Harry Potter Fanfiction - Voldemort's son ~finnish~

Prologue

Prologi

-Poika jonka ei pitäisi elää-

Aivan normaalilla kadulla, jonka varressa oli taloja ja taloissa asui ihmisiä, katulyhdyt valaisivat harmaata tietä. Taloissa valot oli sammutettu jo aikaa sitten, ja se oli juuri sopiva aika yökyöpeleille tulla esiin.

Vaikka talot olivat pimeänä, yhdestä niistä astui ulos nainen. Iäkäs nainen, joka yritti pukea ohutta neuletakkiaan tiukemmin päällen, jottei jo puhaltamaan alkanut syystuuli palelisi. Lyhty kädessään hän asteli kadulle ja seisahtui odottamaan jotain.

Hän etsi katseellaan odottamaansa henkilöä, mutta ei nähnyt mitään, kunnes kuuli korvansa vierestä suhahduksen. Aivan kuin tuulen puhalluksen, mutta ei kuitenkaan.

Rouva kääntyi ympäri ja näki odottamansa henkilön, jos tätä nyt henkilöksi voi edes sanoa.

Hän oli pukeutunut sysimustaan, hupulliseen kaapuun, mutta se ei kuitenkaan peittänyt hänen käsiään, jotka olivat laihat ja kalpeat, melkein kuin luurangolla. Jos kädetkin olisivat olleet kaavun peitossa, olisi pitänyt olla tosi tarkkasilmäinen, jottei olisi kadottanut hahmoa pimeään ja koleaan yöhön.

Hahmo ei ollut toki tyhjin käsin, ei toki. Oikeassa kädessään hän kantoi punottua, hauraan näköistä koria, jossa oli lakana päällä, peittäen korin sisällön.

Nainen päästi pitkän ja syvän huokauksen.

"Sinun ei tarvitse piilotella kasvojasi minulta, Tom. Olen nähnyt ne ennenkin", nainen sanoi hiljaa, melkein kuiskaten.

"Uusia et", Tom Lomen Valedro sanoi käheällä äänellään, voimakkaammin kuin nainen, mutta hiljaa kuitenkin.

"Nekin, Tom, nekin", nainen totesi. Sen jälkeen hiljaisuus vallitsi heidän välillään.

"Nukkuuko hän?" nainen yhtäkkiä rikkoi hiljaisuuden.

"Tietenkin, Juliet, muutenhan se huutaisi kuin viimeistä päivää", Tom, tutummin kylläkin Voldemort nykyisin, mutisi.

"Tom?"

"Niin?"

Julietiksi kutsuttu nainen katsoi Voldemortin hupun syvyyksiin ja sen jälkeen laski katseensa miehen vasempaan käteen.

"Pistä tuo sauva pois, et sinä sitä nyt tarvitse", vaikka Juliet ei nähnytkään Voldemortin kasvoja, eikä silmiä, hän tunsi tuon katseen itsessään. Juliet katsoi hänen hupun syövereihinsä päättävästi ja lopulta, mutta vain vastahakoisesti, hän tunki sauvansa kaavun taskuun.

"Otatko sinä nyt sen vai et?" Voldemort kysyi kivahtaen, aivan kuin ei arvostaisi vähääkään korin sisältöä, mutta Juliet tiesi oikeasti totuuden.

"Älä nyt, Tom, jos haluaisit tuosta vauvasta eroon, olisit vain tappanut sen heti kun näit hänet. Kun et tappanut, se todisti, että sinun sydämesi on vielä tallella. Syvällä, syvällä sisimmässäsi, mutta tallella", Juliet kuiskutteli. Voldemort katsoi häntä huppunsa alta ja ojensi korin Julietille mitään sanomatta. Mutta ennen kuin Juliet ehti kääntyä ja tekemään lähtöä, Voldemort siirsi liinan pois korin päältä ja katsoi pientä, nukkuvaa vauvaa.

Voldemort vain katsoi ja katsoi vauvaa, hänen omaa poikaansa.

"Hyvää matkaa, Thomas", Voldemort sanoi. Juliet kohautti kulmiaan, mutta se vaihtuikin nopeasti hymyksi. Leveäksi hymyksi.

"Me tapaamme vielä. Ja minä olen varma, että olet silloin oikealla puolella", Voldemort kuiskasi, pitäen pienen tauon. Hän silitteli pojan pientä, melkein kaljua päätä.

"Hyvien puolella", Voldemort lopetti. Juliet oli nostamassa katsettaan häneen, mutta hän tunsi vain suhahduksen kasvoillaan, aivan kuin tuulenpuhalluksen, eikä miestä näkynyt enää missään.

"Olemmekin nyt sitten kahden, Thomas", Juliet kuiskasi Thomasille, vaikka tuo olikin syvässä unessa. Juliet nosti katseensa pojasta kadulle.

"Me olemme tästä lähtien kahden", Rouva kuiskasi ilmaan.

||480 words||

~Roger That~