~Ensi Kohtaaminen~

110 9 5
                                    


~Jungkook POV~


Parkkeeraan autoni parkkiruutuun joka minulle annetussa opaslapussa kerrottiin. Itse tapahtuman alkuun on vielä useita tunteja mutta, minulla on ollut tapana tulla paikalle muutaman tunnin etuajassa. Pääasiassa siksi että voisin auttaa tapahtuman järjestäjiä viimehetken valmisteluissa ja että kerkeäisin jutella kaikessa rauhassa muiden tuttujeni kanssa.

Vilkaisen autoni ikkunasta ja näen että pääovella on jo jonoa. Astun ulos autosta iloisena siitä ettei minun tarvitse kulkea pääovesta. Suuntaan suuren hallimaisen rakenuksen luokse ja lähden kulkemaan kohti henkilökunnan ovea. "Katsokaa se on Jungkook!!!" kuulen jonkun tytön huutavan. Käännyn äänen suuntaan ja vilkutan tälle hymyillen, ennen kuin avaan henkilökunnan oven minulle edellisenä päivänä annetulla käyntikortilla.

Sisälle päästyäni vien takkini naulakkoon ja kaivan vlog kameran laukustani. Alan kuvaamaan ja sanon kameralle hymyillen perinteisen videon avaukseni: "HHeii te kaikki tähän videoon klikanneet. Mun nimi on Jeon Jungkook ja tänään te pääsette seuraaman mun päivää täällä tubemiitissä. Niinkuin varmaan kuvasta huomaatte oon jo paikan päällä. Tapahtuma alkaa vasta parin tunnin päästä mutta tossa pihalla oli jo semi paljon porukkaa!! Ja niinku mun tapoihin kuuluu mä tutustun nää pari ensimmäistä tuntia uusiin tube kasvoihin ja tyhjennän henkilökunnan ruokasalin tarjoulupöydät!!!" lopetan nauraen ja laitan kameran pois.

Kävelen henkilökunnan taukotilojen toiselle puolelle minne on järjestetty pieni pöytä jossa on ruokaa ja naposteltavaa. "Heii! Jungkook!" kuulen ystäväni Seokjinin huudahtavan. "Mä tiesin kuulleeni sun sulosointuisen äänen." hän sanoo nauraen ja kuvaa minua samalla kun nakerran juuri tarjottimelta ottamaani porkkanatikkua. "Hei bunny boy lopeta sen porkkanan nakerrus ja tuu tervehtiin Taetae:a." Seokjin (tuttavallisemmin: Jin) naurahtaa ja sanoo vastaukseksi kysyvään katseeseeni: "Siis Kim Taehyung. Oot varmaan kuullu?" "Joo. Oon mä jotaki kuullu." sanon ja lisään hieman ärtyneenä: "Saat muuten sit unohtaa ton lempinimen." Jin vastaa siihen jotain aivan ympäripyöreää ja vetää minut sitten viereiseen huoneeseen missä muut jo paikalla olevasta porukastamme oleskelee.

Moikkaan nopeasti Hobia ja Yoongia ennen kuin jatkan Seokjinin perässä huoneen toiseen reunaan. Seinän vieressä on sohva jolla istuu suunnilleen ikäiseni henkilö joka nostaa katseensa kannettavan läppärinsä näytöstä. Ensin hänen katseensa osuu Jiniin ja siirtyy sitten minuun vilpittömän kiinnostuneena. Tarkastelen hänen kasvojaan ja muistan katsoneeni joitakin hänen videoistaan. Hän kuvaa pääasiassa vlogeja ja joskus harvoin hän on julkaissut joitakin pelivideoitakin.) Hänellä on erittäin tummat silmät ja vaaleanruskeat hiukset. "Hei Taetae." Jin sanoo ja hymyilee. "Taehyung, tässä on Jungkook. Jungkook, tässä on Taehyung." Taehyung siirtää läppärin pois sylistään ja nousee ylös sohvalta. Hän hymyilee ja sanoo: "Moi Jungkook. Oon nähny joskus joitaki sun videoita, mutta en meinannu ensin tunnistaa sua." hän sanoo ja naurahtaa. "Sama tällä." sanon ja me kättelemme. "Teillähän luistaa juttu niin hyvin, että mä voin tästä lähteekkin." Jin sanoo virnuillen ja lähtee kävelemään kohti RM:inä tunnettua musiikki tubettajaa, joka on tunnetusti myös hänen miesystävänsä/avopuolisonsa. Katsomme Taehyungin kanssa ensin hämmentyneinä Jinin perään ja katsomme sitten toisiimme. Taehyungin ilme oli niin hämmentynyt, että purskahdan nauruun. Se taas saa hänen ilmeensä entistäkin hämmentyneemmäksi, mutta hetkessä hänkin nauraa vatsa kippuralla.

Hetken kuluttua rauhoitumme ja kysyn: "Otetaanko yhessä kuva? Voitais laittaa ig:seen tai jotain?" Taehyung nyökkää hymyillen ja kaivan puhelimen taskustani. "Mutenn. Vielä yks kysymys." sanon ja käännyn Taehyungia kohti. "Onko ok jos kutsun sua Taeksi?" Tehyung nyökkää hymyillen. "On se ihan ok. Mulle tulee muutenki vähän vaivantunu olo jos mua kutsutaan mun koko etunimellä." Tae selittää. Nyökkään ymmärtävästi ja aukaisen puhelimeni kameran. "Hymyä!" Sanon nauraen.

Otamme vielä muutaman kuvan ja valikoimme niistä sitten parhaan jomka julkaisen instagram tililleni.

official.jungkook

346 826 tykkäystä

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

346 826 tykkäystä

offical.jungkook Tubeconin ovien aukaisuun on enään pari tuntia!!! Tutustuttiin tänään Taen kanssa! Ihan huippu tyyppi löydät ig:stä nimellä: @/taetae.offical ja tubesta nimellä: "TaeTaee". Ketkä on tulossa näkeen meitä?(tapahtuman nimi: tubecon) Viimehetken lippuja myydään vielä!

7 635 kommenttia

taekookisreal: mun nimi sanoo tän mun puolesta...

minnie.lisaaq: Mä oon tulossa sinne!!! Toivottavasti nähdään!! ❤️

hobi.dances: Jep ihmiset! Viimehetken lipun voi ostaa vielä porteilta!!!

eat.jin.offical: Te kaks! Älkää sitten tyhjentäkö sitä koko tarjoilupäytää!!!

Näytä lisää...

Tää tarina ei tuu päivitteleen mitenkään maailman akstiivisimmin, mut kannattaa pistää tää mun tili seurantaan niin voin ilmotella sitä kautta tarkemmin näitä päivitys aikatauluja :3

Julkaistu: 23.10.19

Our Story 🏳️‍🌈 [Taekook ff]Where stories live. Discover now