Katsoin itseäni peilistä, näytin mielestäni joka hetki vain rummemmalta. No ihan sama tää on varmaan joku niiden juoni, että ne saa mut taas näyttämään idiootilta. "Tiedätkö monelta Hazel tuli eilen kotiin?" Käännyin katsomaan äitiä joka kurkisti oveni takaa. "Joskus puol neljän aikaan, mutta et sano sille te mä kerroin" "En, tiedätkö missä se nyt on?" "Varmaan Selenellä, mut mä meen nyt" "Pidä hauskaa!"
Kahvila oli pieni ja kivasti sisustettu. Mun ja Marcuksen piti nähdä tasalta, onneks oon ajoissa. Kuulin tutun äänen, ei se ei ollut Marcus vaan mun puhelin. Caroline soitti. C: moi, missä sä oot? -kahvilassa, venaan Marcusta C: se on ihan kusessa suhun -eikä oo sehän on Selenen kaa C: ei oo Marcus anto sille pakit sun ois pitäny nähä sen ilme -no mulle se tais tehä oharit...
"Kuka?" Käännyin ympäri ja näin Marcuksen. Kävimme tilaamassa kaakaot ja istuimme nurkkapöytään. "Ootko sä käyny kattoon Martinusta?" Marcus kysyi kääntäen katseensa minuun. Martinus... mun paras ystävä syntymästä asti. Sillä on synnynäinen sydänvika ja viime talvena se vajos koomaan... "En mä pysty" sanoin ja yritin samalla pidättää itkua Kaipasin Martinusta niin paljon. Mulle todettiin masennus kun Martinus vajos koomaan eikä se yhtään helpottanu että Hazelin porukka kiusas koko ajan.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
