Part VIII: An empty shell

124 7 3
                                    


Lucin nk.

On kulunut kaksi kuukautta siitä kun julkaisin oman levyni. Se oli yksi niistä hienoista hetkistä elämässäni.
Levyäni on myyty nyt jo yli 3 miljoonaa kipaletta. Se on myynti historian ennätys.

Muuten... en tainnut kertoa että olen siis LoliRock -nimisen bändin pää. Minun lisäksi tässä bäntissä on Embril ja Milain.

He ovat myös Vampyyreitä. Josta tulikin mieleeni että asun nykyisin vanhassa kodissani eli siinä ihanassa kartanossa missä olin 11 vuotta sitten.

Mä muuten jätin koulun kesken, kun siellä oleminen alkoi käydä ahtaaksi. Syy sille, että lähdin sieltä on yksin kertainen, koska sinne tuli kaksi entistä ystävääni. Arvasittekin jo varmaan, nimittäin Tom ja Thomas tulivat siihen kouluun, jonka takia lähdin sieltä aika rivakkaan tahtiin.

Nyt kun olen ollut oikeassa kodissani niin aloin tutkia sukuani ja kävi ilmi että olen Aatelis Vampyyri eli täysiverinen Vampyyri.

Kaikki minkä sanon Vampyyreille eli ei ihan täysiverisille niin he tottelevat. Mulla on myös muitakin erikois taitoja niin kuin kaikilla Vampyyreillä, mutta vielä voimakkammat ja normaalia enemmän.

Tässä on yks niistä....

Osaan siis luoda portaaleja eri ulottuvuuksiin

Ups! Gambar ini tidak mengikuti Pedoman Konten kami. Untuk melanjutkan publikasi, hapuslah gambar ini atau unggah gambar lain.


Osaan siis luoda portaaleja eri ulottuvuuksiin. Esim pääsen kartanolta huume majaani yhden sekunnin ajassa. Mut ei niistä enempää.

Mafia juttuni ovat menneet täydellisesti, jos ei ota huomioon paria petturia jotka imin tyhjiin.

Kaikki jotka ovat mun alaisia tietävät mikä mä olen. Sillä he kuuluvat myös samaan kastiin, eli vampyyreihin, mutta heistä osa on muutettu vampyyreiksi eli kastissani on vampeja ja muutettuja.

Kukaan ei ole uhannut minun täydellistä rikos firmaani, vaikka alueella onkin ihmissusien huume firma.... mutta olen sen kanssa sujut. Sillä en halua mitään riitaa muiden mafioiden kanssa.

Yökerhot taas pyörivät normaalisti. Eli paljon yliluonnollisia olentoja pyörii niissä. Itseni olisi tarkoitus mennä sinne tänään viettämään syntymä päiviäni. Niinkuin aina on ollut tapana.

Päälleni mä laitan tällä kertaa vähän hillitymmän yökerho asun. Meikkinä taas toimii kaunis perinteinen huora meikkini. Hiukset taas laitoin kauniisti kiharoille ja pienen osan niistä laitoin nutturalle.

 Hiukset taas laitoin kauniisti kiharoille ja pienen osan niistä laitoin nutturalle

Ups! Gambar ini tidak mengikuti Pedoman Konten kami. Untuk melanjutkan publikasi, hapuslah gambar ini atau unggah gambar lain.

Kun olin saanut itseni valmiiksi niin aloin laittamaan pieneen reppuuni tärkeimmät tavarat eli puhelimen, laturin, kuulokkeet, lompakon ja pienen hätä pussin joka sisältää tampooneja, ripsarin, kulmakynän ja linkuuveitsen (älkää kysykö)

Ups! Gambar ini tidak mengikuti Pedoman Konten kami. Untuk melanjutkan publikasi, hapuslah gambar ini atau unggah gambar lain.


Kun olin saanut itseni valmiiksi niin aloin laittamaan pieneen reppuuni tärkeimmät tavarat eli puhelimen, laturin, kuulokkeet, lompakon ja pienen hätä pussin joka sisältää tampooneja, ripsarin, kulmakynän ja linkuuveitsen (älkää kysykö). Sitten olinkin valmis.

Kävelin huoneestani aulaan, jossa muutama palvelia teki askareitaan. Laitoin aulassa kengät jalkaani ja takin päälleni.

"Rosa... voisitko pyytää Harryn viemään minut yökerholle?" Kysyn nätisti yhdeltä palvelioista joka nyökkää ja lähtee soittamaan ajajalleni.

Pian hän tuleekin takaisin ja kertoo Harryn olevan jo matkalla.

"Kiitos Rosa. Muuten saatte loppuillan vapaaksi niin voitte vaikka katsoa netflixsiä jos haluatte tai mennä vaikka uimaan altaille. Itse tulen kotiin vasta aamu yöstä niin älkää heti huolestuko." Sanon vielä ennen kuin lähden ulos jossa jo Harry jo odottaakin.

~~~~~~~~~~~~

Harry pysäyttää auton yökerhon eteen ja tulee avaamaan minulle oven. Kiitän häntä ja kävelen portsarin luokse.

Portsari päästää mut heti sisälle ja kiitän häntä niinkuin on tapana. Kävelen portaat alas yökerhon tiloihin ja menen baaritiskille pyytäen lasillisen punaviiniä johon on lisättynä viinaa.

Saan tilaukseni eteeni ja otan siitä pienen hörän. Lasken lasin tasolle samalla ottaen puhelimeni esille. Avaan puhelimeni ja menen galleriaan. Katson kuvui joita olen ottanut miljoonia. Katson yhtä kuvaa jossa olen minä ja Skorpion. Me vietettiin aikaa melkein aina yhessä.

Meistä tuli ihan helvetin hyvät ystävät, kunnes jotain tapahtui. En nähnyt häntä enään koulussa. Sain kuulla Izziltä että hän muutti toiselle puolelle maapalloa. Olin silloin ihan murskana. Jos totta puhutaan niin mä taisin olla pikkusen rakastunut häneen, mutta koska mun elämä niin mikään ei koskaan mee niinkuin haluisin. Mä vain haluan onnellisen lopun, mutta se on kai liikaa pyydetty.

~15min~

Istun vieläkin baaritiskillä juoden viinaa. Pian viereeni istuu keski-ikäinen mies. Hän alkaa siinä puhua mulle ja jossain kohtaa olemmekin lähteneet baarista. Kävelemme joillain pikku kujilla kunnes tulemme jollekin ränsistyneelle kerrostalo alueelle.

Mies ottaa minua kädestä tiukasti kiinni ja raahaa mut lähimpään kerrostaloon ja soittaa yhden oven ovikelloa. Oven tulee avaamaan joku keski-ikäinen mies ja päästää meidät sisälle.

Se mitä siinä rakennuksessa ja juuri siinä asunnossa tapahtui on yksi niistä lukuisista asioista joita ei olisi pitänyt käydä.

Huudan ja itken, kun miehet vain riuhtovat vaatteet päältäni ja tekevät monta tuntia putkeen sitä.

Joskus kun kello on kahdeksan aamulla niin he heittävät minut ulos asunnosta. Olen turta. Katson itseäni... päälläni on vain joku t-paita jonka he antoivat. Vaatteeni on muovipussissa. Mustelmia löytyy ympäri kehoani. Meikkini on levinnyt. Näytän ihan kerjäläiselle.

En jää miettimään sitä sen enempää vaan luon portaalin kotiin.

'En halua enään elää tätä paskaa' On viimeinen ajatus kun menen portaaliin.

Kamu telah mencapai bab terakhir yang dipublikasikan.

⏰ Terakhir diperbarui: Sep 01, 2019 ⏰

Tambahkan cerita ini ke Perpustakaan untuk mendapatkan notifikasi saat ada bab baru!

Salaisuutena masennusTempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang