Noitavuori: Komeetta

Esinäytös

On keskiyö, tuuli tuivertaa kosteassa solassa, jonka kivi ja sammal oli peittänyt vuosisatojen saattessa. Tumman, lähes mustan lammen vieressä istuu laiha ruskeanharmaa susi, jonka kirkkaanvihreät silmät kiiltävät kuunvalossa joka heijastuu lammesta, suden terävä ja kylmä ääni kaikuu kallioista jotka näyttävät olevan murenemaan päin. Suden edessä, veden pinnalla seisoi vaalea punaruskea hahmo, joka muistutti sutta mutta oli kauhealla tavalla vääristynyt, sen kaula oli vääntynyt luonnottomaan asentoon ja sen kasvot ja kylki olivat veritohjoa samoin kuin sen käpälät, mutta sen hailakat keltaiset silmät olivat lämpimät. Se murisi vanhemmalle sudelle korisevalla ja tukehtuvalla äänellä. "Miten sinä kehtasit tehdä niin kamalan asian vain puhuaksesi kuolleelle kirotulle puolijumalalle?" Se kähisi surullisesti, kun harmaa susi vastasi. "Luuletko että olisin muka tahtonut? Minun oli vain pakko puhua kanssanne, Alkahest." Hän heilautti korviaan vihaisesti. "Sinä pilasit kaiken kun estit sitä kakaraa putoamasta, koko ennustus on pilalla!" Hän ehti juuri ja juuri lopettaa kun Alkahest päästi kammotavan rääkäisyn ja syöksähti päin vanhaa sutta veren tippuessa tuhoutuneista kasvoista, jotka nyt olivat vielä enemmän vääristyneet raivosta. "Kuvittelitko että olisin vetänyt oman penskani kitumaan tyhjien sielujen kanssa rotkon pohjalle?!" Se ärisi ja tyrkkäsi kynnellään vereslihalla olevia kasvojaan. "Tiedätkö sinä, lauman rakas Shamaani, miltä se tuntuu!?" Vanha susi oli jähmettynyt kauhusta tuijottamaan Alkahestin vääristyneitä kasvoja. "Ei, en minä tiedä." Hän henkäisi kunnes ravisti päätään ja hänen karvansa siloittuivat. "Mutta, minulla on suunnitelma miten saan sen riivatun kakaran taas oikealle polulleen." Häen silmänsä kapenivat ja keltaiset hampaat työntyivät esiin niin, että hän näytti melkein yhtä kauhealta kuin Alkahest, sitten hän viuhtaisi itsensä ympäri ja katosi mustaan yöhön jättäen Alkahestin yksin mustalle lammelle kylmään tuuleen.