kahdeksan.

488 46 3
                                    

jungkook

laitan koulun jälkeen turhia kirjojani kaappiini, suurin osa oli lähtenyt jo koulusta joten oli hiljaista. kun olin saanut kaikki laitettua kaappiin, suljin sen haukotellen. Kuulen kuitenkin hetken jälkeen askeleita käytävän päästä ja katsahdan siihen suuntaan. Pari tuntematonta oppilasta hiippailevat siitä suunasta, kuitenkin huomattuaan minut he katsovat toisiaan ja hymyilevät.. pahamaisesti?

Seuraava asia minkä tajuan onkin että minulle on tultu selvästi vittuilemaan. "Mitäs noin nuori poika tekee täälä koulun jälkeen? Eikö äiti tullu hakemaan?" sanoo toinen ilkikurisesti. Pyöräytän silmiäni ja lähden kävelemään pois päin noista junteista. "ugh!" tunnen potkaisun selässäni jonka seurauksena kaadun kovalle lattialle. Hengitän syvään yrittäen nousta mutten pysty sillä käteni eivät ottaneet yhtään painoa vastaan vain tärisivät.

Yskin hetken kunnes joku ottaa päästäni kiini ja kääntää sen häneen päin. "Minnekkäs noin on kiire? Hauskuus oli vasta alkamassa". Käytävällä kaikuu pienet voihkaisuni kivusta kunnes vihdoin jään yksin, mustelmilla.

___
taas lyhyt osa :(
alao hyvää juhannusta kaikille<3
(hbd to mee, hbd to mee~)

&quot;Täh?&quot; | j.jk xk.th Donde viven las historias. Descúbrelo ahora