Kaikkea sekalaista

Uskontoa käsittelevä teksti, jonka julkaisu on venynyt aivan liikaa

Oon kirjoittanut tän tekstin viimeisen puolen vuoden aikana vajaat kymmenen kertaa aina alusta loppuun hieman eri sanoin. Oon pari kertaa melkein painanut "Publish"-nappia julkaistakseni kyseisen tekstin, mutta sitten onkin vain iskenyt jäätävä pelkotila ja ahdistus, minkä seurauksena olen jättänyt tekstit julkaisematta. Nyt päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että himpuran himpura mähän julkasen tän vaikka keskellä yötä (sori kaikki, jotka saa tästä ilmoituksen ja joilla on mahd. värinä/ääni tms. päällä öisin)! Koska koitan vähentää itsekriittisyyttä ja mahdollisuutta, että perääntyisin tän julkaisusta miljoonannen kerran, niin jätän tän oikolukematta. Koittakaa kestää.

Tässä YouTubea selaillessani bongasin tässä alla olevan videon, joka palautti mun uskoni ihmiskuntaan ainakin näin keskellä yötä. Kyseinen video on siis Buzzfeedin 13.12.-18 julkaisema video, jossa kaksi ateistia ja yksi agnostikko juttelevat kristityn kanssa käyden läpi muunmuassa kysymyksiä siitä, miksei joku usko tai mikä on etäännytänyt omasta uskosta. Videolla puhutaan tosi asiallisesti, eikä kumpikaan osapuoli tunnu hyökkäävältä toista kohtaan. Keskustelut on järkeviä ja ksyymyksiä oikeasti pohditaan. Video ei myöskään ole mitään kristillistä propagandaa, vaan oikeasti todella hyvin toteutettu.

Ei hätää, en selitä videon sisältöä omakohtaisesti uudelleen sen tarkemmin. Videon voi katsoa yltä, jos siltä tuntii. Mun oma tarinani on hieman päinvastaisempi versio näihin "lähdin uskonnon parista täysin"-tarinoihin.

Kasvoin itse ateistien ja agnostikkojen ympäröimänä todella tapakristityssä perheessä. Meillä juhlitaan joulua, mutta niin varmaan suurimmassa osassa Suomen perheistä. Kaikki perheen jäsenet on kastettu ja vanhemmat meni naimisiin kirkossa. Muuta yhteyttä meillä ei uskontoon oikeastaan ole.

Jo joskus alakoulussa muistan uskonnon tunneilla aatelleeni, että vähänkö Jumala vaikuttaa siistiltä tyypiltä ja lisäksi Raamatun tarinat kiinnostavilta. Meillä oli eräs piirretty leffa Mooseksesta. Sitä ei saanut katsoa isovanhemmilla, koska toisen vanhemman mukaan olisi saanut vain huutia ja jäkätystä asiaan liittyen. En mä kahdeksanvuotiaana älynnyt, että millaisen kriisin keskelle tulisin tunkemaan itseni muutaman vuoden päästä tägän asiaan liittyen.

Nautin kanssa kevät- ja joulukirkoista. Mulla on muutenkin tullut kirkossa aina sellainen fiilis, että joku tarkkailisi ja hyvällä tavalla. Se on kuin turvapaikka. Hiljaisuus ja hartaus on tosi lohduttavaa ihmiselle, joka siitä nauttii ja se kuinka koko tila täyttyy kaikkien laulusta tai yhden hengen puheesta on todella hienoa ja rauhoittavaa.

Mä kävin riparin ja se sai mut tosissaan miettimään mun suhdettani uskontoon. Ihmiset kertoo usein, että riparilla parasta oli ihmiset ja iltaohjelma ja ties mikä muu. En voi kieltää, etteikö ne ois ollut kivoja, mutta henkilökohtaisesti pidin mediksistä, raamiksista ja oppitunneista. Mä oon aina ollut tosi tiedonhaluinen ja oli ihanaa saada lisää tietoa, jostain mikä on tavallaan koitettu pitää musta etäällä vaikka se koulun kautta onkin vieressä aika vahvasti kulkenut.

Riparin aikoihin olin TOSI ujo ja hiljainen. Mun muutaman vuoden kiusaaminen oli vastikään loppunut ja olin sen takia yhä varuillani kaikkialla ja kaikista. Jokainen vitsi saattoi mun mielestä olla vain ilkeä ja hyvin piilotettu piikittelevä kommentti. En siis saanu riparilta kavereilta, mutta sehän ei mua estänyt uskoa tutkimasta ja pohtimasta.

Meidän seurakunnassa isoskoulutukseen (isko) täytyy hakea elokuussa, jonka lopussa koulutus myös starttaa. Koulutuksen alkamisesta lähetetään kirje kaikille sinä kesänä riparilla olleille, mutta jostain syystä en sitä saanut. Lokakuussa sitten hätkähdin siihen, että mun luokkalaiseni puhui kivasta isosleiristä ja kivoista koulutuskerroista. Silloin mulla napsahti oikein kunnolla. Mun mahdollisuuteni pysyä ees vähän lähellä kristinuskoa ja jatkaa kyseisen mystiseen ja mun mielestä kauniiseen uskoon tutustumista, oli mennyt. Mä olin missannut sen.