Mixed - Isla

Pikku Neiti

"Ei se nyt niin vaikeaa voi olla." Pinkkitukkainen Keira totesi mietteliäästi ottaen uuden hörpyn viinipullosta, joka oli kiertänyt neljän ihmisen piirissämme niin kauan, että pullon pohjalla oli enää vain parin hörpyn verran punaista juomaa. Piirtelin pieni ympyröitä vaaleaan karvamattoon mietteliäänä. Äiti olisi tappanut minut, jos tietäisi, että juon punaviiniä valkoisen maton päällä.

"No ootko ikinä nähny et joku olis onnistunu iskemään sen?" Kysyin Keiralta hieman ärsyyntyneenä. Aloin olla kyllästynyt tähän aiheeseen. Isosiskoni oliantanut minulle mahdottoman haasteen ja sillä selvä; ei mitään muuta keskusteltavaa. Itsehän minä olin heidät tänne kutsunut sen jälkeen, kun siskoni oli häipynyt baariin jonkun säätönsä kanssa. Ehkä hieman säälittävää, mutta minkäs sille voi, jos vain sattuu tarvitsemaan rohkaisuryyppyä ja hyvää, tai ei niin hyvää, juttuseuraa.

"Ainakin Alex iski sen Kleon viime vuonna, niin tuskinpa sen veljeä on hirveen vaikee iskeä." Kuulin Stephanien toteavan. Kyllähän minä tiesin kusipää Alexin ja Felixin 16-vuotiaan pikkusiskon jutusta; Alex ja Felix olivat olleet parhaita kavereita ennen Kleon ja Alexin juttua, mutta kun Alex särki Kleon herkän sydämen pettämällä tyttö-raukkaa, Felix pani välit poikki parhaan kaverinsa kanssa ja heitti hänet ulos jo valmiiksi pienestä jengistään.

"Sitä paitsi meidän Isla saa kenet tahansa polvilleen jos haluu." Aurora totesi naurahtaen, mihin vastasin pudistaen päätäni huvittuneena.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaa, en ole millään tavalla edes ansainnut tätä pahantytön mainetta; ennen lukiota olin yhtä tuntematon kaikille kuin voi vain olla. Lukioon päästyäni homma alkoi kuitenkin lipsua ja löysin itseni pienestä jengistä, jonka kanssa olemme kiertäneet kaiken maailman katutappeluita ja bileitä siitä lähtien. Minusta tuntui ettei Felixkään oikein uskonut maineeseen, vaikka olimme puhuneet toisillemme vain pikaisesti niissä surullisen kuuluisissa bileissä, joissa erehdyin sortumaan huumeisiin, mikä saattaa hyvinkin olla elämäni pahin virhe.

Olin niissä bileissä sitten mennyt pyytämään Felixiltä apua, kun tuntui etten pääsisi likaiselta sohvalta ylös. Se ei tietenkään päättynyt hyvin, sillä olin saanut vastaukseksi vain äkäisen tiuskauksen ja murahduksen. Jep, sitä minäkin; ei mikään paras ensivaikutelma.

Aurora kippasi pullon kohti taivasta saadakseen sen pohjalta viimeisenkin tilkan punaviiniä. "Onko tätä vielä?" Tyttö kysyy heilutellen tyhjää pulloa ilmassa.

"Ei, se oli ainoa joka mul oli säästössä." Vastasin tytölle kohauttaen olkiani. Pullo oli ollut vaatekaapin perukoilla ties kuinka kauan odottamassa sitä oikeaa hetkeä, jolloin voisin istahtaa parhaimpien kavereitteni kanssa piiriin juomaan jotain halpaa kyykkyviiniä ja keskustelemaan pienessä hiprakassa maailman menoista.

"Noh, sitten lähdetään metsästämään jotaki alkoholipitoista, jolla vois ehkä selvitäkki tästä illasta." Stephanie totesi tomerasti ja nousi ylös hieman horjuen yhtäkkisestä äkkinäisestä liikkeestä. Katselin hetken aikaa tyttöä varmistaen, ettei tuo kaadu ja nousin sitten itsekin ylös lattialta valmiina lähtemään metsästämään juotavaa pimeään ja hieman viileään iltaan.

"Onks Noah kotona?" Kiera kysyi minulta viitaten serkkuuni, joka yleensä hommasi meille kaiken tarvittavan, kun halusimme bilettää tai muuten vain tyhjentää päätämme, niin kuin nyt.

Kohautin olkiani vastaukseksi kysymykseen. "Se selviää soittamalla." Totesin kolmikolle ja nappasin kolhiintuneen puhelimeni sängyltä. Etsin muutaman yhteystietoni joukosta Noahin numeron ja soitin pojalle jääden odottamaan tuon vastausta. Pian kuulin linjan toisesta päästä tutun hieman elämään kyllästyneen ja tupakasta käheytyneen äänen, joka ilman tervehdyksiä kysyi minulta, että mitä haluan.

"Tuo jotain vähän vahvempaa, jolla saa pään sekasin." Vastasin pojan kysymykseen. Kuulin kuinka Noah nousi jostain, luultavasti sängyltä, ja totesi tapaavansa meidät McDonaldsin nurkalla. Sitten puhelu oli noin vain ohi ja ainoa ääni, jonka kuulin puhelimestani oli tasainen tuuttaus. Huokaisin ja sujautin puhelimen farkkujen takataskuun. "Noah tapaa meidät mäkkärin kulmalla." Selitin kolmikolle.

--

Olimme kävelleet jo hetken hiljaisessa Alice Springsissä, sillä taloni sijaitsi hieman kauempana keskustasta, jossa tapaamispaikkamme sijaitsi. Keira oli valittanut koko matkan, siitä kuinka jouduimme kävelemään vain koska Noah ei voinut tuoda juomia suoraan kotiovelle. En jaksanut vastata tytölle, sillä se ei vaikuttaisi asiaan kuitenkaan mitenkään.

Tapaamispaikalle oli noin kilometrin verran, kun kuulin tuttua taputusta ja huutoa vähän matkan päässä olevalta sivukujalta, jossa olin joskus voittanut pojan katutappelussa ja näyttänyt kaikille, että tyttökin voi pärjätä ilman apua.

Vilkaisimme toisiamme varautuneina; katutappelut muuttuivat usein rajuiksi, mikä johti usein useamman ihmisen sairaalareissuun, mikä mielestäni oli idioottimaista, mutta minkä sille voi jos pojat haluavat leikkiä. Alice Springsin poliiseja eivät nuorten 'harmittomat' katutappelut kiinnostaneet, vaan he ajoivat usein vain ohi kiinnittämättä huomiota.

Olimme jo melkein päässeet kujan ohi turvallisesti, kun päällemme työnnettiin yhtäkkiä verinen tappelija. Stephanien kyykistyessä tunnistamaan pojan kuulin, kuinka kujalla hurrattiin ja taputettiin veljellisesti voiton kunniaksi.

En aluksi tajunnut sitä, mutta pian minulle valkeni; tämä ei ollut kuka tahansa poika, vaan Auroran pikkuveli.

Tajusin asian hetken liian myöhään, sillä Aurora marssi jo päättäväisenä kohti piirin keskellä seisovaa Felixiä, joka mitä luultavammin oli hakannut poikaraukan tähän kuntoon.

"Sinulla ei ole mitään oikeutta!" Aurora huusi tökkien yllättyneen näköistä Felixiä rintaan etusormellaan kuin mikäkin hullu vanha nainen. Käänsin katseeni maahan huokaisten.

"Mullako?" Felix kysyi muka ihmetellen ja katsellen ympärilleen kuin mikäkin maailman valtias. "En usko että tuollasella pikku neidillä on sen parempia oikeuksia tökkiä mua rintaan." Pojan ympärillä seisovat tukijoukot hurrasivat.

Aurora laittoi kädet puuskaan ja katsoi hetken Felixiä pudistaen päätänsä. Sitten hän vain kääntyi ympäri ja palasi luoksemme. Aurora tiesi, koska oli viisainta lopettaa; jos tästä olisi syntynyt tappelu, hän ei mitenkään olisi voinut pärjätä näin monelle häntä vahvemmalle pojalle, halusi hän myöntää sitä tai ei.

"Erittäin tyylikästä Felix." Totesin kylmällä äänen sävyllä pojalle, joka käänsi katseensa minuun ikään kuin hän olisi vasta nyt huomannut minut. "Päätit sitten hakata sinua nuoremman pojan sairaalakuntoon. Olivatko samanikäiset liian rajuja sinulle?"

Kuulin kuinka piiristä alkoi kuulumaan kuiskauksia. Tuli hetken hiljaisuus.
"Katos katos meidän pahatyttöki vihdoin uskaltautu puolustamaan kaveriaan. Miten ois jos vaikka todistaisit sanas ja ottaisit matsin Felixiä vastaan." Poika, jonka nimen muistelin olevan Declan totesi Felixin viereltä haastavasti.

Vilkaisin tyttöjä apua pyytävästi, mutta he vain kohauttivat olkiaan. Miksi olin mennyt sanomaan noin? Nyt minun täytyisi tapella Felix Roswellin kanssa! Vaikka olinkin omasta mielestäni hyvä tappelija, en minä niin hyvä ollut.

Ajatteluni kuitenkin keskeytyi, kun Felix yhtäkkiä avasi suunsa: "En mä voi tapella tyttöä vastaan, annetaan sen olla." Tämän jälkeen hän nappasi tavaransa mukaansa ja lähti.

Käännyin katsomaan tyttöjä kummastuneena. Hyväksyikö Felix hiton Roswell juuri tappionsa? Mitä ihmettä täällä tapahtuu?
"Nyt ois hyvä hetki puhua sille." Keira huomautti viereltäni, kun katselimme kuinka Felix kääntyi nurkan takaa isommalle tielle.
"Ehkä." Totesin huokaisten

—

Did you miss me?
Huhhuh en tykkää tekosyistä mutta oikeasti: ei mulla ollu mitään mahollisuutta kirjottaa kokeiden aikaan ja sen jälkeen olin vain laiska enkä saanu aikaseksi, sori siitä:(
Tästäki osasta tuli aika lyhyt, mutta en vain saanu tähän enempää tekstiä.
Jos tykkäsittä niin muistakaa votettaa ja kommentoida ja muistakaa seurata Ainoa seuraavaa lukua varten: ainoelliot

Ps. Tein twitterin jossa minua voi seurata: @cryingchloex

Words: 1047

Cryingchloe

151018 1.45pm