Tarina kertoo 16 vuotiaasta tytöstä, joka kamppailee monien ongelmien kanssa. Hän pitää kaikki tunteensa piilossa muilta ja yrittää peittää ne hymyn alle. Hän vaihtaa koulun, kun tapahtuu jotain todella satuttavaa. Kun on kulunut jonkin aikaa tapaht...
16 vuotta sitten mä olin vielä iloinen. Tai no mä olin vasta syntynyt silloin, mut äiti ja isä sanoivat että hymyilin jo syntyessäni. Mä en sentään ole ainoa lapsi tässä perheessä. No siis ollut. Sillä mun perhe kuoli kun mä olin kuus.
Siis meidän kartanoon hyökättiin silloin. Mut kerettiin piilottaa, mutta muut joutu kohtaa ne tyypit. Kuului todella paljon aseen laukaisuja ja itkuisia ääniä. Kun kaikki oli ohi ja ne tyypit lähteneet niin mä uskaltauduin piilosta pois. Se kyllä oli virhe nimittäin koko huone oli täynnä ruumiita.
Mä aloin kiljuu kuin mikäkin palovaroitin. Mun oma hovimestari, joka on tosi hot jätkä, niin tuli ottaa mut syliin ja vei pois talosta samalla soittaen 442 numeroon. Pian sen jälkeen poliisit ja ambulanssit saapuivat paikalle. Mut otettiin eka tarkastukseen ja todettiin että mä olen vain "pienessä" shokissa.
Poliisit oli sinä aikana kuulustelleet hovimestaria joka tuli sen jälkeen tarkastukseen. Poliisit tulivat mun luokse ja alkoivat kuulustella mua. Mä kerroin itkien, kuinka mut oltiin piilotettu juuri ennen niiden tyyppien hyökkäystä ja kuinka olin kuullut aseiden ääniä. Ja kaiken sen jälkeen kerroin kuinka olin nähnyt koko huoneen täynnä ruumiita ja verta. Sitten kerroin kuinka hovimestari oli tullut hakemaan minut pois sieltä tänne ulos ja koko matkan olin nähnyt paljon verta ja ruumiita.
Poliisit kirjoittivat kaiken ylös jonka jälkeen he lähtivät paikalta. Hovimestarini Justin tuli pian sen jälkeen luokseni ja kaappasi minut isoon karhun halaukseen sanoen samalla "Kaikki järjestyy kyllä, Luci neiti." Siinä kohtaa aloin vain itkeä. Samalla ruumiita tuotiin pois talosta. Huomasin isän yhdellä paarilla ja yritin päästä hänen luo samalla itkien ja huutaen. Justin piti minusta kiinni ja yritti rauhoitella mua siinä, mikä oli yllättävän hankalaa. Poliisi nainen huomasi sen ja tuli auttamaan Justinia. He saivat minut vaivoin vietyä pois siitä.
Seuraava muisti kuvani on siitä kun minut vietiin lasten kotiin. Minut otettiin sinne avosylin vastaan. Olin aina hiljaa kun minulta kysyttiin liian henkilö kohtaisia asioita, mutta saatoin välillä vastata kyllä taikka ei. Olin siellä ainoana tyttönä todella pitkään, kunnes täytin kymmenen silloin sinne tuli minua ainakin kolme vuotta vanhempi tyttö. Häntä alettiin kohdella kuin prinsessaa. Minut oltiin unohdettu alle viikossa. Ei se minua haitannut, vaan se että mua alettiin hakkaamaan ja kiusaamaan.
Silloin vielä kun mä olin kuusi niin lehdet kirjoitti pitkään siitä kuinka tyttö ja hovimestari selviytyivät traagisesta jouko surmasta. Monta kertaa päivässä soitettiin lasten kotiin kysyen mua, mutta hoitajat sanoivat aina saman "Tyttö ei voi jutella juuri nyt." Aina se sama vastaus.
Pojat yrittivät saada mua puhumaan, mutta turhaan. Mikään ei saa mua enään puhumaan saatika iloiseksi.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
//Hei lukiat. Toivottavasti tää alku on siedettävä. En oo mikään paras kirjottaa mitään, mutta toivon että nautitte tarinasta. Hauskoi luku hetkii.
