"Eieieieieieiei Em tuu tänne ja nopeesti!" Kuulin parhaan ystäväni Jassun huutavan minua huoneestani. Suljin jääkaapin oven ja juoksin yläkertaan.
"Mitä nyt? Mä olin just syömässä." sanoin ärtyneesti. Jassu käänsi läppärinsä näytön minua kohti. Aloin lukea tekstiä ääneen.
"Onneksi olkoon! Osallistuit Voicen Robin-kisaan, jonka pääpalkintona oli fanitapaaminen itse Robinin kanssa. Olet yksi onnekkaista voittajista!"
Lakkasin lukemasta ja laitoin molemmat käteni suuni eteen ja käänsin katseeni Jassuun päin.
"ME PÄÄSTÄÄN TAPAAMAAN ROBIN!!!" Huusin ja aloin itkeä.
Robin Packalen oli ollut suuri osa elämääni jo lähes kolme vuotta. Kun Frontside ollie julkaistiin, hän oli kolmetoista ja minä kaksitoista. Nyt hän on kuusitoista ja minä viisitoista. Robin oli minulle tärkeämpi kuin kukaan muu. Hän tekee minut onnelliseksi. Joka kerta kun hän hymyilee, minä hymyilen. Ja juuri niin yksinkertaista se on. Oli unelmani tavata Robin pitempään kuin nimmarijonossa, jossa kaikki mitä haluat sanoa pitää tiivistää maksimissaan kahteen lauseeseen.
"Veli tää ei oo ees unta!" Jassu fangirlasi ja aloin nauramaan. Pyyhin kyyneleeni pois ja jatkoin lukemista.
"Tule valitsemasi ystäväsi kanssa blaah blaah blaaaaahan 27.10.. Hei ootappa! Eiks se oo tänään?" Käänsin katseeni Jassuun päin. Jassu taas siirsi katseensa kalenteriin, joka roikkui seinälläni. 27.10.
"Ei hitto! Monelta siel pitäis sit muka olla?" Jassu kirosi ja nousi ylös. Selasin sähköpostiviestiä silmilläni kunnes löysin kellonajan.
"Mitä kello on?" Kysyin hätäisesti.
"20 yli kaks." Jassu vastasi.
"Juokse sit! Meil on nelkyt minuuttii aikaa ehtii keskustaan!" Huudahdin. Satuin tietenkin asumaan aivan Turun laidalla, mistä kestäisi ainakin kaksikymmentä minuuttia keskustaan. En tiennyt missä päin Robin asui, ja ei hän paljon kotona aikaa varmaan viettänytkään.
Juoksimme bussipysäkille jaehdimme juuri ja juuri bussiin, joka oli matkalla keskustaan.
"Ei juma Em, me nähää koht Robin!" Jassu huohotti. Sydämeni alkoi hakata kovempaa ja kovempaa kun ajattelin poikaa, jonka tapaisin pian.
"Nii. Robin." Sanoin hymyillen.
"Siin sähköpostis luki et meijän pitää mennä Voicen toimistoo, joka on iha siin keskustas." Jassu sanoi ja minä nyökkäsin.
Pian jäimme pois, ja jännitykseni alkoi pahentua. Yritin hengittää syvään kun kävelimme ripeätä vauhtia studiolle.
Voicen studio oli suuri rakennus Turun keskustassa. Ja kun emme tietäneet mitä muutakaan tehdä, kävelimme vain ovesta sisään.
"Se on kolmas kerros.." Jassu sanoi lukien sähköpostia puhelimestaan. Otimme hissin. Käteni alkoivat täristä ja yritin kaikkeni, etten olisi pyörtynyt siihen paikkaan. Kun hissin ovet avautuivat, vastassa seisoi nainen, jonka tunnistin Instagramista; yksi Voicen juontajista, Ella Lepistö.
"Ootteko te ne voittajat siinä Robin-kisassa?" Hän kysyi hymyillen.
"Juu, nehän me ollaan!" Jassu vastasi puolestani, sillä en saanut sanaa suustani. Kissa oli kai vienyt kieleni, tai no, Robin.
"Joo, eli Robin on täällä päin. Valitettavasti teidän kannattaisi mennä erikseen, sillä Robin halusi tehdä tästä miitistä erityisen intiimin" juontaja kikatti samalla kun kävelimme pitkää käytävää pitkin.
"Käy" sain sanottua.
Lopulta pysähdyimme oven eteen. Siinä vaiheessa ei enää tuntunut, että sydämeni löi tuhatta ja sataa, tuntui että se oli pysähtynyt, nyt se tapahtuisi. Robin oli tuon oven takana ja se ajatus itsekseen sai minut haukkomaan henkeä.
"Meneksä vaikka ekana?" Juontaja osoitti minua. Onnistuin jotenkin nyökkäämään. Ella avasi oven, ja kävelin sisään.
