Hauras Prinssi

Kolmannes luku

Huomaamattani olin nukahtanut kännykkä kädessäni ja herään sen armottomaan värinään kämmentäni vasten. Suljen sen, ja haukottelen silmiäni hieroen. Kun saan silmäni takaisin auki kaikesta rähmästä, kykenen näkemään kymmenen uutta ilmoitusta. Niistä joka ikinen on yllätyksekseni Avalta. Viesteistä osa on lähetetty silloin, kun olin nukkumassa. Niissä hän kertoo, kuinka ei pystynyt nukkumaan. Ja minusta tuntuu jälleen pahalta, koska minusta tuntuu, etten aikoihin ole nukkunut näin hyvin. Jopa ilman painajaisia, joka on minulle harvinaista herkkua.

Huokaisen ja avaan minun ja Avan keskustelun. Hän on ollut viimeksi paikalla vain minuutti sitten, joten hän on jo myös hereillä. Toivon, ettei hän ole valvonut koko yötä murehtien minua - tai meitä. Kerään itseni ja vastaan lyhyesti, mutta ytimekkäästi: Mun pitää nyt olla hetki yksin. Oot rakas. Senkin lähetän äkkiä, ennen kuin kerkeän alkaa katua. Sitten sormeni löytävät tiensä sille keskustelupalstalle, jolle jätin jälkeni muutama tunti sitten. Mahassani alkaa heti myllertää, eikä se tällä kertaa johdu siitä, että on aamu. Tänään se ei johdu siitä, että minua ahdistaisi tai jännittäisi. Päinvastoin, sillä en muista, milloin olisin ollut näin toiveikas. Samalla kaikki on niin sekavaa ja hämmentävää, että tuntuu kuin en itsekään pysyisi itseni perässä, mutta samalla kaikki on niin houkuttelevaa. Ja hetkessä kaikki muuttuu entistä houkuttelevammaksi, kun näen jonkun vastanneen kommenttiini. Sydän käy kurkussa ja perhoset vatsassani aloittavat rallikilpailun. Tekisi mieli vain sulkea silmät ja ignoorata koko juttu, mutta tätähän minä tavallaan kommenttia kirjoittaessa halusinkin. Luen henkeä pidätellen vastausta ja mietin, miten lapsellinen seitsemäntoistavuotiaaksi olenkaan.

Kommentti on joltain Tuukka nimiseltä, joka kertoo painivansa samojen ajatusten kanssa. Hän on jättänyt viestin loppuun sähköpostinsa, jos vaikka haluan ottaa yhteyttä.

En voi olla hymyilemättä ja mietin vain, että vihdoin joku ymmärtää. Olen onnesta ja pelosta sekaisin, mutta tajuan, että jos nyt alan kirjoittaa hänelle viestiä myöhästyisin koulusta.

Koulussa tunnelma on vähintäänkin kiusaantunut. Kemian tunnilla istun kyllä Avan vieressä, mutta hänelle olen kuin ilmaa.

"Mun mielestä au on kulta, eikä hopea", uskaltaudun huomauttamaan Avalle eräästä tehtävästä vaan, että saisin jään välillämme murrettua. Hän jopa hymyilee ja pyyhkii väärän vastauksen pois.

"Mutta ootko sä enää mun kulta?" Ava kysyy silmiini katsoen ja katson poispäin. Hänen äänensävyssään ei ollut väriä kumpaankaan suuntaan vaan se oli hyvin neutraali. Kuitenkaan en haluaisi puhua näistä asioista luokkahuoneessa.

"Puhutaanks koulun jälkeen? Tuu vaikka meille", ehdotan ja ilmeestä päätellen Ava suostuu ehdotukseeni.

Välitunneilla Ava hengaa Miron, Markuksen ja Ellin kanssa. Minä katselen kaukaa, kun Ellin kädet vispaavat edes takaisin hänen selittäessä jotain henkeä hädin tuskin saaden. Ava näyttää siltä kuin hän olisi jossain aivan muualla ja välillä hän vilkaisee minua. Tiedän muidenkin katsovan, koska yleensä me olemme aina Avan kanssa niin toisissamme kiinni. Melkein kuulen kaikki kuiskien käytävät spekuloimiset siitä, mitä meille on mahdollisesti tapahtunut. Onkohan niille tullut kenties ero? Onko Eetu pettänyt Avaa? Vai onko Ava pettänyt Eetua? No mutta eihän nyt Ava ikinä voisi Eetua. Eetusta ei olisi niin varma. Hänhän varmaan harrastaisi seksiä kenen kanssa tahansa, milloin tahansa.

Pari tyttöä jo vastapäisillä kaapeilla selvästi flirttailee minulle ilmeillään. Käännän vain katseeni poispäin ja huokaisen syvään. Välituntia ennen viimeistä äidinkielen oppituntia on jäljellä vielä kymmenisen minuuttia, joten kaivan kännykkäni esiin ja avaan sähköpostini. Alan kirjoittaa sille Tuukalle viestiä, mutta aivoni lyövät tyhjää. Yhtäkkiä en tiedäkään miten ilmaista tunteitani tai ajatuksiani. Ja ne keskeytyvät entisestään, kun sivusilmällä huomaan Avan vieressäni. Äkkiä livautan kännykän takaisin taskuuni, onnistuen tietysti olemaan maailman epäilyttävin ihminen maailmassa. Ava kurtistaa kulmiaan ja tiedän niin hyvin mitä hän ajattelee.