Jimin
Tänään on lauantaiaamu, joka tarkoittaa ettei minulla ole treenejä. Joka sinänsä haittaa, koska en tykkää oleskelusta kotona ilman mitään tekemistä. Tosin voisinhan minä laulaa... Mutta siihen ei löydy tänään oikein motivaatiota.
Lähden pesemään hampaani ja menin siitä alakertaan syömään aamupalaa.
"Huomenta Jimin", äitini sanoi.
Isäni olisi varmaan myös mutta hän oli kai jollain työ matkalla."Huomenta äiti", vastasin äidilleni kohteliaasti.
Vein astiat tiskikoneeseen ja lähdin tassuttelemaan kohti huonettani.
Huoneeni oli värikäs ja siisti. Paitsi tällä hetkellä sänkyni oli petaamatta.
Päätin pedata sänkyni.
Minulla oli tällä hetkellä käytössä pastellin liilat pussilakanat. Päiväpeitto oli pohjaväriltään myös pastellin liila, mutta siinä oli hienoja kawaii eläimi.Kun olin pedannut sänkyni menin valitsemaan tämän päivän vaatteet.
Päädyin ottamaan vaatekaapista valkoiset farkut,ja niitten kanssa vähän minulle ison pastellin sinisen paidan.Makoilen sängylläni aika kauan, koska ei ollut tälle päivälle oikein suunnitelmia.
Kunnes keksin että voisin mennä vaikkapa lenkille.Menin uudestaan vaatekaapilleni ja valitsin sieltä tällä kertaa leggareita muistuttavat harmaat housut ja sen kanssa liilahkon hengittävän paidan.
Otin vielä vaatekaapista lenkkarini.Ennenkuin lähdin otin vielä bluethoot kuulokkeen ja laitoin ne korvilleni. Puhelimesta laitoin jonkun soittolistan pyörimään.
Nyt olin valmis menemään lenkille.
Menin alakertaan lenkkareita pidellen sylissäni, koska en halunnut sotkea paikkoja.
"Lähdetkö sinä lenkille?", kuulin äitini kysyvän joten käännyin häntä kohti ja nyökkäsin vain vastaukseksi.
Laitoin lenkkarit jalkaan ja lähdin lenkille. Hölkkäili ympäri Soulia. Olin hölkkännyt monta kilometriä kunnes saavuin yhdelle puistolle.
Näin että puistossa on penkki ja menin sinne istumaan, ja tasasin hieman hengitystäni vaikka perjaatteessa minun ei olisi tarvinnut, mutta tämä puisto oli myös, lapsuuteni lempi puisto joten halusin jäädä sinne nostalkisoimaan sitä paikkaa.
En tiedä miten aika kului niin nopeasti, vaikka istuskelin vain siinä penkillä. Tosin olinhan minä lenkkeillyt pari tuntia... Joten en ihmettelekkään.
Kello oli jotain 19.30, kun pääsin kotiin.
Kotiin päästyäni otin lenkkarit pois ja vein ne vaatekaappini alahyllylle. Ja samalla laitoin jotkut rennot vaatteet eli harmaat verkkarit ja valkoisen hupparin.
Kun kello oli jo 21.00 päätin laittaa yövaatteeni eli perus harmaat shortsit ja pastellin sinisen t-paidan. Sen jälkeen kävin nopeasti syömässä iltapalan ja pesemässä hampaani.
Tein ilta jutun aikaisin, mutta menin nukkumaan tyyliin vasta 3.00 jälkeen, koska noohh... Kuuntelin sen ajan musiikkia ja hyräilin sen mukana.
389words
Tää on ny vähä tylsä osa...
Mutta kumminkin eka kunnon osa itse tätä tarinaa.Mutta toivottavasti edes jotenkin tykkäsitte tästä x3.
Nähdään siis seuraavan luvun parissa😘
Heipsan👋
~Monni_Chan
DU LIEST GERADE
Music, Music... And Love ///Yoonmin/fin///TAUOLLA
Romantik"Rakastan musiikkia..." Luulin ettei mieleni muuttuisi... Mutta toisin kävi...