Suunnitelmiin on tullut muutos

Salma

Muutaman tunnin kuluttua löydämme minulle viimeinkin sopivan mekon. Oikeastaan se on täydellinen. Se istuu kuin toinen iho, se ei ole liian paljastava mutta kuitenkin tarpeeksi lyhyt ja musta. Rakastan mustia mekkoja. Viiden minuutin kuluttua kävelen ystävieni ja uuden mekkoni kanssa ulos kaupasta. Sitten vain kotiin valmistautumaan juhliin.

Päätän pitää meikkini kevyenä, joten laitan vain hiukan ripsiväriä ja rajaan silmäni kevyesti mustalla kajalilla. Kaikki sanovat aina rajausten korostavan koboltinsinisiä silmiäni. Puen päälle mekkoni, ja vilkaisen itseäni peilistä. Mekko jättää selkäni paljaaksi. Selässäni oleva musta enkelin siipiä kuvaava tatuointi siis näkyy erittäin selkeästi. No, ei voi mitään.  Harkitsen hiusteni kihartamista, mutta huomaan kellon olevan jo 19.55. Voi ei. Logan tulee ihan kohta, joten minun täytyy jättää hiukseni tällaisiksi. Kuulen hänen autonsa tööttäyksen ulkoa, mikä saa minut nappaamaan takkini ja kiiruhtamaan alas.

"Moi Freya! Näytät upealta tuossa mekossa!" Logan kehuu astuessani autoon. "Kiitos, sinäkin näytät upealta."

Saapuessamme paikalle juhlat ovat jo täydessä vauhdissa. Mahtavaa, ajattelen sarkastisesti, liikaa juopuneita nuoria ja täysillä pauhaavaa musiikkia. Katseeni kiertää huonetta vielä uudelleen, jolloin huomaan kauniin mustahiuksisen tytön, jota en muista nähneeni koskaan aiemmin. Pohdin pääni puhki koittaen keksiä, kuka tyttö voisi olla, kunnes huomaan hänen viittovan minua luokseen. Käännän selkäni tytölle, ja yritän esittää, etten olisi huomannut häntä. Jokin hänessä saa selkäpiini karmimaan. Hetken päästä tajuan käveleväni lähemmäs häntä, aivan kuin jokin korkeampi voima ohjaisi jalkojani. Tyttö katsoo minua pistävästi suoraan silmiin ja minä vastaan hänen tuijotukseensa. Joudun kuitenkin kääntämään katseeni poispäin parin sekunnin päästä. En vieläkään kykene tajuamaan, kuka hän voisi olla.

"Hei Freya", tyttö sanoo hymyillen ylimielisesti. "Et varmaankaan tunne minua, mutta usko pois, tunnen sinut paremmin kuin luuletkaan", tyttö jatkaa. Astun vaistomaisesti pari askelta taaemmas, ja onnistun melkein kaatamaan yhden koulumme pojan. Pahoittelen nopeasti, minkä jälkeen käännän huomioni takaisin tyttöön. Hän esittelee itsensä, ja kuullessani hänen nimensä tajuan viimein, kuka hän on. Salma. Minun tekisi mieli lyödä itseäni. Kuinka en voinut heti tajuta, sätin itseäni. Hän on siis yksi meistä yhdeksästä. Meistä yhdeksästä yli-ihmisestä. Tiedän hänen kykynsä, sillä omaan itse täysin samat. Tiedän hänen pystyvän hengittämään veden alla ja lentämään lintujen lailla korkeuksiin. Ihmettelen, miksi hän on täällä. Luulin hänen asuvan Italiassa. Toisaalta, ehkä hän on muuttanut tänne. Olenhan minäkin muuttanut kylmästä ja karusta Islannista tänne San Fransiscon lämpöön. Kohautan mielessäni olkapäitäni, eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä.