Olet valoni

Helvetti kun sen pitää sattua

Mietitte varmaan kaikki miten minulle kävi... no siis, pitkä tarina. Onneksi, minulla on vain aikaa nykyään. Tosiaan, mihin jäimmekään, yläasteen viimeinen vuosi. Olin kertomassa sinä viimeisenä päivänä tunteistani Nicholakselle, toivon etten olisi. Toisaalta en olisi ikinä osannut kasvaa yli tuommoisista torjunnoista. Olin menossa sinä päivänä Nicholaksen luo koulussa, minulla oli päällä keltainen kesämekkoni, olin mielestäni upea näky. Menin suoraan Nicholaksen ja hänen ystäviensä viereen istumaan pihan penkeille. He aluksi tuijottivat minua kuin olisin istunut siihen vahingossa. Sitten kysyin "Nicholas, olisiko sinulla hetki aikaa jutella?", hän vastasi pienellä viivästyksellä "kyyllä kai on". Menimme vähän kauemmas penkistä koska tietenkään en halunnut kaikkien edessä tunteitani huudella. Sanoin suoraan "Olen aika varma että tunnet samoi, minä välitän sinusta, pidän sinusta Nicholas." Ja siihen hän sanoi "Anteeksi kuka siis olet?"... voitte vain arvata miltä tuo vastaus kuullosti.

Viikkoa myöhemmin huomasin snapchatissa ja instagramissa memejä joita ajattelin hetken katselevani, kunnes näin minut.. keltainen kesämekko ylläni istumassa koulun pihan penkeillä. Minusta oli tehty ahdistelija, minusta oli tehty pilakuva. Olin murtunut. ONNEKSI, oli kesäloma ja  Nicholas lähti saman tien koulun päätyttyä kauas pois opiskelemaan. Ikävä kyllä hänen so called friends jäi minun kanssani samaan yliopistoon. Kun yliopisto pitkän kolmen lukio vuoden jälkeen alkoi. Olin todella valmis uuteen elämään. Tottakai mietin vielä joskus Nicholasta, mutta en enää samalla tavalla, enemmänkin olin vihainen hänelle. Minulla oli aikaa ajatella. 

YLIOPISTO, olin enemmän kuin innostunut. Kävelin kahden mahtavan ystäväni Gretan ja Eliaksen kanssa meidän uuteen kouluun. Se oli niin erilaista. Ai niin ja pitäisi varmaan mainita että seurustelen Eliaksen kanssa.. Aloimme seurustella lukion ensimmäisellä luokalla, aluksi se oli mukavaa, mutta uskon että jotain puuttuu. En vain pysty jättämään häntä, tunnen olevani velvollinen olemaan hänen kanssaan. Mutta juu olimme yliopiston kampuksella. Olin juuri muuttanut parin kilometrin päähän kampuksesta joten onneksi kävelymatka ei ollut pitkä, oli todella kuuma. Minulla oli uimapuku farkkushortsien ja kauluspaitani alla, koska olen myös alkanut käymään uimassa, joka päivä. Minulla on oma salainen uimapaikkani.

Kävelimme sisään kampuksen ovesta, niin paljon uusia kasvoja, niin paljon kuumia miehiä. Saisinkohan edes ajatella noin kun poikaystäväni seisoo vierelläni? Elias lähti eri suuntaan koska hän oli ikävä kyllä toisessa tiedekunnassa. Ehkä ihan hyvä, en ollut valmis olemaan koko aikaa hänen kanssa, kaipa olisin halunnut alottaa täysin puhtaalta pöydältä ilman estoja. Menin Gretan kanssa luentosaliin. Olimme ihan ylärivillä kun sisään astui mies mustassa nahkatakissa ruskeilla hiuksilla. En ehtinyt nähdä kasvoja mutta damn jopa hänen selkänsä oli komea. Koko tunnin ajattelin häntä ja halusin tietää kuka tämä mysteerimies on.. Hän kirjoitti paljon, hän myös kyseli äärettömästi kysymyksiä mikä herätti mielenkiintoani vielä lisää. Kuuma ja älykäs, mikä sen parempaa. Luennon loputtua juoksimme Gretan kanssa ulos takakautta jotta näkisimme mysteerimiehen tulevan ovesta ulos meidän jälkeemme. Ette ikinä arvaa kuka se oli... Nicholas... Minä näin hänet, hän näki minut ja minulle iski kauhea paniikki. Hän oli tulossa selvästi luokseni ja minä käännyin pois päin, pakenin paikalta vetäen henkeä ja kyyneleet silmissäni. Sain järkyttävän shokin, en uskonut että hän tuli takaisin. Kaikki mitä viimeisen 3 vuoden ajan olen tuntenut, tulvi takaisin minuun juuri kun olin ne saanut kaikottua. Helvetti kun se sattui paljon. Sisäelimeni ja sydämmeni tuntui musertuvan paineen alla, kuin olisin hukkunut...

Seuraavaksi kun vihdoin sain hukkumisen tunteen kaikottua sen verran että ymmärsin näkemäni, olin lammella, minun turvapaikassa. Otin suoraa tietä pois vaatteeni, uimapuku päällä hyppäsin lampeen. Ainoa asia mikä minua auttaa näinä hukkumisen hetkinä on mennä veden alle ja pidättää henkeä hetken.. hukuin yhä uudelleen ja uudelleen mielessäni.