Angel

osa 4

*agnesin nk*

Kun saavun ulos, näen Nialin nojailemassa leipomon seinää vasten.

"Luulin ettet tulisikaan." Nialin hymy nousee korviin asti, kun hän näkee minut. Hän laittaa harmaan iphonensa farkkujen takataskuun, jossa se ei häiritsisi meitä.

Naurahdan hänelle pienesti laittaen käteni puuskaan. En siksi, että olisin vihainen. Se on vain miten yleensä olen.

"Minne me menemme?" Puren alahuultani pienesti katsoen Nialin kirkkaan sinisiin silmiin.
Niall kohauttaa olkiaan. "Minne sinä haluat?"

Katson häntä hetken. Käyn mielessäni monta paikkaa, minne voisimme mennä, kunnes keksin sen.
"Seuraa minua." Hymyilen ja lähden kävelemään pohjoiseen. Niall naurahtaa pienesti ja lähtee kävelemään perässäni. Leipomo jää pian taakse.
.
.
"Mikä paikka tämä on?" Niall kysyy hieman ihmeissään. Katson huvittuneena Nialin ilmettä.
"Puisto. Lempparini. Kävin täällä paljon kun olin pieni." Hymyilen ujosti. Muistot lapsuudestani tulvivat mieleeni, mutta pudistan päätäni unohtaakseni ne.

"Asuitko lähellä tätä mestaa?" Niall kävelee keinuille ja istuu yhteen keinuista. Seuraan hänen esimerkkiään ja istun hänen viereiseen keinuun.
"Jep. Tuolla kerrostalossa." Osoitan lähellä olevaa kerrostaloa. "Olin täällä melkein joka päivä, kunnes muutin 16-vuotiaana pois kotoa." Taas ujo hymy.
Niall nyökkää minulle. Näen hänen silmistään, että hän haluaisi kysyä minulta miksi muutin ja minne. Mutta hän pysyy hiljaa.
Ja minä arvostan sitä.
.
.
.
Tartut mekkoni helmasta kiinni ja nostat sitä ylöspäin.
"James lopeta", vikisen. Et kuuntele minua, vaan nostat mekkoani ylemmäksi. Kaadat meidät sängyllesi. Huulesi löytävät pian kaulani.
Olet juonut taas. Humalassa sinusta tulee toinen ihminen.
Selvänä olet ihana.
Tätä sekoilevaa miestä vihaan.

"Agnes haluan sinua", huohotat. Yritän työntää sinua pois, mutta olet minua paljon vahvempi.
"James kiltti, lopeta." Puren huultani yrittäen olla itkemättä. En halua tätä.
Sinua ei kiinnosta ja vedät alushousuni pois.
"James älä." Itken nyt hysteerisena. Suljen silmäni ja pian tunnen jäätävää kipua.
.
.
Säpsähdän hereille. Olen hikinen. Tuijotan pelästyneenä ympärilleni.
Hän ei ole täällä. Se oli unta. Se oli painajaista.
Nousen istumaan ja hieron hikistä naamaani.
Miksi nämä painajaiset eivät lopu?

Nousen sängyltäni ja suuntaan suihkuun. Tarvitsen kylmän suihkun ja haluan hien pois iholtani.

Työpäiväni meni nopeasti. On perjantai. Kahden päivän loma minulle.
Saavun kotiin väsyneenä ja ahdistuneena.
Jessica oli tänään töissä.
Neiti täydellisyys.
Vihaan häntä.
En yleensä vihaa ihmisiä.
Mutta häntä vihaan.
Hän valittaa täydellisestä kropastaan aina. Hän haukkuu muiden syömistä ja muotoja. Vihaan häntä. Hän saa minut tuntemaan rumalta.

Menen keittiöön ja tuijotan jääkaappia hetken.
Jessican sanat soivat päässäni.
"Olet lihonnut Agnes. Tuo croissantti ei ole sinulle hyväksi."
Tuo lause pyörii päässäni, ja ennen kuin tajuankaan, olen viiltänyt syvän haavan käteeni keittiö veitsellä ranteeseeni.
Verta pulpuaa kaikkialle.
Kiirehdin ensiapu kaapille ja otan sieltä laastareita.
Asetan suurehkon laastarin haavani päälle ja kieritän sideharson sen päälle.
Miksei kukaan näe että minulla on paha olo?
Miksei kukaan halua auttaa minua?
Miksen voisi kuolla?