Faktat jatkuvat :3

318 27 42
                                    

Tarinat:

🔯Uvs = Uskoit vääriin sanoihin🔯

♈Sv = Sydänvaras♈

♊Knas/Kynas = Kovikseks ne aina sano/Kylmäks ne aina sano♊
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sv:

Lucaksen nimi piti olla alunperin Jimin, mutta tajusin vasta sen jälkeen, että se kuulosti ihan Bts:än Jiminiltä ja päätin vaihtaa nimen. En siis yhtään ees tajunnu, että nimi oli sama, kun Park Jimillä😂

Syy miksi Lucas ei vahingoittanut Nuuttia pahemmin, mitä yleensä hän teki, kun joku törmäsi häneen, oli yksinkertainen, hän piti Nuuttia suloisena ja näki selvästi, ettei Nuutilla ollut kaikki kohdallaan, joten hän ei halunnut satuttaa enempää Nuuttia.

Nuuttia kiusattiin hieman ala-asteella, mikä jätti häneen jäljet. Esimerkiksi häntä ei saatettu ottaa mukaan leikkeihin ja syrjittiin, jonka takia hän eristäytyi ja hänestä tuli todella ujo. Siksi häntä pelottaakin olla isommissa porukoissa, koska yksin jättämisen pelko on niin voimakas.

Uvs:

Jos Viljamin pitäisi valita Aavan ja Gabrielin väliltä, hän valitsisi Gabrielin, vaikka Aavasta välittääkin todella paljon.

Viljamin äiti on sekakäyttäjä ja on joutunut monesti sairaalaan sen takia. Silti Viljami esittää ja yrittää olla iloinen ulos päin, koska ei halua huolestuttaa muita tai saada sääliä. Gabriel tietää hänen äitinsä ongelmista ja onkin ainoa tietoinen, kelle Viljami on kertonut.

Alunperin, kun Pyry hermostui Gabrielille, hänen piti lyödä toista naamaan, jolloin hänet oltaisiin erotettu hetkeksi koulusta ja Gabriel saanut muistokseen mustan silmän. Kuitenkaan tätä välikohtausta ei tapahtunut :')

Knas/Kynas:

Joona ja Anton tutustuivat yläkoulussa ja heistä tuli todella nopeasti parhaita ystäviä, vaikka he olivat keskenään todella erilaisia.

Antonilla piti olla alunperin huulikoru, mutta ajatus unohtui tarinan edetessä.

Anton on panseksuaali.

🔅 🔅 🔅 🔅 🔅 🔅 🔅 🔅🔅 🔅 🔅 🔅 🔅
Näitä on itseasiassa ihan kiva tehä :) Toivon et tykkäsitte ja jooh, voi ehdotella kenestä haluu tietää enemmän😙❤

Funfact/ilmoitus kirja Tempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang