Noitavuori: Komeetta

Luku 2

Kirkas keltainen aurinko häikäisi Artoriasta tämän kavutessa ylös jyrkkää kivikkoista tunturin viertä selässään kahden ruskean jäniksen raato, hän kompasteli läpi pienen sammalläntin joka erottui kirkkaasti harmaasta loputtomalta tuntuvalta kivimerestä. Vaikka pitkä yöllinen saalistusmatka läpi harvan kuusimetsän, joka näkyi vielä heikosti suden takaa, oli uuvuttanut Artoriaksen, tämän vihreänkeltaiset silmät loistivat innosta ja korvat olivat terävänä pystyssä, hän ei ollut enään sama toimeeton karvamytty, joka hän oli emon kertoman mukaan ollut kuusi kuuta sitten saadessaan nimensä, hänen vahvat punaruskeat lapansa jännittyivät aina hänen hypellessään kivien päältä toisille, ja hänen leveät kasvonsa olivat keskittymisestä vakavana. Hän oli uusi susi, ja laumatovereiden kunnioituksen arvoinen susi, Artorias mietti päästessään suuren kostean sammalen läikittämän kiven päälle, emo oli aina jankannut hänelle laumatovereiden kunnioituksen ansaitsemisesta. Artoriasta se alkoi pikkuhiljaa jo närkästyttää, hän murahti välinpitämättömästi ja syöksähti alas solaan, jonka tiesi olevan laumansa leiri, hänen rynnätessään katajapensaiden ohi keskelle leiriä, jossa siaitsi saaliskasa, näkyi olevan vain pari vaivaista hieman nuhjuista lintua. Hänen kipattuaan jänikset kasaan ja kääntyessään putkahti nurmikosta Loonen harmaantuva musta kuono, ja tämän läheltä tirkistelivät kirkkaanvihreät isot silmät jotka Artorias tiesi kuuluvan hänen opettajalleen Bentelle. "Hyvin napattu! Mahtava saalis ensimmäisellä itsenäisellä saalistusreissulla." Tämä haukahti saatuaan ison vaaleanruskean ruumiinsa ylös kuopasta. "Kiitos." Artorias huohotti vielä matkan jäljiltä mutta kosti päänsä innokkaasti ylös. "Sinä lupasit viedä minut tänään Kontion Kidan reunoille, voimmeko lähteä?" Bente vilkaisi häntä hieman yllättyneenä. "Kyllä me voimme lähteä jos tahdot, mutta etkö olisi hyvä pitää pieni tauko?" Hän haukotteli ja hieraisi käpälällään kuonoaan, Artorias värisytti hieman viiksiään ja murahti vastaukseksi: "Ei, kyllä minä pärjään. Sitä paitsi haluan päästä sinne aikaisemmin kuin porot, niiden uloste kun ei tuoksu miltään aivan ihanalta." Hän nyrpisti nenäänsä ajatellessaan pieniä mustia papanoita, joita rinteissä näytti olevan joka kulman takana. Hän heilautti korvaansa ja kääntyi lähteäkseen, kun kapeat terävänsiniset silmät hyppäsivät hänen näkökenttäänsä. "Vai on pikkukakara lähdössä Kontion Kidalle, varohan ettet putoa, kömpelys." Ingi ulvoi urokseksi kimeällä äänellään pilkallisesti hönkien linnunhajuista hengitysään päin Artoriaksen naamaa. "Vaikka eihän siitä mitään haittaa olisikaan, vain vähemmän liikasuita laumalle ruokittavaksi!" Hän nuolaisi huuliaan naureskellen ja pinkaisi Artoriaksen ohi lyöden samalla Benteä takajalallaan kylkeen. "Tule takaisin löyhkäävä aivoton rakki! Vai pelottaako!" Bente rähjäsi Ingin hännänpäälle, joka juuri katosi alamäkeen kimeän ja kylmän naurun saattamana. Artorias katseli Benten mellakointia silmät viiruina. "Ei siitä kannata välittää, se puree vain sanoilla, ei hampailla." Bente tömisteli hänen luokseen korvat luimussa. "Ihmettelen miten tuota kirpunsyömää pelkuria ei olla vielä häädetty koko laumasta!" Hän ärisi. "Tule, lähdetään sinne rotkolle ennen kuin ne porotkin tulevat ja pilaavat toisen osan päivästä." Hän lähti talsimaan vihaisesti Artoriaksen loikkiessa perässä.

Artorias hölkkäsi pitkin kosteaa kalliota pitäen kyntensä tiukasti porautuneena kosteaan sammaleeseen joka tursotti kallion raoista, Bente liukui häntä edellä päin kuusta kiroten jotain huonosta maasta ja  turhista puista. Saatuaan itsensä aseteltua turvallisesti tasaiselle maalle, hän vilkaisi Artoriasta ja tuhahti tämän hypellessä nätisti kiveltä kivelle. "Hyvähän sinunlaisesi pikkukoiran on mennä, et olisi niin innokas kulkemaan täällä jos olisit minun kokoiseni." Bente huusi punaturkkisen suden pysähtyessä raapimaan kylkeään. Keiri nosti päänsä turkistaan ja virnisti vahingoniloisesti. "Piristyisit jo pälli! Taisit nousta väärällä jalalla pedistä, kuulostat ihan Loonelta." Bente oli raahautunut hänen vierelleen ja puhdisti nyt mutaista häntäänsä nenäänsä nyrpistellen. "Pidä sinä penska pääsi edes hetken kiinni," Se mulkaisi jurosti hilpeää Artoriasta. "Kyllä minullakin saa olla huonoja päiviä, et se sinä ole ainut joka saa kuraa niskaansa eräältä ääliöltä." Bente murisi viitaten Ingiin. (jatkan sitku jaksan, siitä on kyl pitkä aika ku viimeksi kirjotin tätä)