Never again || Harry Potter

Ensimmäinen luku

Pimeyden verhot laskeutuivat hiljalleen suuren koulun ylle peittäen ihmisten kauhunhuudot alleen kuin merivesi peittää rannan hiekan.
Taivaalla tuikkivat tähdet himmenivät, ennen kuin sammuivat kokonaan jättäen koko taivaan kuin synkäksi säkiksi koulun ympäri, puristaen siitä viimeisetkin valonrippeet kuin kypsästä appelsiinista.
Laskeutuu kuolemanhiljaisuus, jokaisen olennon ääni on sammunut pimeyden alle, mutta yksi ainoa henkilö nousee synkästä tuhkasta, keltaiset silmät kiiluen, hän kuiskaa.
"Odotan sinua, Harry Potter."

"Eih!!", tummahiuksinen poika parkaisi kauhuissaan ja pomppasi pystyyn kalpeana kuin lakana.
"Ole hiljempaa Harry..", Ron mumisi puoliunessa ja käänsi kylkeään. Harry hengitti yhä kiivaasti, ja kylmät hikipisarat valuivat hänen otsalleen, sekä nenää pitkin tipahtaen hänen syliinsä. Poika hengitti hitaasti sisään, ja ulos kun tajusi olevansa Rohkelikon makuutiloissa omassa sängyssään.
Mutta silti unen tapahtumat kummittelivat hänen mielessään yhä, ja saivat hänet lähes tärisemään pelosta. Ei hän kuitenkaan kehdannut kömpiä Ronin viereen, tämä ajatus oli tullut lähes ensimmäisenä Harryn mieleen, mutta tietenkin hän hylkäsi sen heti.
Harry huokaisi vielä kerran syvään, ennen kuin valui takaisin kunnolla peiton alle, ja katsoi huoneen sumeaa seinää, eihän hän nähnyt kunnolla ilman lasejaan, jotka tällä hetkellä lojuivat yöpöydällä hänen käden ulottuvillaan. Poika päätti vielä kokeilla nukkua hetken, hänen oli pakko saada edes hiukan unta.
Hän sulki vihreät silmänsä, ja koetti työntää ajatukset äskeisestä painajaisesta sivuun.

Seuraava aamu

"Harry, herää jo!", Ronin ääni herätti Potterin huonolaatuisesta unestaan, joka oli ollut lähes yhtä karmea kuin ensimmäinen painajainen: unessa Harry oli ollut yksin Kalkaroksen oppitunnilla ja tämä oli huutanut kokoajan hänelle kuinka surkeaa hänen liemensä oli.
    Harry avasi raskaat vihreät silmänsä unisena, ja nousi hitaasti istumaan haukotellen samalla. Hän nappasi lasinsa pöydältä ja näki nyt Ronin kiskomassa housuja jalkaansa.
"Äkkiä nyt jos et tahdo myöhästyä aamiaiselta!", hän tokaisi Harrylle joka siinä istua tökötti tuijottamassa Ronia unenpöpperössä.
"Mmh..joo..", Harry mumisi vastaukseksi ja kiskaisi peiton pois päältään. Laiskasti hän availi pyjamansa yläosan nappeja kun Ron taas oli jo valmis ja lähtemässä.
"Menen jo, tule äkkiä sitten perässä.", punapää huikkasi ennen kuin lähti huoneesta jättäen Harryn sinne yksin riisumaan housuja.
    Harry puki vaatteita ylleen ja mietti samalla untaan, sitä jossa pimeys oli nielaissut koulun kuin musta-aukko.
Hän oli nähnyt saman unen jo kolme kertaa viimeisen kahden viikon aikana, ja ne olivat aina päättyneet juuri samalla tavalla: kun tummanharmaa olento nousee pimeydestä ja kutsuu Harryä.
Harry huokaisi syvään ja koetti selkeyttää ajatuksensa kun lähti huoneesta kohti salia jossa aamiainen järjestettäisiin.
      Harry istui vakiopaikalleen Hermionen sekä Ronin väliin. Hän sanoi hiljaa hyvät huomenet, johon molemmat vastasivat ystävällisesti. Aamiainen sujui rauhallisesti, lukuunottamatta Georgen & Fredin mekastusta siitä, pitikö juusto laittaa leivälle ennen kinkkua, vai ei.
      Kolmen oppitunnin jälkeen oli hyppytunti, sillä neiti Greenhiltin tuntia ei pidetty, hän oli kaatunut portaissa ja vääntänyt nilkkansa, ja vietti nyt aikaansa matami Pomfreyn hoidossa.
Nyt Harryllä oli täydellinen tilaisuus kertoa Hermionelle, sekä Ronille unistaan, joista hän ei ollut vielä maininnut.
Kolmikko meni Rohkelikon oleskelutilaan, jossa heidän lisäkseen ei näkynyt kuin muutama muu henkilö.
He istuivat huoneessa olevan pöydän äärelle, ja hiljaa Harry kertoi unestaan. Ron & Hermione vilkaisivat toisiaan järkyttyneinä, ja Harry katsoi heitä hämmentyneenä.
"Oliko se noin outoa..?"
"Minä olen nähnyt juuri samantyylisiä unia viime aikoina.", Hermione sanoi
"Minäkin.", Ron mainitsi, ja Harry ei hetkeen saanut sanaakaan ulos suustaan.
"Sittenhän..", Harry aloitti tönkösti, ja Hermione nyökkäsi vakava ilme kasvoillaan.
"Tämän on pakko tarkoittaa jotain. Ihan varmasti jos me kaikki kolme olemme nähneet sen saman unen."
"Mutta mitä se merkitsee?", eräs neljäs henkilö kysyi sivusta, ja Ron nyökytteli mietteliäänä.
"Juuri niin..", hän totesi, ennen kuin tajusi pian ettei äskeistä sanonut Hermione taikka Harry.
Ron kääntyi ympäri ja näki Rosalina Fallenin hymyilemässä ystävällisesti.
"Rosa? Kuulitko äskeisen?", Harry kysyi ja Rosa nyökkäsi myöntävästi.
"Mmh. Olen itse nähnyt myös niitä outoja unia.", tyttö vastasi, ja Harry säpsähti hieman.
Kuinka monet ovat oikein nähneet niitä unia?
     "Puhutaan tästä myöhemmin, yhdessä.", Harry sanoi lopulta, ja katsoi kolmikkoa vakava ilme kasvoillaan. "Älkää kertoko tästä vielä kenellekään muulle."

    Iltapäivällä tuntien jälkeen Harry etsi käsiinsä Hermionen sekä Rosan, ja nyt kolmikko etsi Ronia, jota ei näkynyt missään.
Yllättäen kyseinen punapää törmäsi heihin portaikossa. Ronin kasvoilla oli huolestunut, sekä pelokas ilme. Harry katsoi häntä ymmällään, ja kysyi:
"Mitä nyt Ron? Onko jotain sattunut?"
Ron hengitti kiivaasti juoksemisesta, ja lopulta nosti katseensa. Hän katsoi Harryä suoraan silmiin epätoivoisena.
"Percy on kadonnut."

|| Päätinpä sitten kirjoittaa jonkun Harry Potter tarinan kun sain inspiraation :'D  Aion khyl kirjoittaa myös miun Star Wars tarinaa, johon tulee n. 10 lukua enää, jonka jälkeen aloitan neljännen kirjan c: Mutta juu, en odota että tämä tarina saa yhtään lukijaa, mutta ihan sama, kirjoitan tätä enimmäkseen omaksi ilokseni. Mutta kiitos kaikille mahdollisille lukijoille!~ ||