Illankajon toive

Luku 1. Oppilaaksi

Pentutarhan lehvistön tiheästä katosta tunkeutui pieniä auringon säteitä sisälle lämpöiseen pesään. Auringon valo paistoi pentua suurempaan naaras kissaan joka inahti ja nyrpisti kuonoaan.
Harmaa naaras kissa liikahti ja käänsi kylkeään. Sen tassut hipoivat maata ja se haukotteli pienesti. Vieressä makasi sitä suurempi naaras kissa joka tuhisi hiljaa tasaisesti hengittäen. Sen etutassujen vieressä makasi hopeinen naaras jonka turkilla lainehteli ruskeita juovia. Pienen matkan päässä makasi selällään ruskea kolli joka liikahteli unta nähdessään. Se kääntyi ympäri ja pamautti kuononsa sitten pentutarhan seinään.
Kauempana olevan pentueen pienet pennut inahtivät ja kääntyivät emoansa kohden painen pienet kuononsa sen turkkiin.
Harmaa naaras kissa joka äskettäin oli kääntänyt kylkeään, kääntyi mahalleen ja potkaisi sitten sijaisemoaan, tumman harmaata naarasta. Kuningatar hätkähti ja raotti unisena silmiään ja käänsi hiukan päätään katsoen sitten pentua. Se kuitenkin käänsi päänsä takaisin kun huomasi kaiken olevan kunnossa ja rauhallinen tuhina pentutarhassa jatkui.
Ulkopuolella olevassa leirissä alkoi hiljalleen tapahtua. Ympärillä oleva puro solisi rauhallisesti klaanin leirin ympärillä.
Keskehköllä leiriä seisoi suuri puu. Sen oksat levittäytyivät laajalle alueelle ja suojasivat leiriä viherlehden aikana. Lehtikadon aikaan sen oksat estivät osittain lumen tulon leiriin.
Aurinko pilkisti lämpimästi leirille ja loi maahan pilkkuja. Auringonpaiste oli lämmin, mutta leirin lävitse puhaltava tuuli sai ilman tuntumaan kylmältä.
Pentutarhassa oranssinjuovikas ja täpläinen ruskea kolli hyppäsi harmaansinisen naaras kissan päälle.
”Herää Iltapentu!” se kiljaisi ja pomppi hetken sisaruksensa päällä. Naaras kiljaisi ja pomppasi jaloilleen säikähtäneenä.
Toisella puolella pentutarhaa olleet pienimmät pennut heräsivät vaikerointiin, ja niiden vieressä maannut kuningatar hätkähti ja rupesi rauhoittelemaan pentuja rivakoin nuolaisin, mulkaisten niiden välissä vanhempia pentuja, jotka tosin olivat jo oppilaita suurempia.
Iltapentu käänsi hitaasti katseensa ruskeaan kollipentuun pienemmistä pennuista.
”Mitä nyt, Tulipentu?” hän naukaisi närkästyneenä. Hän olisi vielä tahtonut nukkua. Ainakin tämän kerran pitkään. Ruskea kolli kumartui hänen puoleensa ja samalla vilkuili kilpikonnakuvioista naaras kissaa tuon rauhoitellessa pentuja.
”Mennään klaaninvanhimpien luo.” Tulipentu kuiskasi.
Iltapentu kävi istumaan ja nosti takajalkansa rapsuttaen sitten korvaansa hetken ja laski sen sitten alas ravistellen turkkiaan.
”Tuskin he edes ovat hereillä vielä.” Iltapentu vastasi ja käänsi katseensa Tulipentuun.
”Olkaa hiljaa...” ruskean juovikas hopeinen naaraspentu miukui mutisten.
Kaksi muuta pentua kääntyivät katsomaan tuhisevaa pörröpalloa kohden.
”Mitä sanoit, Uikkupentu?” he kysyivät kuorossa.
Uikkupentu nosti unisena päätään ja siristi silmiään kääntyen katsomaan heitä. Hän räpäytti silmiään samalla kun vieressä oleva kuningatar raotti silmiään ja haukotteli.
”Huomenta Tähtiturkki.” pennut maukaisivat yhteen ääneen, Uikkupentu hiukan unisena.
”Huomenta pennut.” hän vastasi ja katseli tyytyväisen näköisenä kaikkia kolmea. Tähtiturkki vaihtoi asentoa ja tyrkkäsi Uikkupennun seisomaan.
Naaraspentu nousi unisena ja haukotteli. Hän asetti etukäpälänsä kauemmas ja vetäisi itsensä taaksepäin haukotellen. Sitten hän palasi seisomaan ja ravisteli tyytyväisen näköisenä turkkiaan.
”Mennään katsomaan ovatko Kaikukasvo ja muut klaaninvanhimmat heränneet!” Tulipentu sanoi innokkaana ja oli jo lähdössä.
”Otetaan juoksukisa!” Uikkupentu naukaisi nopeasti ja asteli Tulipennun luokse. Kollipentu kääntyi katsomaan häntä ja kallisti päätään.
”Eikä...” hän vastasi närkästyneenä.
”Miksei?” Uikkupentu maukaisi kiusoittelevasti.
”Pelkäätkö, että häviät niin kuin melkein aina ennenkin?” hän kysyi ja tönäisi Tulipentua. Kolli tuhahti.
”En!” ruskea pentu vastasi uhmakkaasti ja kääntyi kohti pentutarhan suuaukkoa.
”Än yy tee nyt!” hän sanoi ja pinkaisi juoksuun.
”Hei! Kanilähtö!” Uikkupentu huusi hänen peräänsä ja lähti sitten juoksemaan, kadoten kohta pentutarhan suuaukolta ulos.
Kanilähtö oli kolmen pennun kielessä asia, joka tarkoitti sitä, että toinen ehti tehdä jotain ensin, tai sitten vain lähtemään juoksukisassa ennen toista.
Pentutarhan kuningattaret katsahtivat toisiinsa huvittuneina ja viikset väpättäen.
”Odottakaa!” Iltapentu kiljaisi Uikkupennun ja Tulipennun perään. Hän lähti nopeasti juoksuun.
”Muistakaa, nimittämisenne on tänään joten olkaa takaisin ajoissa ennen seremoniaa!” Tähtiturkki huikkasi hänen peräänsä.
”Juu juu!” Iltapentu vastasi lennosta ja hyppäsi puoliksi ulos pentutarhasta putkahtaen aukiolle. Hän pysähtyi samantien kun tuli pentutarhasta ulos.
Leiri oli herännyt eloon. Suuren puun, eli päällikön pesän edessä istui vaaleankeltainen naaras jonka turkkia ja kehoa täplittivät pienet mustat pilkut. Hän puhui jotain vieressä istuvalleen ruskealle, raidalliselle kollille. Heitä ympyröivät muutamat muut soturit. Oppilaiden pesän edustalla osa oppilaista tuli juuri haukotellen ulos pesästään ja muutama soturi astelivat heidän luokseen sanoen jotain, ja lähtivät sitten kohti leirin suuaukkoa.
Iltapentu antoi heikon tuulen, joka kulki leirin lävitse, hetken hyväillä turkkiaan. Hopeisensininen naaraspentu otti sitten muutaman rivakan askeleen ja lähti juoksuun.
”Huomenta Pantteritähti!” hän huikkasi maukaisten vaalealle mustapilkkuiselle naaraalle.
Päällikkö käänsi katseensa häneen ja hänen ilmeensä muuttui ystävälliseksi sekä huvittuneeksi.
”Huomenta Iltapentu.” hän vastasi. Soturit hänen ympärillään näyttivät huvittuneilta ja heidän viiksensä väpättivät.
Iltapentu jatkoi juoksuaan leirin poikki klaaninvanhinten pesää kohti. Uikkupennun häntä katosi juuri sisään pesään, joten Iltapentu kiihdytti hiukan vauhtiaan.
Juuri vähän ennen kuin hän tupsahti pesään sisään, hän alkoi jarruttaa käpälillään. Hän kuitenkin alkoi jarruttaa hiukan myöhään ja rysähti pesän oviaukosta sisään, upoten sitten sammaleiseen seinään.
”Aijoitko tehdä siihen uuden tuuletusaukon tai suuaukon?” Tulipennun kysyvä naukaisu kuului.
”Kuono umpeen...” naaras mutisi ja irtautui sammalseinämästä. Hän hieraisi kuonoaan ja tömähti selälleen maahan.
Tulipentu kumartui hänen yläpuolelleen ja heilautteli häntään samalla katsellen häntä. Kollin viikset väpättivät.
Iltapentu nousi seisomaan ja ravisteli turkistaan sammaltupot. Hän keräsi ne sitten ja alkoi asetella seinää vasten josta pilkisti jo auringon valoa. Hän nousi hetken kuluttua ja huokaisi helpotuksesta. Harmaansininen naaras kissa käänsi sitten katseensa klaaninvanhimpiin, niihin jotka eivät olleet sairastuneet siihen klaaneja raastavaan viheryskään. Ainakin mitä hän oli kuullut.
Melko hänen lähellään makasi suuri, musta kolli kissa. Kauempana taas valkoinen, harmaa raitainen nuorehko naaras kissa jonka jalka oli hieman vääntynyt. Ja hänen vieressään sitten ruskea kolli jolla oli vaaleita pilkkuja selässään.
Iltapentu väräytti korviaan ja asteli Kaikukasvon luokse. He olivat käyneet hänen luonaan joka päivä, siitä asti kun olivat saapuneet leiriin klaanin pariin. Yksi syy miksi he olivat lähteneet hänen mukaansa oli ainakin se, että hän oli heidän isänsä.
Uikkupentu haukotteli ja venytti hieman jalkojaan.
”Etkö muka saanut nukuttua viimeyönä tarpeeksi?” Iltapentu kysäisi. Uikkupentu tuhahti.
”Vai pitäisikö nimi vaihtaa Unipennuksi?” hän jatkoi ilkikurisesti ja tönäisi Uikkupentua. Uikkupentu mulkaisi häntä, mutta käänsi sitten katseensa seinää kohti.
”Meistä tulee tänään oppilaita!” Tulipentu naukaisi innostuneena ja hyppi Kaikukasvon edessä.
”Oletteko jo niin vanhoja?” valkoinen naaras kysäisi ja tuon viikset väpättivät hetken huvittuneesti.
”Juu!” Uikkupentu jatkoi Tulipennun puolesta.
”Milloin sinusta tuli oppilas, Tomukuono?” Tulipentu kysyi valkoiselta naaraalta. Tomukuonon ilme muuttui hieman surulliseksi.
Iltapentu vilkaisi Tulipentua ja tönäisi häntä.
”Mitä?” Tulipentu kysyi häneltä.
Iltapentu sähähti pienesti ja vilkaisi Tomukuonoa. Tulipentu näytti tajuavan.
”Ei ole pakko kertoa.” ruskea kolli kiirehti sanomaan.
Tomukuono liikahti hiukan tuskallisen näköisenä ja näytti olleen jo palannut muistoihinsa. Naaras kuitenkin hätkähti ja nyökkäsi sitten Tulipennulle.
”Onnea vain, ja opiskelkaakin kunnolla sitten.” musta kolli sanoi kauempaa.
Pennut kääntyivät katsomaan häntä.
”Totta kai Tulenhenkäys.” Iltapentu vastasi hiukan innokkaasti. Hän kääntyi sitten katsomaan Kaikukasvoa.
”Ei sinulla sattuisi olemaan mitään tarinaa, vielä kun olemme pentuja?” hän kysäisi ja kävi makaamaan maahan Uikkupennun viereen. Tulipentu istahti hänen toiselle puolelleen.
Kaikukasvo näytti miettiväiseltä.
”Ehkä ei tänään...” hän ehti sanoa.
Pennut päästivät valitusmaisen äänen.
”Kilttii?” Tulipentu aneli.
Kauempana Tomukuonon ja Tulenhenkäyksen viikset väpättivät huvittuneesti kun he katselivat pentuja.
”Ehkä minä jotain keksin...” Kaikukasvo sanoi. Kolli otti paremman asennon ja alkoi kertoa.
”Kauan sitten, kun maan päällä astelivat suuret kissat, suurempia kuin nyt maan päällä elävät nykyiset klaanikissat, oli kaksi klaania. Raitaklaani ja Kynsiklaani. Raitaklaanin kissat olivat suuria, hoikkia ja hyvin raidallisia ja kullankeltaisia. He saalistivat tasangoilla jäniksiä. Kynsiklaanin kissat olivat suuria, mustia ja heillä oli hyvin pitkät kynnet jotka pilkistivät heidän tassuistaan esiin aina. He saalistivat jäniksiä, hiiriä ja milloin mitäkin, suuressa metsässään. He oikeastaan söivät kaikkea mahdollista. Eräänä päivänä kuitenkin ilmestyi kolmas klaani, Pimeäklaani. Sen kissat olivat pienempiä kuin Raitaklaanin ja Kynsiklaanin kissat. Pimeäklaanin kissat olivat kaikki oman värisiään, ja nykyisten klaanien tavoin pieniä. He olivat joutuneet lähtemään edellisestä kodistaan kaksijalkojen takia, tuhottua kissojen reviirin. He pyytivät ensin Kynsiklaanin päälliköltä, Mustatähdeltä, reviirialuetta. Hän ei suostunut antamaan sitä. Samoin kävi Raitaklaanin pääliköltä, Keltatähdeltä, pyydettäessä. Kummatkin päälliköt vastasivat samalla tavalla.
'Klaaninne ei ole tarpeeksi vahva, eikä sillä ole omaa ominaisuuttaan.' Pimeäklaanin kissat, sekä sen päällikkö Rastastähti, olivat suuttuneita, mutta eivät antaneet noin vain periksi. Klaanin parantaja, Hopeanviilto, keskusteli Tähtiklaanin jäsenen kanssa. Tähtiklaanin jäsen ei kuitenkaan suostunut kertomaan, kuinka klaani saisi reviirialueensa. Ainakaan heti. Hopeanviilto painosti kuitenkin Tähtiklaanin soturia ja lopulta tuo suostui kertomaan.
'Kuun oltua pimeimmillään, menkää Harmaakalliossa olevaan luolaan. Siellä olevassa lammikossa saattaa nähdä kuun ja tähden kimalluksen. Pulahtaessanne sinne, saatte omat taitonne sekä oman reviirin palan.' Hopeanviilto ilmoitti tästä Pimeäklaanin päällikölle. Päällikkö kutsui klaanin koolle ja he päättivät yhteistuumin mennä tuohon altaaseen. Niin tapahtui. Pimeäklaanin kissojen pulahdetta altaaseen, he saivat pitkät kynnet kuten Kynsiklaanilla ja keltaiset raidat kuten Raitaklaanilla. He myös saivat sen mitä kummallakaan klaanilla ei vielä ollut. Viekkauden ja ketteryyden. Ne saivat oman reviiripalansa myöhemmin, kun olivat neuvotelleet Mustatähden ja Keltatähden kanssa. Kolme klaania elivät sovussa, mutta joskus sattui pieniä rajakahakoita kuten nykyään muilla kissoilla. Näistä kolmesta klaanista kehittyi ajan myötä pienempiä kissoja, koska saaliitkin pienenivät ja katosivat hiljalleen. Nämä kissat jakautuivat nykyisiin viiteen klaaniin ja jatkoivat elämäänsä. Koska tästä on kulunut jo monia vuodenaikoja, kukaan ei muista sitä. Noita muinaisia isoja ja suuria kissoja kutsutaan Suurkissoiksi.” Kaikukasvo lopetti tarinansa ja käänsi sitten katseensa pentuihin.
Iltapentu tahtoi kuulla lisää noista Suurkissoista. Hän kuvitteli mielessään suuria, monen kissan kokoisia suuria kissoja joilla oli suuret kynnet ja musta turkki joka kiilti auringon valossa. Tuo tarina oli todella temmannut hänet sekä Tulipennun ja Uikkupennun mukaansa.
Tulipennun suu oli hieman raollaan kun hän tuijotti Kaikukasvoa ja kuvitteli näköjään samalla tavalla kuin Iltapentu.
Uikkupennun silmät kiilsivät ja hänen häntänsä nytkähteli hiukan hermostuksesta. Hän selvästikkin tahtoi myös kuulla lisää tarinoita Suurkissoista.
”Hieno tarina, Kaikukasvo.” lempeä ääni kuului pesän suulta.
Pennut käänsivät päänsä. Pesän suulla seisoi vaaleankeltainen naaras jonka ruumista peittivät pienet mustat läikät. Hänen vieressään istui tummanharmaa naaras jonka viikset värähtivät.
”Huomenta Pantteritähti. Huomenta Tähtiturkki.” Kaikukasvo naukaisi ja nyökkäsi. Päällikkö ja kuningatar nyökkäsivät takaisin.
”Teidän kolmen kannattaa varmaan alkaa valmistautua pikkuhiljaa seremoniaa varten. Pidetäänkin sitten se nimityksenne.” Pantteritähti naukaisi. Pennut pomppasivat jaloilleen innokkaasti ja katsoivat silmät loistaen toisiaan. Tähtiturkki päästi pienen kehräyksen. Pantteritähti nyökkäsi ja asteli sitten pesästä ulos. Tähtiturkki käänsi katseensa pentuihin.
”Tulkaas, käydään hieman ulkopuolella katselemassa. Vielä ennen kuin pentu aikanne menee ohitse.” kuningatar naukaisi. Pennut lähtivät rivakasti pesästä.
”Nähdään!” Iltapentu huikkasi Kaikukasvolle ja muille klaaninvanhimmille. Kaikukasvo heilautti häntäänsä.
Kun kaikki neljä olivat poistuneet pesästä, Iltapentu pysähtyi pesän suuaukon luokse. Hän ei itse tiennyt miksi, mutta pysähtyi vain.
”Miksi he ovat noin suurikokoisia?” Tulenhenkäyksen kysyvä ääni naukaisi.
Iltapentu saattoi tuntea Kaikukasvon pienen ahdistuneisuuden.
”Hehän ovat melkein soturin kokoisia.” kollin ääni jatkoi.
Tomukuono luultavasti kääntyi hänen puoleensa pienestä äänestä päätellen.
”Mitä sinä selität? Ehkä tavallista aloittelevaa oppilasta hieman suurempia, mutta eivät sentään nyt sotureita. Onko sillä niin väliä?” naaras kysyi lempeästi. Tulenhenkäys tuhahti ja kävi nukkumaan tympääntyneenä. Iltapentu kurkisti pesän suuaukon raosta.
”Iltapentu tule jo!” Tulipennun innokas naukaisi herätti hänet ajatuksistaan. Harmaansininen naaras kääntyi heitä kohti.
”Tullaan!” hän vastasi ja lähti juoksuun, pysähtyen sitten hieman jalat liukuen.
Tulipentu hidasti hieman vauhtia ja he jäivat ketunmitan päähän Uikkupennusta ja Tähtiturkista.
”Mitä sinä jäit kyykkimään sinne?” hän naukaisi hiljaa. Iltapentu kohautti lapojaan.
”Kunhan jäin.” hän vastasi ja kiihdytti tahtiaan. Hän ei juuri nyt tahtonut kertoa kaikkea ja kiistellä Tulipennun kanssa.
Tähtiturkki johdatti heidät ulos leiristä. Iltapentu pulahti veteen ja kauhoi joen toiselle puolelle. Hän ei pitänyt uimisesta.
Toiselle puolelle päästyään pennut jättäytyivät hieman Tähtiturkin jälkeen ja pysähtyivät. He katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät. Tulipentu hiippaili läheiseen pusikkoon, Uikkupentu meni vastakkaiselle puolelle ja Iltapentu Uikkupentua vastapäiseen pusikkoon. Tulipentu asteli hiljaa Iltapennun vierestä ja kulki kauemmas.
Tähtiturkki pysähtyi ja väräytti korviaan. Hän kääntyi ympäri ja katsoi hieman hämmästyneenä ympärilleen.
”Tulipentu? Uikkupentu? Iltapentu?” naaras huhuili. Kuningatar asteli takaisin päin ja pysähtyi sopivasti juuri Uikkupennun ja Iltapennun eteen.
Iltapentu nyökkäsi aavistuksen Uikkupennulle ja he hyppäsivät yhtäaikaa Tähtiturkin kimppuun.
Kuningatar sähähti pelästyneenä ja alkoi kieriä maassa samalla kun pennut jäivät alle. Naaras raapaisi Iltapentua korvan juuresta ja tuo vinkaisi pudoten sitten maahan. Tähtiturkki pysähtyi ja kääntyi katsomaan hämmästyneenä pentuja. Tulipennun ulvaisu kuului jostain ja hän lensi kaaressa Tähtiturkin takaa. Naaras kuitenkin astui nopeasti eteenpäin ja meni Iltapennun luokse alkaen nuolla tuon korvan taustaa. Tulipentu mätkähti mahalleen maahan hänen taakseen. Pentu nousi kiroten ylös ja ravisti turkkinsa. Uikkupentu vilkaisi häntä ja asteli sitten Iltapennun ja Tähtiturkin luokse.
Tumman harmaa naaras nuoli Iltapennun korvan taustaa rivakasti puhdistaen sitä verestä. Vuoto vain jatkui eikä suostunut loppumaan.
”Palataan takaisin leiriin.” Tähtiturkki naukaisi.
”Kaihonkukka saa laittaa siihen jotain.” kuningatar jatkoi. Hän nosti Iltapennun suuhunsa ja lähti kohti leiriä.
Tulipentu asteli närkästyneenä heidän peräänsä.
”Mälsää...” hän mutisi. Uikkupentu vilkaisi häntä, mutta jatkoi eteenpäin.