prologi

38 4 1
                                    

Uskoin rakkauteen. Olin uskonut siihen pienestä asti. Joku kaunis päivä unelmieni prinssi tulisi elämääni ja menisimme naimisiin ja eläisimme elämämme onnellisena loppuun asti.
Mutta se kaikki oli täyttä paskaa. Unelmien prinssiä ei ollut. Uskoin silti rakkauteen. Rakastuin hölmösti väärään ihmiseen. Hän satutti minua. Ja teki minusta sen, joka olen tänä päivänä.
Rikkinäinen. Satutettu. Itseään vihaaja. Se minä olen. En kestä elämää. En kestä elämistä.
Jokainen päivä on suuri askel minulle. Jokainen päivä. Taistelen itseäni vastaan.
Elämäni oli pelkkää mustaa. Kävin aamusta suihkussa. Menin töihin ja olin siellä 11-15. Menin kotiin. Katsoin netflixiä. Itkin. Itkin lisää. Satutin itseäni. Katsoin netflixiä. Menin nukkumaan siinä toivossa, että kuolisin yöllä.
Mutta sitten tapasin sinut. Tulit leipomoon hymy huulilla ja nauraen. Puhuen ihanalla irlantilaisella aksentillasi. Enkä silloin osannut edes odottaa, että rakastuisin sinuun.
Mutta kun taistelee itseään vastaan, on vaikeaa ottaa sitä rakkautta vastaan.
Rakastan sinua. Mutta se, että rakastan sinua kaikista eniten, enemmän kuin itseäni. Se tappaa.
Mutta ehkä vielä jonain päivänä, opin rakastamaan itseäni ja olemaan sinun rakkautesi arvoinen.
-Agnes

AngelWhere stories live. Discover now