Metsänpojat

2.

Puut tiputtivat lehtiään maata kohden Luukaksen tarpoessa pienen koulurakennuksen luo. Elokuun viima pujottelee niskaan ja takin alle, kun nuorimies kietoutuu tiukemmin huivinsa alle.

Ekat askelmat lukion sisälle tuntuvat suuremmilta, mitä ne oikeasti ovatkaan. Elämää muuttavat ensiaskeleet uuteen maailmaan, jolta hän ei odota kovinkaan paljoa. Kukaan ei moikkaa käytävällä, eikä hän sitä odotakaan. Tunnit matelevat eteenpäin niin kuin aina ennenkin. Ulos astuessaan hän näkee tupakanpolttajia, mutta leikkii sokeaa. Miehet lopettavat puhumisen, kun hän kävelee ohi.

"Uus tääl vai?"

Kultaiset hiukset valahtavat kasvoille Luukaksen nostaessa päätään. Hän nyökkää porukan suurimmalle, jonka suupielessa roikkuu tupakansätkä.

"Onnea elämään."

Hän nyökkää uudestaan ja lähtee. Naamaan kerääntynyt veri aiheuttaa punaisuuden, jota hän ei voi estää. Sydämentykytyksiä ja täriseviä käsiä ei voi hallita. Hän muistaa tunneilta miehen nimen. Jari oli naureskellut takarivistä ja saanut opettajan raivon partaalle. Hän oli valmiiksi päättänyt, että katsastaisi koulun tänään ja tekisi jotain sosiaalisille suhteilleen huomenna.

"Tätä kutsutaan kokkaamiseksi", Jari myhäili tyytyväisenä  ja heitti pöytään paistinpannulla paistetut kaksi lihapihviä, jotka olivat vielä hieman raa'at keskeltä. Luukas loi pihveihin hieman epäilevän katseen, mutta otti jo pari kertaa käytetyn kertakäyttöveitsen käteensä ja alkoi sahata sitkeää lihaa. Jari maiskutteli jo tyytyväisenä ruokaansa ja tuijotteli ikkunasta ulos. Päivä oli valjennut yllättävän kauniina, eikä Luukas katunut vielä lähtöään.

"Meijän kanttii varmaan korjata aiat tost lähelt. Ne on aika palasina nykyään", Jari sanoi keskeyttäen hiljaisuuden.

Luukas nyökkäsi nielaistessan lihamöhkäleen. "Missä päin ne on?"

"Ihan lähel. Mennää mönkijäl, niin ei mithään ongelmii."

Syötyään he heittivät lautasensa tiskialtaaseen, jossa olevat astiat olivat liimaantuneet toisiinsa kiinni, ja lähtivät ulos. Sääskistä kuuluva surina oli loppunut jo pari viikkoa sitten, eikä heidän onnekseen tarvinnut sivellä hyttysmyrkkyjä. Mönkijä, - josta Jari oli maininnut, oli jätetty varastorakennuksen katoksen alle suojaan sateelta. Luukas jäi seisomaan epäröiden hieman kauemmas, kun Jari starttasi ajopelin tottunein ottein ja veti sen perään pienen perävaunun, johon oli heitetty lautoja, työkalupakki ja muuta krääsää, jonka käyttötarkoituksesta ei voinut olla varma.

"Nonnii", Jari sanoi istuuduttuaan mönkijän kyytiin. "Haluukko istuu mönkijäs vai peräkärrys?"

Peräkärryn romut terävine kulmineen suorastaan huusivat vaarallisuutta ja haavoja takalistoon. Jotain muutakin roskaa oli ajautunut reunojen ympärille, aiheuttaen ei niin toivotun vaikutelman. Tosin Luukas oli luullut mönkijän olevan yhden istuttava. 

"Mä tuun sinne."

Jo pelkän jalan heittäminen lyhyen ja ohuen istuimen yli tuotti ongelmia. Jari yritti ahtautua niin eteen kuin vain pystyi, mutta silti Luukaksella oli vakavia ongelmia mahtua miehen taakse. Asetuttuaan lopulta paikalleen, hän ei tiennyt miten kuuluisi olla. Jarin selkä oli kuuma.

Mönkijän nytkähti äkisti eteenpäin ja Luukas tunsi lentävänsä sen pari sekunttia, kunnes törmäsi voimalla edessä istuvan selkään. Kädet halusivat automaattisesti ottaa jostain kiinni elossapysymisen takia, mutta paikka miehen lantiolla oli liian kiusallinen ja olkapäät liian korkealla. Suurempi kivi hypäytti mönkijän taivasta kohden ja Luukas tarttui viime hetkellä Jarin vyön lähelle.