Tiesinheti, ettei se asia, jonka Night tulisi kertomaan, olisi kovin valoisa. Tiesin sen jo pojan olemuksesta ja sanojen karheudesta.
- Mun ja sun on pakko jutella. Pakko.
Okei. Asia oli siis todella vakava jos minun suorastaan oli pakko.
- Voinko istua alas hetkeksi?
Kohautin harteitani sanoakseni ''joo".
Night istui viereeni, sanomatta sanaakaan. Olimme hiljaa vaivaannuttavat kaksi minuuttia. Sitten Night oli ilmeisesti tuyllutn tulokseen, ettei voisi olla avaamatta sanaista arkkuaan.
- Oot kai ihan okei sen asian kaa et me ollaan kaikki hulluja, se sanoi. Kerrankin se ei puhunut ylitsevuotavalla kirjakielella. Yhden hetken se oli ihan normaali poika, kuin kuka tahansa. Ei upeasti tatuoitu kummajainen jolla oli sanottavanaan sanoja, joiden vaikutus oli kuin huumetta. Voimakasta huumetta. Vaikutus ei ollut lievempi edes nyt.
- Kai, inahdin hiljaa.
Night tarkasteli kasvojani turhankin tarkasti. Tuntui kuin se olisi voinut katsoa suoraan sieluuni. Ajatus oli pelottava, mutta samalla todella houkutteleva.
- Et ole oikeassa paikassa, jos tosiaan luulet ettei menossa ole jotakin, joka tapahtuu tosi harvoille, Night mutisi. - Ainakin luulisin sinun pelaavan oikein, jos en ole aivan kadottanut vaistoani.
Hymy karkasi huulilleni ennen kuin ehdin deletoida sen vaikutusta.
- Kiva hymy, Night kommentoi heti.
Irvistin pojalle. - Ei ole.
Night virnisteli vain. - Usko kun sanotaan, Cara. Kun osaa hymyn, osaa pelata paremmin.
- Pelata?
Nightin silmiin syttyi vaarallinen pilke. - Hullut pelaavat, tuo kuiskasi hiljaa. - Ja me kaikki, kaikki, olemme umpihulluja.
Itkeminen ei houkutellut, ei nyt. Sen sijaan nauroin raikuvasti. Nauroin kovaa, nauroin hullun naurua.
Night istui joenpenkalla kannustava ilme kasvoillaan. Se halusi minun nauravan hullunnaurua.
Nauroin siis niin kauan kun nauratti, ja edes se ei ollut tarpeeksi. Nauroin edelleen. Kuin hullu. Night oli oikeassa. Olimme hulluja kaikki, hulluja olimme.
Night taputti olkaani. - Cara, olet hitto vie oikea pelaaja meille. Kiitos, se huokaisi ja kumarsi.
Hymy tuli edelleen helposti. Ei tarvinnut edes pakottaa, niin kuin palveluammatissa. Kahvilan kassalla kaunis hymy oli homman juju.
- Ei sulla ollutkaan vakavaa asiaa?
Night virnisti. - Et edes huomaa miten vakavaa tuo kaikki on, se kaikki jonka juuri kerroin sinulle, Cara kulta.
Poskeni lehahtivat tulipunaisiksi. Vaikka Night oli tehnyt oikeasta minustani tosimaailmaa, en ollut muuttunut tarpeeksi sivuuttaakseni kehut ja kulta-kommentin. En ollut tarpeeksi rohkea ja ties millainen.
Night hymyili pienesti. - Ei tarvitse ajatella niin paljoa, se neuvoi hiljaa. - Joskus sun vaan on pakko antaa palaa.
Katseeni pomppasi poikaan. Tummat aaltoilevat kiharat, jotka toimivat kalpeiden kasvojen kehyksien virassa. Harmaiden silmien tarkkaavainen katse porautui minuun hellemmin kuin ekalla tapaamiskerrallamme, mutta todellakin samalla tavalla uteliaana.
- Peli etenee mukavasti sun kanssa, se huomautti.
Sitten se nousi seisomaan, ja vilautti hymyn. - Me taidetaan tavata edelleen useammin? se kysyi, ja virnisti.
Kohautin harteitani, mutta vastasin sielussani hymyillen: - Miksei. Ollaanhan jo tuttuja?
Night naurahti. - Tosiaan.
Se kiepahti kannoillaan ja marssi pois tyypilliseen tapaansa. Nauroin. Turhaan kai, mutta nauroin yksin joenpenkalla katsellen pojan loittonemista.
Hullunnaurua.
Hei vain, tuossa uusi osa I said NO:ta kiinnostuneille. Painakaa votea jos piditte edes pikkuisen, ja kommentoikaa ihmees kaikki mielipiteet ja palaute, otan innolla vastaan!
Yritin saada nuo kirjotusvirheet sielt nyt pois (ja siis nuo a-virheet, koska a pilkut ei toimi xdd)
Mutta no tossa teille jonkinlainen yritys selitys juttu, hope U guys like it!
