Korpin silmät [HIATUS]

esinäytös

Tulitähti katsoi Ruoskaa tulinen katse silmissään. "Ei, tämä metsä kuuluu meille. Ja me taistelemme siitä, jos on pakko." Tulitähti sanoi Ruoskalle. Tuli hetken hiljaisuus ja sitten Ruoska avasi suunsa. "Hyvä on..." Hän sanoi.

"Veriklaani..." Hetken tauko. "...tapa." Ruoska sanoi kylmän viileästi. "Leijonaklaani hyökätkää!" Tulitähti ärjäisi, taivas aukesi ja klaanit hyökkäsivät toistensa kimppuun.

(Veriinnun nk)
"Se on suurin taistelu missä olen koskaan ollut.. niin paljon.. verta.. vihollisuutta.." Verta näkyi turkeilla ja kissat hyökkäilivät toistensa kimppuun raivo silmissään. "Veriklaani jatkoi eteenpäin, taistelun menetys ja.." "..veri vahvana heidän suonissaan. Mutta jostaiin syystä.. tassuni eivät kantaneet minua."
"..miksi?.." "..en oikein tiedä..." "tämän taistelun ei pitänyt tapahtua.. metsäkissojen oli tarkoitus antautua." He saavat itsensä tapetuiksi.." "ja.. minä..."
"..minä.." "..minä en halua sitä..."
"Mitä minä edes ajattelelen...?" "Olen veriklaanin kissa." "Me tuhoamme heikot ja ne jotka seisovat tiellämme." Verilintu katsoi taistelua paikoillaan.

(Kertoo menneisyydestä)
"Se on aina ollut tällä tavalla... vohollisuus... kipu." Verilintu katsoi katua, jossa kuollut harmaa kissa makasi. "Olen ollu Veriklaanissa siitä asti, kun se alkoi... olen jopa korkean tason jäsen." "Se oli tapa selviytyä kaduilla." Lintu puristi silmänsä kiinni. "Vaikka se onkin väärin..."

Lintu säpsähti nykyhetkeen. "..Ruoto.." Verilintu sopersi. Ruoto makasi verisenä ja kuolleena maassa ja hänen takanaan seisoi pienikokoinen ruskearaidallinen kolli huuli verestä märkänä. Verilinnun suu avautui äänettömään huutoon. "Olisin voinut pelastaa hänet!" "...minun olisi pitänyt."

Verilintu lähti juoksuun kohti raidallista kollia. "En ehkä Veriklaanin tavalla..." "mutta se on velvollisuuteni palvella klaaniani!" Verinlintu loikkasi ja kynnet pusertuivat kollin selkään.

Verilintu lukitsi kollin alleen ja puraisi lujaa tämän lapaa. Kuului ärinää ja kaksi kissaa lähestyi. Toinen oli tummanharmaa ja toinen hopeinen. Verilintu nosti katseensa.

Verilintu raapaisi tummanharmaata lapaan ja tämä kaatui. Verilintu ärjäisi kun hopeinen nappasi tämän hännästä lujaa.

Verilintu heitti hopeisen kissa. Pois ja sitten pilkullinen harmaa kolli nappasi kiinni Verilinnun takajalasta. Verilintu sihahti ja hänen katseeseensa osui täplikäs kissa, joka tappoi juuri valkeatutkkisen Veriklaanin kollin.

"..ei.." Verilinnun kaulalle valui verta. "..en anna sinun tappaa meitä!" Hän tämä heitti kollin irti takajalastaan. "IKINÄ!" Verilintu mäjäytti etukäpälällään täplikkään kissan pään maahan.

"Olen hengissä. Olen kunnossa-" Verilinnun turkki oli veressä ja hänen silmänsä rävähtivät auki. Hänen jalkoijensa juureen oli ilmantunut tulenoranssi kolli vertavuotavissa haavoissaan.

Verilintu nosti katseensa ruoskaan, joka käveli tätä kohti. "Tervehdys Verilintu." Tämä sanoi. "Sinä taistelit hyvin noita nuoria metsäkissoja vastaan, vaikuttavaa." Ruoska sanoi ja liuttui ntänsä Verilinnun leuan ali. "Olen ylpeä sinusta." Ruoska lisäsi ja juoksi pois.

"Jos vain sinä rakastaisit minua jostain muusta systä.." Verilintu katsoi Ruoskan perään. "...kuin vain siksi..." "..että olen tappaja.." "..kuten sinäkin." Verilinnun silmäkylmassa näkyi liikettä ja hän käänsi katseensa. Järkyttyneenä hän katsoi, kun kuollut oranssi kolli avasi silmänsä.

Kolli nousi täristen pystyyn ja vaposi seistessään. "Kiltti häivy täältä! Kiirehdi!" Lintu sanoi kollille. Kollin ajatukset näkyivät päältä: "mitä hän oikein pelaa?" "Ole kiltti kuuntele minua!" Verilintu aneli mielessään. "Tiedän, että tämä on väärin.." "en vain voi katsoa toisen kissan kuolevan!" "VERILINTU, MITÄ SINÄ TEET!" Kuului ärinä. "Voi ei!" "TAPA HÄNET!!!" Ruskea kolli huusi Verilinnulle. Verilintu liutti kyntrnsä esiin. "Anteeksi.."

Veriklaanin ruskea kolli loikkasi häntä kohti. Verilintu läimäisi hänet kauemmas ja veri purskahti tämän suusta. "Anna anteeksi Jänis.." Kolli tömähti maahan ja ja nousi sitten pystyyn. "PETTURI!" Tämä ärjäisi ja sana tuntui toistuvan mpnenkertaisena Verilinnun päässä.

Verilintu käänsi katseensa ja huomasi oranssin kollin tassuttaneen tiehensä. Verilintu löysi hänet ja kauhistui nähdessään tämän hyökänneen pahaa-avistamattoman Ruoskan kimppuun.

Veeilinnun syle kohosi, kun hän näki Ruoskan makaamassa verta kaulallaan maassa. Kolli oli jo liuennut tiehensä.

"Ruoska?" Verilintu kysyi ja kyyristyi Ruoskan viereen. "Nouse ylös." Verilintu pyysi ja nosti Ruoskan päätä kuonollaan. Verilinnun ottaessa kuononsa pois Ruoskan pää valahti velttona maahan. "..kiltti.." "..nouse ylös." Verilintu pyysi hiljaa ja katsoi mustaa kollia anovasti kyynelet silmissään.

Verilintu päästi kovan ulvaisun taivaalle ja salama välähti.

Ruoska oli kuollut.
Ja sillä hetkellä Veriklaani oli hajonnut.
Me peräännyimme tietäen, että mikään ei olisi ikinä enää samalla tavalla.

"Pahainen petturi!" Jänis ärjäisi ja ilmestyi kuin tyhjästä. "Sinä maksat siitä mitä teit!" Tämä ärjäisi ja raapaisi Varilinnun naamaan syvät haavat. "Minä tapan sinut ja syntymättömän pentusi, vaikka se olisi viimeinen asia minkä tekisin!" Jänis sähisi Verilinnulle.

(Linnun nk)
"Mitä tapahtui seuraavaksi?" Pieni pentu vikisi. "Älä sitä mieti on aika mennä nukkumaan." Lintu sanoi pennulleen. "Awwww! Emoo!" Pentu sanoi. "Kerro minulle loputkin!" Korppi anoi. "No, Verilintu pakeni Jänikseltä ja hän lähti hajonneesta Veriklaanista. Hän piiloutui kaksijalkaloiden lähistölle metsän viereen. Siellä hän synnytti minut." Lintu kertoi pienelle pennulleen.

"Missä Verilintu on nyt, emo?" Korppi kysyi. Lintu veti syvään henkeä. "Jänis... tuli takaisin." Hän aloitti. "Olin silloin omillani. Kaikki meni paremmin sen jälkeen, kun tapasin Korppitassun." Lintu sanoi. "Hän oli paljon vanhempi kukn minä. Mutta minä rakastin häntä ja hän minua." Lintu kertoi ja muisteli niitä aikoja. "Ewwww" korppi sanoi ja työnsi kielensä ulos.

"Tietenkin tiesin, että Jänis olisi vieläkin perässäni. Joten, kun sain tietää odottavani sinua, minä lähdin." Linti sanoi. Korppi nousi takajaloilleen ja piti etutassujaan emonsa rinnalla. "Joten, olen puoliksi klaanikissa?" Korppi kysyi. "Kyllä, puoliksi metsäkissa. Puoliksi Veriklaanin kissa." Lintu myönsi. "Tarkoittaako se, että olen outo?" Korppi kysyi ja katsoi emoaan. "Ei Korppi, olet erityinen." Lintu sanoi ja puski hellästi pentuaan.

"Kun minä kasvan isoksi, minusta tulee paras taistelia ikinä!" Korppi sanoi. Hän kyyristyi emonsa hännän taakse ja pomppasi sitten sen päälle. "OLEN KORPPI! PELKÄÄ MINUA!" Pentu sanoi ja kaatui sitten maahan. "Olen varma, että sinusta tulee minun pieni soturini." Emo sanoi hymyillen ja kehräsi.

Korppi haukotteli ja nukahti. "Tiedän että hän ei ole täysi klaanikissa..." Lintu sanoi hiljaa. "Mutta ole kiltti, Tähtiklaani.." Lintu sanoi ja nosti katseensa hopeahäntään. "Ohjatkaa hänet läpi tulevasta pimeydestä..." "...ja luokaa ikuinen valo hänen polulleen..." Lintu sanoi yöhön.