Metsänpojat

1.

Jarin ikivanha kottero hyppelehti metsätien kumpureiden yli. Kotteron omistaja istui tyynesti naureskellen ratin takana ja pyöritteli kynää rennosti sormiensa välissä. Luukas piti katseensa tiukasti poissa lihaksista, joita paidan hihojen olisi pitänyt peittää. Aurinko oli hellinyt Jarin ihoa niin miehen käsistä kuin kasvoistakin. Harmahtavat pienet silmät olivat kirkkain asia miehen hiomattomissa kasvoissa heti vitivalkoisten hampaiden jälkeen. Jarin sormet haroivat aina välillä miehen tummanruskeita lyhyitä hiuksia. Ei hermostuneesti, vain asetellakseen ne paremmin. Miehen kulmakarvat olivat täsmälleen samaa sävyä hiusten kanssa. Ne olivat yhtä tummat ja tuuheat. Luukas käski itseään kääntämään katseensa pois. 

Luukaksen vitivalkoiset sormet kietoutuivat penkin reunoihin, kun kottero lensi hieman suuremman kiven yli. Auton pohjasta kuului valtava klonkkaus, mutta Jari vain nauroi asialle. Sanoi, ettei siinä mithään. Luukas lupasi itselleen, ettei seuraavalla kerralla alkaisi hymyilemään typerästi, kun Jari puhuisi ihanalla lappilaisella murteellaan tai kun käheä ääni kutkutti tärykalvoja miehen nauraessa. 

Vasta viime viikon perjantaina Luukas oli kirjaimellisesti törmännyt Jariin ja kuullut työtarjouksesta, minkä pari vuotta vanhempi nuorimies oli saanut. Porotilalle, oli Jari kertonut suuri virne naamallaan nojaillessaan S-marketin likaiseen seinään. Luukas oli sönköttänyt ja pyytänyt toistamaan pariin kertaan kunnes Jari oli nauranut hyväntuulisesti hänelle. Käytännön töitä, asioiden korjailuja, peltojen siistimistä, metsästystäkin ehkä, hän kertoi ja pyysi Luukasta mukaansa. Seuraksi kaiken yksinäisyyden keskelle, oli miehen sanamuodot olleet, hänen elehtiessään niin dramaattisesti. Änkyttäen Luukas oli suostunut. 

He ajelivat eteenpäin Jarin pölpöttäessä turhia ja Luukaksen nauttiessa miehen äänestä sydämen hakatessa entistä kovempaa. Kolme päivää kahdestaan keskellä ei mitään kuulosti samalla kutkuttavalta ja karmivalta. Hän ei muistanut olisiko joskus viettänyt aikaansa Jarin kanssa ilman niitä lukemattomia ihmisiä, jotka pyörivät Jarin ympärillä kuin kärpäset. Sosiaalisena jätkänä Jari oli kerännyt oman porukan ympärilleen ja hallitsi sitä kuninkaan lailla. Ei ehkä sinä fiksuimpana jätkänä, mutta aina yhtä hauskana ja rentona metsänpeikkomaisena jumalana. Jarin luonteen lukuunottaen, Luukaksen ei tosiaan olisi kannattanut pitää itseään etuoikeutettuna istuessan auton penkillä.

Jari oli kertonut hänelle Whatsappin välityksellä talosta, jossa he tulisivat viettämään yönsä. Hän oli ymmärtänyt, ettei talossa ollut juoksevaa vettä tai lämmitystä tai oikeastaan muitakaan normaali ihmisen tarvitsemia mukavuuksia. Luukas oli kerennyt jo valmistautua pahimpaan samaan aikaan fantasioiden sängyn jakamisesta kylmyyden takia, mutta hökkeli ei kuitenkaan ollut ihan sitä, mitä hän oli kuvitellut. 

Hän ei ollut aikoihin nähnyt rakennusta, mitä olisi voinut hyvällä omalla tunnolla sanoa hökkeliksi ja nyt hän seisoi sellaisen edessä. Taloksi kutsutun asian seinät olivat alastoman näköiset ilman minkäänlaista maalikerrosta niiden peittona. Seinämät näyttivät karheilta harmaan puun rosoillessa vanhuuttaan. Laudatut, joissakin kohdissa jo rikki olevat ikkunat näyttivät karuilta roskien ja romujen ympäröidessä taloa. Pari muuta yhtä uurteista rakennusta oli pihapiirissä varastoina, joiden lähellä oli parkkeerattu pari mönkijää ja iso traktori. Taloa ympäröivät suuret pellot olivat tyhjää täynnä. Porot oli näköjään päästetty menemään aikoja sitten. 

Jari nousi ulos autosta reippaasti edes kavahtamatta näkymää. Luukas seurasi miestä hieman epävarmana, mutta auttoi kiskomaan tavarat ulos autosta. 

"Älä sie huolehi, son parempi sisäpuolelt", Jari naureskeli leppoisasti kanniskellessaan reppuja ja kasseja sisälle. Siinä asiassa mies oli kyllä oikeassa. Sisältä talo oli kutsuvampi. Yksi suuri huone koostui sekä keittiöstä, että olohuoneesta. Sisällä vanhan talon henki oli vastaanottavaisempi ja lämpimämpi. Suuri puupöytä ja karhuntalja sen päädyssä, muistuttivat Luukasta mummolastaan, missä paikat olivat tosin hieman siistimmät kuin täällä. Roskia oli siellä täällä ja lattioita ei varmaan oltu imuroitu vuosiin. Sohvat olivat pölyn peitossa ja pöydällä oli viimeisen vieraan jäljiltä lautanen täynnä ruuanmuruja, mutta kuitenkin paikka näytti kotoisalta.