Takana suljettujen ovien

Lastenosasto 2.

Heräsin aikaisin ruokakärryn metelöidessä oveni toisella puolella. En jaksanut todellakaan nousta. Hoitaja sanoi, että saan pysyä sängyssä ja verikokeet tullaan ottamaa kohta.

Sairaanhoitaja tuli meluisan verikoekärryn kanssa melkein heti. Sain maata sängyssä verikokeen ajan. Verta otettiin monta putkiloa. Koitin laskea, että montako, mutta taisin messä hiukan sekaisin kymmenen jälkeen. Olin ihan iloinen, että sain olla makuulla. Istuessa olisin varmaan pyörtynyt.

Aamupäivällä isä toi lisää tavaroita, mitä tarvitsin ja myös pussin popcornia. Punahiuksinen mieshoitaja tuli huoneeseeni. Hän kysyi, että muistanko kuka hän on. Tiesin, että punahiusmies oli entinen naapurimme. Tilanne oli kiusallinen. Isä jutteli punahiusmiehen kanssa. Mä avasin popcorpussin.

Mä hain sairaalan kirjastosta hoitajan kanssa muutaman kirjan. Luin Astrid Lingrenin Katto kassisen melko nopeasti. Taisin myös lukea Mio, poikani Mion. Lukuhetkeni keskeytti naapuriosastolta vierailulle tullut mieshoitaja, joka myös sattui olemaan valmentajani urheiluharrastuksessani. Tiesin, että hän on töissä naapuriosastolla, mutta en olisi halunnu häntä vierailulle. Punahiusmieskin oli tarpeeksi kiusallinen, mutta nyt sitten oma valmentaja. Hänellä oli kelta-sininen Ruotsia mainostava paita. Paita oli hiukan liian pienikokoinen.

"En olis ikinä arvannut, että sulla oli näin paha olla", valmentaja sanoi. Mä olin vähäsanainen. Ei mun oloa ollut huomannut kukaan muukaan. Ei vanhemmat, sukulaiset, opettajat, valmentajat, kaverit... Olin kyllä edellisellä viikolla kirjoitanut opo-tunnilla kyselylappuun, ettei kotona oo kaikki ihan hyvin ja opo oli ottanut mut välitunnilla jutelemaan sen ja kuraattorin kanssa. Se oli perjantai sillon ja edessä oli syysloma, joten ne ei voinut hirveesti auttaa mua. Sovittiin syysloman jälkeen juttuhetki ja mulle annettiin kriisipuhelimen numero. Sanoin heille, että selviin syysloman yli. No, en selvinnyt.

Valmentaja kertoi vaitiolovelvollisuudestaan, mutta pelkäsin silti, että hän möläyttää asioitani muulle joukkueelle. Keskustelu oli outo ja ahdistava. Onneksi valmentaja ei viipynyt kauaa.

Sain illalla puhelimeni käyttöön hetkeksi. Silloiselta parhaalta kaverilta oli tullut monta viestiä ja kahdeksan vastaamatonta puhelua. En olisi halunnut kertoa, että missä olen ja miksi, mutta kerroin silti. Pelkäsin hänen reaktiotaan. Kaveri oli järkyttynyt, mutta hän oli mun tukenani. Tuo tuki väheni kuitenkin olemattomiin seuraavien vuosien aikana, mutta se ei ole tämän kertomuksen aiheena.

Illalla pääsin suihkuun. Oven oli oltava raollaan ja hoitaja vahti oven takana. En tykännyt käydä suihkussa vahdittuna ja koitin olla nopea. Hoitajan mielestä olin epäilyttävän hiljaa suihkun jälkeen ja kyseli mitä teen. Harjasin vaan hiukset auki nopeasti, mutta ilmeisesti silti liian hitaasti.

Patja oli edelleen kivikova. Tyynyjä olin saanut kuitenkin kaksi ja se auttoi hiukan.