selvittämätön

Sinä

Näin kun sinä kapusit tikkaat ylös. Pian olisit talon katolla. Tulin perässäsi katsomaan kaunista yötaivasta. Ulkona oli kylmä ja lunta satoi, mutta nautin silti olostani sinun seurassasi. Sait minut aina rauhoittumaan. Katsoit minuun kauniilla sinisillä silmilläsi ja kerroit että sinulla on kylmä, muttet haluaisi vielä lähteä.
Sinä katselit taivasta lumoutuneena.

Minulle alkoi tulla kylmä ja pyysin, että lähtisimme jo pois. Sinä et halunnut lähteä. Minusta alkoi jo tuntua, että odotat jotain, mutten viitsinyt mainita siitä sinulle. Olisit varmasti vain loukkaantunut.

Noin vartin vielä odotettuamme yötaivaalla alkoi lennellä tähdenlentoja. Katselit niitä niin kauniina. Halasin sinua ja tunsin pienen hymysi olkapäässäni. Se teki minut onnelliseksi. Olisin halunnut pysyä siinä paikassa, pysäyttää elämäni enkä jatkaa sitä enää eteenpäin, mutta valitettavasti minun oli lähdettävä. Ystäväni Kuolema odotti minua jo, olin myöhässä. Lausuin viimeiset sanani sinulle ystäväni. Olit aina ollut vierelläni tukemassa minua. En voisi olla enää kiitollisempi sinulle, joka pelastit minut.
Kiitos.

Kiitti jos jaksoit lukee tän tänne asti. Oli muuten mun eka pikku tekstinpätkä hetkeen. Ja pahoittelut kirjoitusvirheistä, kun niitä siellä varmasti oli.