Takana suljettujen ovien

Lastenosasto 3

Aamupalakärryt olivat edelleen erittäin äänekkäät. Heräsin siis erittäin ajoissa taas. Olin kuitenkin nukkunut paremmin kuin ensimmäisenä yönä.

Aamulla kävin toimintaterapeutin kanssa alakerran pienessä liikuntasalissa pelaamassa koripalloa. Oli hyvä päästellä vähän höyryjä ulos. Taisin voittaa toimintaterapeutin pelissämme. Veikkaan kyllä, ettei hän pelannut ihan tosissaan.

Omahoitajani keskusteli kanssani päivällä. Hänellä oli erittäin pitkät mustat hiukset ja silmälasit. Istuin epämukavalla tuolilla. Avauduin ensimmäistä kertaa elämässäni pahasta olostani. Itkin hysteerisesti. Luulin saavani vihdoin apua.

Omahoitaja selitti, että huomenna katsottaisiin jatkohoitoani. Lastenosastolle en voinut jäädä, koska se meni viikonlopuksi kiinni, ja täytin parin päivän päästä niin paljon, että en olisi enää lastenpuolen ikähaarukassa. Vaihtoehdot jatkohoidolle olivat joko kotiin tai nuorten suljetulle. En tykännyt kummastakaan, mutta koitin olla murehtimatta sitä ennen jatkohoitopalaveria.

Illalla pidettiin leffahetki muiden potilaiden kanssa. Kaikki saivat pienen kulhollisen karkkia. Hoitaja sanoi, että kaikki kulhot oli täsmälleen yhtä täynnä ja ne on mitattu keittiövaa'alla, jotta kukaan pienemmistä lapsista ei valittaisi karkkimäärästään. Mä epäilin keittiövaakaosaa. Tuskimpa kukaan oli jaksanut mitata kaikkien karkit grammalleen. Telkkarissa pyöri Napapiirin pikajuna. Ehkä hiukan liian jouluinen elokuva syksylle. En ollut nähnyt leffaa ennen. En pitänyt leffaa hyvänä, mutta katsoin sen kuitenkin kokonaan.

Leffan jälkeen oli nukkumaanmenoaika. Kävelin kaarevan käytävän päähän huoneeseeni hoitaja perässäni. Mä en halua lähteä täältä. Täällä mä oon turvassa. Halusin itkeä, mutta itkin vasta kun olin sängyssä yksin.

Patja oli kovempi kuin koskaan. Tyynyt olivat kyyneleistä märät.