Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Syyskuun ensimmäisenä päivänä, vuonna 1943, Tylypahkan pikajuna vaikutti tavallista täydemmältä. Käytävät tulvivat tyhjiä osastoja etsivistä oppilaista, jotka tönivät toisiaan ja tekivät liikkumisesta haastavaa. Goldie Mayce ei ollut varma, oliko junassa aina samanlainen tungos vai johtuiko hänen uusin havainto siitä, että valvojaoppilaille tarkoitettu osasto oli aivan junan perällä, jonka takia Goldien oli tunkeuduttava muiden oppilaiden ohitse päästääkseen sinne sen sijaan, että hän tyytyisi ensimmäiseen vapaaseen vaunuun.
Takanaan Goldie kuuli jonkun kutsuvan hänen nimeään, mutta kaiken tungoksen keskellä hänen oli vaikea kääntyä katsomaan, kuka häntä kaipasi. Tämän takia Goldien piti jatkaa matkaansa vielä muutaman osaston verran ennen kuin hänen oli turvallista kääntyä katsomaan.
Hengästyneen Toby Woodsin kasvot ilmestyivät pian kahden nuoremman Korpinkynnen takaa ja Goldie hymyili hänelle tervehdykseksi. Toby, kuten Goldiekin, oli Puuskupuhin valvojaoppilas. Vaikka he olivat samalla vuodella, Goldie ei ollut koskaan kiinnittänyt poikaan erityisemmin huomiota. Hän tiesi ainoastaan, että Toby oli Puuskupuhin perikuva. Toby sen sijaan oli kiinnittänyt jo useamman vuoden erityisesti Goldieen huomiota, eikä ollut salaisuus, että poika oli korviaan myöten ihastunut häneen. Mikäli huhuihin oli luottamista.
"Miten kesä meni?" Toby kysyi leveästi hymyillen, kun he jatkoivat yhdessä matkaansa kohti valvojaoppilaiden osastoa.
"Hyvin, kävin Ellisin luona Irlannissa. Entä sinun?" Goldie sanoi muistellen suurimmilta osin synkkää kesää. Ellisin isoveli oli kuollut jästisodassa, joka oli syy siihen, miksi Goldie oli päätynyt viettämään puolet kesästään parhaan ystävänsä luona Irlannissa. Sillon kun hän ei ollut Irlannissa, hän oli viettänyt kesäpäivänsä yksin kotonaan Cornwallissa. Goldien vanhemmat, jotka molemmat työskentelivät Taikaministeriössä, oltiin kutsuttu hätäkokoukseen Lontooseen Grindelwaldin aiheuttaman uhkan myötä.
"Kävimme Amerikassa", Toby kertoi innostuneesti ja alkoi selittämään, kuinka huonovointiseksi hän oli tullut laivamatkan aikana. Goldie nyökytteli ja antoi pojan hoitaa puhumisen. Hän ei ollut koskaan käynyt itse Brittien saarten ulkopuolella, joten pienestä kateudesta huolimatta Tobyn matkaa oli kiinnostava kuunnella.
He saapuivat tuota pikaa valvojaoppilaiden vaunuun, ja Goldie tervehti kulmassa istuvaa Rohkelikkoa, Adelyn Huntia, jonka kanssa hän oli ystävystynyt viime vuonna. Kovinkaan moni Puuskupuh ei jostain syystä pitänyt kyseisestä Rohkelikosta, mutta Goldie ei nähnyt hänessä mitään vikaa.
Vaikutti siltä, että he olivat viimeiset paikalle saapuvat, sillä oven sulkeutuessa kaksikon takana tämän vuoden johtajapoika ja -tyttö alkoivat selittämään valvojaoppilaiden tehtävistä ja vastuista. Goldie oli opiskellut valvojaoppilaiden rintamerkin kanssa tullutta ohjekirjettä koko kesän, jonka ansiosta hän tiesi jo kaiken, mitä William ja Clara aikoisivat kertoa. Hän antoi katseensa tutkia muita valvojaoppilaita.
Se pysähtyi ensin kahteen Korpinkynteen, jotka supattivat keskenään hiljaa, selvästikin myös tietoisina Williamin ja Claran puheen sisällöstä. Goldie oli puhunut ainoastaan kyseisen tuvan pojan kanssa, joka oli ollut samalla Taikajuomien kurssilla kuin hänkin. John, jos Goldie oikein muisti. Heidän vieressään seisoivat Adelyn Hunt ja Henry Bellow, joka pelasi Rohkelikon jahtaajana, yksi parhaista. Henry jutteli hänen vieressään seisovan vihreäkaapuisen Olive Hornbyn kanssa, joka kihersi kaikelle, mitä poika sanoi.
Viimeisenä Goldien katse kääntyi kovin hiljaisena istuvaan Luihuiseen. Tom Riddlen kasvot olivat ilmeettömät, kuten aina, kun hän kuunteli johtajakaksikon saarnaa valvojaoppilaiden vallan väärinkäytöstä. Goldie oli aina pitänyt Tom Riddleä hiukan outona, liian täydellisenä. Hänen komea ulkonäkönsä, asiallinen käytöksensä ja mysteerinen aura pojan ympärillä saivat jokaisen tytön kaatumaan tämän jalkoihin. Mutta ei Goldieta. Jokin Riddlen olemuksessa aiheutti tytölle epämukavan, kuin jokin oli pielessä.
"Minä en ymmärrä, mitä kaikki näkevät Riddlessä", Toby huokaisi Goldien vieressä haikeasti. Goldie käänsi katseensa pois Tomista, jäätyään tuijottamaan poikaa liian kauaksi aikaa. Toby oli todennäköisesti luullut, että Goldie oli tuijottanut unelmoiden Luihuista, vaikka todellisuus oli täysin päinvastainen.
"En tosiaankaan tiedä. Pelkästään häntä katsominen aiheuttaa kylmiä väreitä – eikä hyvällä tavalla", Goldie kuiskasi Tobylle, joka näytti piristyvän saamastaan vastauksesta.
"Neiti Mayce, oliko sinulla jotain lisättävää?" Clara kysyi ristien kätensä, jolloin kaikkien muidenkin katseet kääntyivät Goldieen. Jopa Tom Riddle nosti katseensa ja tuijotti värittömästi Puuskupuh-tyttöä.
"Ei ollut, anteeksi", Goldie vastasi vaivaantuneesti ja Clara nyökkäsi närkästynyt ilme kasvoillaan.
"Hyvä on, voitte mennä kiertelemään osastoja ja katsomaan, että kaikki on hyvin", William jatkoi nopeasti ja antoi luvan nuoremmille oppilaille poistua vaunuosastosta. Goldie lähti yhdessä Adelynin kanssa tuntien tuijotuksen selässään.
⟡⟡⟡
"Siinähän sinä olet, meidän oma valvojaoppilaamme", Ellis hymyili, kun Goldie avasi osaston oven ja istui ystäväänsä vastapäätä. Hän oli juuri saanut kierroksen valmiiksi ja viettänyt ainakin kymmenen minuuttia yrittäen karistaa Toby Woods kannoiltaan. Mukavuudellakin oli rajansa, ja Goldiella se raja meni viidennentoista kohteliaisuuden kohdalla.
"Älä edes aloita", Goldie naurahti ja nojasi penkkiin. Aurinko oli jo alkanut laskea ja maisema oli muuttunut aikoja sitten pelkäksi pelloksi, mikä viestitti siitä, että he saapuisivat pian Tylyahon asemalle. "Kuuntelin yli puolituntia Toby Woodsin ylistystä minun silmistäni." Goldie vaihtoi asentoaan turhautuneena ja Ellis nauroi leveästi hymyillen – Goldie oli ikävöinyt ystävänsä hymyä, joka oli koko kesän ollut kadoksissa.
"Antaisit pojalle edes mahdollisuuden", Ellis tokaisi, vaikka hän tiesi, ettei Goldie nähnyt pojassa mitään. Ellis oli aina sanonut, että Goldie oli liian nirso poikien suhteen, toisin kuin hän, joka ihastui aivan liian helposti.
"Mahdollisuuksista puheenollen", Ellis aloitti tietyllä sävyllä, josta Goldie tiesi, ettei seuraisi mitään hyvää. "Mitä sanot, olisiko minulla minkäänlaista mahdollisuutta Tom Riddleen?" hän jatkoi huokausten kera.
Goldien leuka loksahti auki, mutta hän sulki sen ennen kuin hänen rakas ystävänsä ehtisi nähdä tätä reaktiota. Goldie tiesi, että kyseessä olisi todennäköisesti viikon kestävä pikku ihastus, mutta Tom Riddle tuntui jo liian absurdilta.
"Tom Riddleen?" Goldie toisti ja Ellis nyökkäsi siirappinen hymy kasvoillaan. "Hän on kammottava." Tämä ei kuitenkaan tehonnut Ellis Nottingiin.
"Sinä et vain pysty myöntämään, että hän on hyvin silmää miellyttävä."
Goldie pudisti päätään, sen hän pystyisi hyvinkin myöntämään, mutta eikö se ole sisin joka ratkaisee?
