En usko, että on oikeesti ketään ihmistä, joka ajattelis aina olevansa täydellinen. Kaikki on kateellisia jollekin, esimerkkinä ulkonäkö tai joku hieno teko. Itsekin oon, monestakin asiasta ja ihmisestä. Joskus vaan tuntuu, että jopa kivi elää hienompaa elämää kuin minä, vaikkei se edes elä.
Mutta yksi asia, jota vihaan ehkä eniten itsessäni, on se, että olen ujo. Siis aivan liian. Jos menee uuteen ryhmään juttelemaan, kuvittelee: "wow kuinka kiva ryhmä ja kivoja ihmisiä, oispa kiva olla näiden tyyppien kaveri". Siinä sitten tavallisesti annetaan toisille snapit, ehkä seurataan ig:ssä. Mutta ei sitten jutella kertaakaan. Nähdään jossain ohimennen, molemmat menossa eri suuntaan esimerkiksi kauppakeskuksessa. Kumpikaan ei sano edes moi. MIKSI? Mitä minä siinä menetän, että rupeen juttelee? Mulla on jo kavereita, jotka ei ehkä koskaan saa tietää, jos vaikka lähetän tyhmästi muotoillun viestin ihmiselle, jonka kaveri haluisin olla. Ei saa, jos en itse kerro.
Pahinta on se, jos on odottanut jotain ja sitten ei sitä saavuta. Esimerkiksi aloittaa uuden harrastuksen. Kavereiden saamisen pitäisi olla helppoa, kaikilla on sama kiinnostuksen kohde: se harrastus. Kuitenkaan en saa mitään sanottua kenellekään, syrjäydyn jonnekin nurkkaan, kunnes joku kiva ihminen tulee puhumaan. Sitten se ihminen puhuu sulle sen kerran ja luulet, että teistä tulee hyviäkin kavereita. Lopulta se päättyy aika nopeasti jostain seuraavista syistä.
1) se tajuu, ettei teistä ikinä tuu kavereita ja että sä oot säälittävä, joten se ei enää puhu sulle.
2) se tajuaa olleensa väärässä paikassa, vaihtaa lajia tai joukkuetta tai ryhmää, ettekä enää nää, koska ette tajunnut jakaa toisillenne edes sukunimiä.
3) sillä on jo niin paljon hyviä kavereita, ettei se enää tarvii lisää. Se saattaa olla sun hyvä kaveri siellä harrastuksessa, mutta heti harrastuksen ulkopuolella olette ihan kuin ette olisi koskaan nähnyt toisianne.
Sitten ku joku näistä toteutuu, sua vaan jää harmittamaan tosi paljon ja sun itsetunto romahtaa taas vähän alemmas (kun luulit ettei se edes olis enää mahdollista).
//olispa esseen kirjottaminen yhtä helppoa kuin tämän kirjoittaminen. Yritän kirjoittaa toista pidempää kirjaa, nii ihmeessä saa seurata, se tulee suomeks! :)
YOU ARE READING
There's a hurricane inside my brain
AcakAsioita, jotka pyörivät päässäni, kun esitän itselleni jonkun elämän perimmäisistä kysymyksistä ja yritän yksin löytää sille vastausta. Inspiraatio saadaan musiikin, yksinäiset bussimatkat ja unettomat yöt yhdistämällä.
