Osa 1

21 4 0
                                    

•Wilman NK•

Olin suunnitellut lukion ensimmäisen päiväni hyvin tarkkaan. Kaikki koulukirjat, penaalit, kynät ja muut oli ostettu monta päivää ennen loman loppumista. Ja vihdoin, loma loppui.
Joillekkin tämä oli maailman loppu. Aikaiset herätykset, opiskelu ja kaikki muu kouluun liittyvää alkoi taas. Mutta ei minulle. Tykkäsin koulusta. Halusin saada hyvät arvosanat, jotta pääsisin unelmien ammattiini. Kaikki oli suunniteltua. Rakkaus ei kuulunut suunnitelmiini, ennen kuin Liam Payne tuli elämääni tuhoten kaikki suunnitelmani ja vieden minut kohti tuntematonta.

Herätyskelloni alkoi soimaan, ilmoittaen kellon olevan 6:45am. Kouluni alkaa 8:45am, joten minulla olisi kaksi tuntia aikaa valmistautua. Tai itseasiassa 1h 15min -jos näin tarkkoja ollaan-, sillä lähtisin kouluun kello 8:00 äitini kyydillä.

Nousin ylös sängystäni haukotellen. Olin mennyt eilen hyvissä ajoin nukkumaan, joten sain 9 tunnin yöuneni. Petaan sänkyäni, kun äitini huutaa keittiöstä: "Wilhelmina, tule aamupalalle!"

Puen nopeasti päälleni mustat legginsit ja valkoisen villapaidan ja suunnistan sitten keittiöön. Sidon hopean väriset hiukseni kiinni sotkuiselle nutturalle. Ne ovat aina tielläni. Pitäisi luultavasti mennä kampaajalle hieman lyhentämään niitä. Hiukseni ylettyvät juuri ja juuri rintaani.

"Huomenta", äitini hymyilee ja kaataa minulle lempi murojani kippoon.

"Huomenta äiti. Olisitko muuten kiltti ja lakkaisit kutsumasta minua Wilhelminaksi? Tiedät, että vihaan sitä", sanon äidille ja hymyilen pienesti pehmittääkseni sanojani.

"Anteeksi kulta. Mutta syö nyt murosi. Menen meikkaamaan itseäni, joten huuda jos tarvitset jotain", äitini antaa pusun otsalleni, ennen kuin häviää vessaan. Carol Evans on ainoa ihminen, joka luulee minua vielä 4-vuotiaaksi lapseksi. Kiitos vain äiti.

Kun olen saanut mustat farkkuni ja sinisen t-paitani päälle, ja suoristettua hiukseni, olen valmis lähtemään kouluun. Heitän punaisen kånken reppuni selkään ja mustat vanssini jalkaani. Astun ulos viileähköön ilmaan. Kesä on alkanut jo viilentyä syksyyn.

Koulun kello pirisee tasan 8:45am. Suunnistan ensimmäiselle tunnilleni. Istahdan etupenkille, vakio paikalleni. Otan penaalin esille repustani ja asetan sen pulpetilleni. Ristin käteni syliini ja odotan, että opettaja alottaisi tunnin.

"Huomenta oppilaat", opettaja aloittaa. "Tervetuloa lukioon. Toivon, että viihdytte hyvin ja..."

Ovi avautuu. Käännän katseeni ovelle, jossa seisoo kolme tummahkoa miehen alkua.

"Anteeksi Mrs. Judy. Bussimme oli myöhässä", ruskea silmäinen poika pahoittelee. Huomaan, kun pitkä hiuksinen poika katsoo minua ja sitten tökkää musta hiuksista poikaa ja kuiskaa hänen korvaansa jotain. Lasken katseeni alas. He puhuvat minusta pahaa.

"Payne, Styles ja Malik", opettaja katsoo heitä ankarasti. "Istukaa", Mrs. Judy sanoo ja osoittaa vieressäni olevia paikkoja. Pojat istahtavat nopeasti paikoilleen. Vilkaisen heitä. Lyhyt hiuksinen poika, jolla on ruskeat silmät ja hiukset, katsoo minua arvioiden. Katsahdan hänen käsivarsia. Tatuoitu. Samoin niillä kahdella muulla. Oksennan sisäisesti. Vihaan tatuointeja.

"Hei anteeksi", kuulen oikealta puoleltani puhetta. Käännyn katsomaan puhujaa. Se pitkä hiuksinen kundi.

"Niin?" väännän väkisin kasvoilleni tekohymyn. Hän puhui juuri minusta pahaa.

"Voitko lainata minulle kynää? Oma pääsi unohtumaan kotiin", poika naurahtaa pienesti. Katson häntä kummastuneena. Pyytikö hän juuri minulta kynää? Eiköhän juuri arvioinut minua, ja tullut tulokseen, että minusta ei saa kaveria?

"Niin voitko?" poika kysyy uudestaan, kun en vastaa.

"Ööö... Joo. Tuossa", ojennan hänelle yhden kynistäni hermostuneena.

"Voitko sitten palauttaa sen tunnin loputtua?"kysyn häneltä. Vihaan lainata tavaroitani ihmisille, sillä he eivät niitä kummiskaan palauta takaisin.

"Joo toki", kihara hiuksinen poika hymyilee ja alkaa sitten kirjoittamaan paperille vastausta opettajan kysymykseen.

Just Me, Her And The MoonWhere stories live. Discover now