Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Ensilumi oli jo laskeutunut kostealle nurmelle aamun tultua. Kuulin kuinka loska lätisi inhottavasti kengänpohjieni alla. Katseeni oli kohdistunut maahan, jolloin en katsonut yhtään eteeni. "setä, ollaanko me kohta perillä?" Pieni ääni kysyi vierestäni ja sai minut pysähtymään täysin. "mulla on kylmä." pikkuinen poika tuhahti vieressäni. "Haha~ me ollaan kohta kotona." hymyilin Jyungille ja ojensin käteni tuolle, josta poika nappasi heti otteen. Jatkoimme kävelyä vielä hetken verran, kunnes korviini kantautuu vauvan itku. "Moon-ie.. shh. Ei mitään hätää." hyssyttelen pienokaiselle nostaen tuon hetkeksi tienreunassa syliini. "Ovatko nuo sinun?" Vieras ääni kysyi ja nostaessani katseeni äänen suuntaan, nään minua pidemmän miehen edessäni, nähden myös kuinka tuon hymyn ansiosta komeat hymykuopat ilmestyvät tuon kasvoille. "Eivät ole. Siskon poika- ja tytär." Vastaan väsyneesti hymyillen. "Suloisia. Ajattelinkin että olet ehkä vielä liian nuori isäksi!" Mies naurahtaa hiukan kiusaantuneena ja ojentaa kätensä kätelläkseen. "Kim Namjoon." Tuo sanoo ja me kättelemme. "Jeon Jungkook." Nyökkään ja alamme jatkaa yhdessä matkaa kohti siskoni taloa.
"kiitos seurasta, nähdään!" Hymyilen miehelle joka jo vilkuttaa minulle ja lähtee toiseen suuntaan, ilmeisesti kauppaan mistä oli hetki sitten maininnut. "Täällä ollaan!" Ilmoitan eteisessä alkaen heti riisua painavaa vaatekerrosta pois päältäni. Jätin rattaat varastoon ja lapset toin sisälle. "Teillähän meni kauan." Kuulin Jinsoon sanovan olohuoneesta. "Moon-ien kanssa tuli välillä pysähdyttyä." Huokaan väsyneenä ja annan Jinsoon aviomiehelle Joshualle vauvan. Jyung taas on jo juossut piirrettyjen pariin. Riisun kenkäni ja lysähdän sohvalle. "Voitko vielä auttaa Joshuaa tiskien kanssa?" Jinsoo kysyy ja saa minut entistä stressaantuneemmaksi. Joshua varmaan huomasi jo vaivaantuneen ilmeen kasvoillani ja naurahti perään;" kyllä mä pareista tiskeistä pärjään!" Huhh.. nyt sillä ei enää ole mulle töitä! "Ai, niin Jung-" "EI. En tee enää mitään." Tuhahdan ennen kuin sisko ehtii sanoa loppuun. "Anna mä lopetan!!" Tuo tiuskaisee ja antaa minulle hiukan tuomitsevan katseen. "No mitä..?" huokaan nojaten käteeni samalla koittaen pysyä hereillä. "Oothan jo 23? Sun ois aika muuttaa omilleen ja perustaa perhe... sähän tiedät että sulla on enää kaksi vuotta aikaa ennen kuin sut nimitetään hylkiöksi?" Blääblää.. ei kiinnosta. Nyökkään väsyneenä ja vilkaisen sivusilmällä hiukan ankaran näköistä siskoani. "Tää on hei vakava asia! Me kaikki joudutaan kärsiä sitten kun sua satutetaan ja rääkätään kun asut yksin kadulla niiden muiden ällötysten kanssa. Tiedät mitä isoisälle tapahtui kun yritti mennä naimisiin vasta 27-vuotiaana..." nainen huokaa. "Joo. Mä osaan huolehtia itsestäni ja omista asioistani. Luota muhun." Sanon ja kävelen minun ja Jyungin huoneeseen. Tai noh... ainut mitä siinä huoneessa on minun käytössä on sänky, vaatelokerikko ja pieni hammasharja vesilasissa. Jyung on hyvin omistushaluinen pikkumies ja kyllä minä niillä kolmella asialla hyvin pärjään!
Romahdan sängylle katse katossa. Kaksi vuotta... mutta jos ketään ei löydy? Tai jos en kiinnostu kestään.... miten mä voin kahdessa vuodessa edes ehtiä rakastua niin että jo naimisiin pitäisi mennä? Ehkei kannata miettiä liikaa, kyllä se jossain vaiheessa tapahtuu.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
~ Tässä ensimmäinen osa tätä tarinaa. Oon aina tosi laiska kirjottamaan ekoja osia, joten tästä ei tullut mitään pitkää xd
