Hirttopuu

7.

"Äiti...ole niin kiltti. Älä tee tätä.." kyynel vierähti poskelleni ja lopulta poskillani virtasivat vuolaat joet. " Teen..sinun on hyvä aika päästä karaistumaan." Äiti sanoi miltei sydämettömältä kuulostaen.
Tiukkaa nutturaa päässään pitävä nainen läpsäisi minun jalkojani kävelykepillään. Nostin matkalaukkuni ja nostin katseeni vielä äitiini.
"Äiti..älä.." Äiti vain nielaisi ja nyökkäsi. " Se on sinulle parhaaksi..menehän nyt." Hän sanoi ja lähti silmiään pyyhkien sisään.
Kävelin naisen perään ja nousin hevosvaunuihin. Katsahdin vielä kotiani ja sitten ohjastaja laittoi hevosen kävelemään.
Aurinko meni pilveen ja alkoi tuulla. Nainen vierelläni piti katseensa edessä päin. Itkin..en voinut pidätellä itkua. Quin ei tietäisi tietenkään missä olin.
Voisin kyllä pyytää saanko kirjoittaa, mutta luultavasti en.

Nainen oli äitini tuttu. Hän asui kaukana kaupungistani, joten matka kesti. Hänet oli aina tunnettu tiukkana ja kuria pitävänä.
Nyyhkäisin. Alkoi sataa kun pääsimme pois kaupungista. Sade pyyhki kyyneleeni. Oli kylmä ja yksinäinen olo. Miten olinkaan päätynyt tähän? Olin aina ollut kunnollinen tyttö...petin vanhempani pahemman kerran..petin Quinin.

Viimein saavuimme kartanon pihaan. Nainen tarrasi kiinni käteeni ja hätyytti minua kävelykepillään. " Kävele tyttö...eihän sinusta ole mihinkään." Nainen ärjyi minulle äreästi. Pyyhin kyyneleet silmistäni ja kävelin sisään taloon.
Nainen repi minut yläkertaan. Hän pakotti riisuutumaan ja sitten hän veti minut talon valtavaan kellariin.
Sain kokea selkäsaunan joka oli yksi pahimmista. Makasin lattialla miltei puolitajuttomana sen jälkeen. En saanut happea kunnolla ja sätkin kivusta.
"Nouse ylös!" Nainen huusi ja löi minua kepillä.
Nousin varoen polvilleni ja siitä jaloilleni. Huojuin kuin juopunut henkilö.
"Sinähän olet aika kova tyttö. Äitisi sinua opettanut. No täällä sinä koet sellaiset opetukset, ettet kotona enää inahdakkaan pienestä selkäsaunasta. Lutkaksi sinun äitisi sinua sanoi. Katsotaan...mitä voimme tehdä asialle. Kipua sinä siedät kyllä aika hyvin. Noh..ei minua turhaan sanota hyvää kuria pitäväksi. Saat vielä kokea niin kovan löylytyksen ettet nouse moneen tuntiin." Nainen naurahti.
"E..ett..etkö mene nukkumaan....en..enkö minä pääse nukkumaan?" Kysyin ja ääneni värisi hyvin pahasti.
"Höh! Nukkumaan mukamas nyt jo. Lupasin äidillesi että koulin sinusta taas puhtaan lapsen, hyvän koulussa ja tottelevaisen. Sinä olet niin vahva että siedät kyllä enemmän. Minä päätän täällä, milloin sinä nukut."
Niinpä..nainen oli oikea kovan luokan tyranni. Ihmettelette varmaan..eikö lapsen hakkaaminen ole väärin? Ei se ollut minun elin aikanani. Ihan laillista se oli. Eikä poliisi ehtinyt vahtia joka hakattua lasta.

Aamulla makasin lattialla. Vuosin verta ja oksensin sitä myös. Hengitykseni kähisi ja siinä minä makasin lattialla...enkä edes yrittänyt päästä ylös. "Noh..miltä tuntuu..? Vieläkö jaksat nousta ylös?" Nainen kysyi ärsyttävällä äänellä.
Nostin päätäni.
"Nyt puhdistamme sinut."
Nainen sanoi ja nosti minut pakolla jaloilleni.
Seuraava asia mitä tapahtui..ette koskaan tahdo kuulla mitä se oli. Kuului vain lasin kilahtava hajoaminen. Minun pakonomainen kivun huuto ennen kuin valahdin lattialle. Verilammikko allani kasvoi. Yritin ottaa tukea käsilläni kun nainen käski nousta. Käteni kastautui vereen ja jalkani olivat makaronia.
Sattui niin paljon..että tuntui kuin olisin voinut kuolla siihen paikkaan.
" Uskomatonta..pääsit ylös. Ainakin näytät sitä tosissasi yrittävän. Olet kyllä yksi sisupussi."
"Ole niin kiltti..päästä minut kotiin.." valitin naiselle ja itkin.
Hän vain puuskahti. "Seuraava asia minkä teen..siitä et nouse."
Tuijotin häntä apua yhä anoen.
Mutta lopulta luovutin.
Seuraava asia minkä nainen teki..hän otti tulitikut. Tuijotin kauhuissani kun hän sytytti yhden ja sytytti sillä kynttilän. Hän otti neulan ja poltti sitä. Sitten tunsin suunnatonta polttavaa kipua kun hän pisteli neulaa ihoni lävitse.
Huusin kivusta. Sitten hän tarttui kiinni jo rasvaisiin hiuksiini.
"Ei..älä.." anoin kun hän laittoi tulta kohti hiuksiani. Ne syttyivät palamaan. En tietenkään tuntenut mitään...alkuun. Kunnes lämpö alkoi poltella. Kiljuin kauhuissani ja viimein nainen sammutti tulen jäätävän kylmällä vedellä.
Jäin makaamaan lattialle, ja päätin..että olisi parasta esittää...etten kykenisi kävelemään.

Niinpä minä makasin lattialla, monta päivää. Nainen kävi kaupungilla ja eli kuten normaali ihminen. Pimeys kuiski minulle siitä kuinka likainen lutka olin. En koskaan voisi olla hyvä Quinille. Mutta. Sitten päätin eräänä yönä. Lähden pakoon.

Ulkona ukkosti. Kuulin askeleiden kopinaa yläpuolelta. Sitten askeleet loittonivat. Nousin käsieni varaan. Se sattui niin suuresti että jouduin laittamaan lattialta löytämäni kapulan suuhuni poikittain jotten huutaisi.
"Sitten jalat..." kuiskasin hiljaa mielessäni ja valmistauduin kipuun. Polviin sattui. Toinen polvi oli ilmeisesti murtunut, sillä sille en kyennyt varaamaan yhtään painoa. Mutta ihmeen kaupalla, pääsin jaloilleni. Polveen sattui ja se rutisi niin pahasti. Tiesin että se olisi mennyttä jos sitä ei paikkaisi. Eikä sillä kävely kyllä helpottanut yhtään.

Kuuntelin vielä vähän aikaa yläkerran ääniä. Ei kuulunut mitään, vain sateen ropina kattoa vasten ja ukkosen jyrinä. Astelin varovaisin askelin portaille. Aloin nousta askelma kerrallaan ylös päin kohti ovea. Mutta portaita oli paljon ja jokainen narisi omalla tavallaan. Viimeisellä askelmalla meinasin horjahtaa ja nojauduin vahingossa murtuneeseen polveen.
Kiljahdin kivusta, ja nopeasti vaihdoin painon toiselle jalalle.
Kuulin askelia. Jähmetyin pelosta.
Poimin kapulan hiljaa lattialta ja purin sitä kauhusta jäykkänä.
"Älä nyt kilju..älä nyt ynise..ei mitään ääntä.." sanoin mielessäni itselleni.
Askeleet kipittivät ovelle. Kuului rykäisy. " Mitä sinä siellä kiljut. Hiljaa nyt, tai saat sapiskaa."
Otin kapulan pois suustani.
"A..anteeksi..näin vain hiiren..." yritin kuulostaa yhä todella kipeältä ja väsyneeltä.
"Pyh! Hiiriä ei täällä ole..ei edes kellarissa. Noh..kuulostat ainakin yhä kipeältä. Ehkä opit...hah..mutta ei kiljuntaa enää. Vaikka näkisit mörön!" Hän kivahti ja askeleet loittonivat.
Kuulin naisen jupisevan jotain tuholaistorjujista.

Huokaisin ja kuuntelin kun yläkerrassa meni makuuhuoneen ovi kiinni. Odotin vielä..jotta kuulisin kuorsauksen. Jalkoja sattui ja viimein alkoi kuulua tasaista..hyvin kovaa kuorsausta.

Kosketin kahvaa. Pyöritin sitä..mutta se ei avautunut.
"Voi ei!" Kivahdin suht kovaan ääneen ja tajusin tukkia suuni.
Aloin miettiä pako paikkaa.
Kävelin takaisin alas, yhä vaivalloisesti. Ihan kuin haavoihin olisi laitettu suolaa...
Sitten näin kellarin perällä valoa. Ikkuna!! "Ryntäsin" sen luokse niin kovaa kuin kykenin.
Ikkunassa oli säppi. Kurotin sitä kohti, ja onnekseni ylsin.
Nostin säpen ja avasin ikkunan. Sade tulvi kasvoilleni ja avasin suuni. Olin janoissani.
Annoin sateen puhdistaa kasvoni. Takerruin ikkunalautaan kiinni ja aloin haalata itseäni ylös päin. Lopulta kurotin nurmeen ulkopuolelle taloa. Ja kiskoin itseni sen avulla ulos. Ulkona nousin pikaisesti jaloilleni.
Ja sen jälkeen pistin kaikki voimani juoksemiseen.