minua.
Tai eihän kaikki edes voi nähdä minua, tietyt vain voi.
Nimittäin sellaiset jotka uskovat minuun, näkyisin heille enkelinä.
"Ana! Pois sieltä reunalta, tuuli vielä vie sinut!" huusi isäni yht'äkkiä.
"Kumpa veisikin!" huusin takaisin vihaisena.
En oikeasti enää kestä elämääni täällä, mutta en kyllä halua Helvettiinkään.
Nousin pilven reunalta ja menin isäni ohi hitaasti kävellen.
En edes saanut vielä lentää koska en ole 18!
Vihaan yli kaiken sääntöjä, ainakin pilvilinnan sääntöjä. Ei saa sitä, ei saa tätä.
Menin huoneeseeni ja istahdin sängylleni.
Huoneeni seinässä on vain pilviä, hirmu tylsää mielestäni.
Mutta jos jollain normaalilla ihmisellä olisi oikeita pilviä seinässään he olisivat innoissaan.
Saisivat joka aamu koskea pehmeitä pilven hattaroita, syödä vaikka päivälliseksi pilviä, he keksisivät ihan mitä vain!
Mutta minä en keksi pilvillä enää mitään tekemistä, olen elänyt pilvissä koko elämäni.
En edes ole nähnyt äitiäni tai isääni.
He asuvat maan pinnalla. Aina kun katson pilven reunalta ihmisiä kuvittelen näkeväni äidin ja isän siellä jossain.