Luit vääriä tähtiä

~"Väistä törmäiliä"~

// Ylhäällä Ida //

Idan nk ×

Välähdyksiä, kaikki vilahteli ohi automme kiitäessä takaisin kotiin Ouluun. Muutamia kilometrejä myöhemmin isä käänsi vinkkarin oikealle ja käännyimme ulos moottoritieltä. Tästäkin muutamia kilometrejä myöhemmin käännyimme kotikadullemme jota reunusti valkoisia taloja, osa oli rivitaloja, mutta meidän omamme onneksi omakotitalo sillä en olisi kestänyt ajatusta aivan seinässä kiinni olevista naapureista.

Vedin kuulokkeet korvistani auton pysähdyttävä ja irrotin turvavyön jonka jälkeen nousin ylös autosta. Kävelin ovelle jonka äiti juuri avasi ja riisuin kenkäni sekä kevyttoppatakkini. Lähdin tallustamaan yläkertaan jossa heittäydyin sängylleni avaten puhelimeni.

En tiedä miten olin onnistunut nukahtamaan mutta heräsin isäni huutoon jolla hän kutsui minua tulemaan alas. Lähdin hitaasti kävelemään alas portaita. Päästyäni niiden päähän näin vuotta vanhemman isoveljeni nimeltä Kristiam seisomassa lätkäkamoissa ovella.
"Sä lähet mukkaan hallille," tuo sanoi.
"No en kyllä varmana lähe sinne," totesin tympääntyneenä. Mutta ennen kuin huomasinkaan istuin autossa menossa kohti jäähallia. Katsomaan hikisiä lätkätreenejä. Tällä hetkellä en fiilannut lajia ollenkaan ollessani tauolla.
"Miks minut on aina pakko raahata tänne?" Kysyn kyllästyneenä.
"No me ei oteta riskejä eikä jätetä sinuu SEN jälkeen kotiin yksinää," saan vastaukseksi isältäni joka painottaa sanaa sen. No joo ymmärrän sinänsä mutta toisaalta aivan sama. Kaikki kyllä tulee julki aikanaan. Toivottavasti asiat eivät leviä kauheasti tässä kylässä, vaikka sekin on jo vähän myöhäistä toivoa.

Auto pysähtyy jäähallin eteen ja kipuan ulos kylmän syysviiman lyödessä kasvoihini. Yllätyksekseni jopa isäni kipuaa ulos autosta eikä lähde vain käymään kaupassa jättäen minut tänne. Lähdemme kävelemään ja isäni jättäytyy ovelle puhumaan jollekin kaverilleen joten jatkan matkaa Kristianin perässä. Tuo menee sisään pukkariin joten minun pitäisi itse suunnistaa katsomoon joka on hankalaa ihmisvirrassa, tuntuu kuin kaikki olisivat tulleet katsomaan vain treenejä. Lähden kävelemään johonkin suuntaan törmäten pian vastaantuliaan sillä katselin lähinnä maahan kävellessäni. Nostan katseeni huomaten törmänneneeni ehkä maailman komeimpaan lätkäpoikaan jonka olen ikinä nähnyt.
Ei ei ei Ida etkö sä muista sä lupasit ettet sekaannusta lätkäjätkiin.
Mietin karistaen ajatukseni ja nostaen katseeni.
"Väistä törmäliä," hän tokaisee. Hän on minua luultavasti ainakin 20 senttiä pidempi joten fiksu ei ehkä lähtisi haastamaan riitaa mutta minkä voit temperamentillesi. Puristan käteni nyrkkiin ja tokaisen tuolle.
"No haista paska, en mä voi sille mitään jos nyt satut tulee päälle," sanon tuolle äkäisesti.
"No rauhotu ei ollu tarkotus suututtaa mihi oot ees menossa?" Tuo naurahtaa huvittuneena.
Katson häntä arvioiden mutta päädyn vastaamaan.
"Katsomoon ja jos Herra suvaitsee kerro mikä näistä ovista vie sinne," sanon. Tuon osoittaessa yhtä huikkaa kiitokset ja lähden kävelemään siitä sisään tuntien yhä tuon katseen selässäni. Etsin itselleni vapaan paikan ja käyn siihen istumaan katsellen jäälle.

Pitkäveteisen ajan kuluttua vihdoin voin nousta ylös ja kävellä ulos katsomosta pukkarin ovelle odottamaan Kristiania. Noin kymmenen minuutin päästä tuo tulee ovelle juurikin ennen harkkoja tapaamani pojan kanssa. Tuo huomaa minut ja esittelee tietysti minut tuolle pojalle jonka nimeksi paljastuu Noah Lehtola  Nyökkään tervehdykseksi.
"No me kyllä tavattiin jo," Noah toteaa saaden hämmästyneen katseen Kristianilta.
"Aha no okei," tuo vastaa pöllämystyneen näköisenä. Mulkaisen Noahia jotta tuo tajuaisi olla hiljaa jonka onneksi ymmärtääkin sillä hän tuijottaa minua huvittuneena mutta on kuin onkin hiljaa. Lopulta, ikuisuuden päästä pääsemme vihdoin autolle jossa isämme jo odottakin.

Läsähdän sängylleni vihdoin monen tunnin jälkeen umpiväsyneenä avaten puhelimeni ja klikaten instagramin esiin. Yhtäkkiä huomaan olevani Noahin käyttäjän etusivulla ja painaen seuraa nappia. Kuvat tuolla ovat hyvin tavanomaiset, yksi kuva pokaalin kanssa, yksi jääkiekkopelistä ja yksi kuva järvestä auringonlaskun aikana. Pian puhelimeni kilahtaa myös tuon alkaessa seurata minua.
Suljen kuitenkin laitteen etten vaikuttaisi yli-innokkallata jos vaikka alkaisin tykkäillä tuon kuvista.
Yhtäkkiä huoneeni ovi aukeaa.
"Mistä sä tiesit Noahin?" Kuulen Kristianin äänen.
"No varmaan siitä kun se käveli mua päin käytävällä kun olin menossa katsomoon," tokaisen tuolle.
"No okeii entä sit?" tuo kysyy.
"Ai mitä sit? No sen jälkeen vaihdoin sen kanssa pari valittua sanaa jotka Herra otti huumorilla ja sit jatkoin matkaa," tokaisen. Kristian pyörittelee päätään huvittuneena ja luojan kiitos poistuu huoneestani juuri ennen kuin kännykkäänsä kilahtaa viesti. Avaan sen ja katson näyttöä, Noah on tällä välin addannut minut myös snäpissä ja nyt ruudulla komeileekin teksti. "Avaamaton snap käyttäjältä Noah,"

//657 words.
Tässä tää eka osa toivottavasti tulis ees pari lukijaa näin aluksi niin ois mukavampi kirjoitella (:  //