Tukholma-syndrooma » Larry Stylinson

luku 2

On pimeää, valonpilkettäkään ei näy Louisin siristellessä sinisiä silmiään olemattomalle valolle. Hän inhoaa pimeää, mutta nyt hän inhoaa sitä vain enemmän ja enemmän, kun poika eitiedä olinpaikkaansa. Keskellä ei mitään? Keskellä kaupunkia? Arpapeliä.

Valo syttyy, kattolamppu on nyt päällä valaisemassa huonetta, jossa Louis on. Äkillinen valo sattuu hänen silmiinsä ja voimistaa päänsärkyä, mutta poika kamppailee itsensä ylös joltakin pehmeältä. Hänen allaan on sänky ja hänen päänsä lepäsi tyynyllä. Sänky on leveä, se on iso peittämään suurimman osan huoneesta, jossa ei sängyn lisäksi ole mitään muuta. Paitsi mies seisomassa toisella puolella huonetta nojaten seinään. Louis kavahtaa sängyllä, kun hänen katseensa kohtaa vihreät silmät ja saa toiselta vastaukseksi vain virneen.

"Viimein, kestipä kauan", mies huokaisee ja Louis tunnistaa hänet samaksi kiharapääksi, jonka käsivarsille kaatui aiemmin tajuttomana. Harry. Kaksikko tuijottaa toisiaan, kunnes kiharapää kävelee lähemmäs sänkyä ja istuu sen reunalle. Vain senttien päähän Louisista, mutta poika ei liiku. Hän ei uskalla puhua, ei liikkua. Hän on jäätynyt paikoilleen.

"Selvä, älä puhu. Joka tapauksessa oot täällä niin kauan ennen kuin sun vanhemmat maksaa susta lunnasrahat, okei? Sä ja sun hyvinvointisi ei kiinnosta mua paskan vertaa, joten älä suututa mua, jos haluut pitää henkesi. Ymmärretty?" Kiharapään katse on kylmä, kun hän silmäilee poikaa arvioivasti päästä varpaisiin ja Louis nyökkää katse maassa.

"Eli pääsimme yhteisymmärrykseen, loistavaa! Täältä talosta sä et pääse mihinkään, mutta me pidetään ovi auki niin saat liikkua. Mutta, älä asetu mun tielle", Harry hymyilee, mutta hänen katseensa kylmenee nopeasti. Louis on hämillään. Tämä mies hämmentää häntä. Hämmentää vielä enemmän, kun kiharapää kohottaa kätensä pienemmän pojan poskelle sipaistakseen siitä hieman likaa pois, kunnes nousee ylös ja kävelee ulos huoneesta. Jättäen oven auki, kuten kertoi.

Poika siirtyy hitaasti ylös sängyltä ja silmäilee huonetta etsien ikkunaa tai jotain, mutta hänen epäonnekseen huoneessa ei vieläkään ole mitään muuta kuin sänky. Seinät ovat tavalliset valkoiset, siellä sun täällä on mustia läikkiä ja muuta kulunutta likaa. Lattia on kylmä Louisin jalkojen alla, hän kietoo kätensä nopeasti vartalonsa ympärille, kun huomaa koko huoneessa virtaavan kylmän ilmavirran. Hänen katseensa siirtyy huoneen ovelle, jonka eteen poika siirtyy ja kurkistaa varovasti ulos, nähden oven takana portaikon ja portaikon päässä avonaisen oven. Eikä hetkeäkään, kun Louis ymmärtää olevansa kellarissa, pimeässä sellaisessa.

"Haloo?" hän hymisee hiljaa kävellessään hitaasti portaita pitkin ylös. Kaikkialla on hiljaista, mistään ei kuulu pihahdustakaan, kun Louis avaa portaikon päässä olevaa ovea enemmän ja astuu avaraan tilaan pois kellarista. Hän kohtaa saman tien ruskeiden silmien katseen, saman miehen katseen, joka oli kiharapään mukana kidnappaamassa hänet.

"Liam?" Louis puhahtaa yrittäen muistaa miehen nimen.

"Louis", mies vastaa ja kävelee häntä kohti. Eikä Louis voi olla huomaamatta, kuinka lihaksikkaalta miehen vartalo näyttää. Hänen hartiansa ovat leveät ja käsivarren lihakset näkyvät selvästi t-paidan takaa. Hän näyttää hyvältä.

"Harry kerkesi ensimmäisenä? Mitä hän sanoi?" Liam kysyy pehmeällä äänellä ja kävelee vielä lähemmäs poikaa, joka tuntee olonsa pelottomaksi Liamin seurassa. Ehkä siksi, että mies ei ole vielä sanonut mitään ilkeää tai satuttanut häntä fyysiseksi. Tai hänen ulkonäkönsä vuoksi.

"Ha-Harry sanoi, että saan liikkua vapaasti täällä, mutta en pä-pääse pois täältä... eikä Harryn tielle saa asettua...", Louisin ääni murtuu, kun ajattelee perhettään ja sitä, kuinka huolissaan he ovat hänestä. Louisilla on ikävä heitä, hän haluaa kotiin.

Liam hymisee hieman ja nyökkää päätään Louisille. Mies pitää yhä lempeän hymyn kasvoillaan, kun hän katselee pienempää poikaa. "Jos näyttäisin sulle vähän paikkoja, niin osaat liikkua täällä?"

Louis tarttuu varovasti Liamin ojennettuun käteen ja puristaa sitä hieman myöntymyksen merkiksi. Mies kertoo heidän olevan juuri nyt olohuoneessa, toisella puolella on keittiö ja toisella puolella on yläkertaan menevät huoneet, joissa hän ja Harry yöpyvät. Ylhäällä on myös kiharapään toimisto, jota Liam neuvoo varomaan. Hänpahoittelee, että Louis joutuu nukkumaan kellarihuoneessa, mutta Harry ei oleantanut muita vaihtoehtoja, eikä poika syytä siitä Liamia. Hän yrittää kysellä,miksi juuri hänet kidnapattiin ja, miksi juuri hänen perheeltään halutaanlunnasrahoja, mutta Liam ei tiedä. Kaikki on osa Harryn suunnitelmaa. Liam tietää vain sen, että Harry on hyvin pahassavelkakierteessä ja tarvitsee palavasti rahaa maksaakseen sen ja kaiken heilletulleen tiedon mukaan Tomlinsonien perhe on hyvin rikas. Sitäei Louisinkaan sovi vähätteleminen.

"Siinä se, sen kummoisempi ei tämä talo ole", Liam sanoo hymyillen, kun hän päästää irti Louisin kädestä ja kääntyy häneen päin. Pojan ilme on hymyilevän miehen vierellä synkkä, hän ei halua olla täällä. Kiharapää pelottaa häntä, eivätkä Liamin varoitukset auta pelkoa yhtään sen enempää. Harry voi aivan hyvin tappaa hänet suoralta kädeltä, mitä jos hän tekeekin niin, kun saa lunnasrahat?

"M-mä en halua kuo-kuolla", Louis sopertaa hiljaa ja yksinäiset kyyneleet valuvat hänen poskilleen. Liamin katse muuttuu sääliväksi ja hän kietoo kätensä nopeasti pienen pojan ympärille hyssytelläkseen häntä. Louis itkee hänen rintaansa vasten sopertaen, kuinka hän haluaa pois täältä perheensä luokse, hän kaipaa heitä niin paljon ja pelko viiltää hänen sydäntään kaiken aikaa.

Liam ei voi valehdella Louisille lupaamalla, että hän pääsee pois, jos lunnasrahat maksetaan. Hän ei voi luvata, että poika selviää hengissä – Harry on kylmä eikä hän tunne sääliä. Hän voi kuitenkin luvata, että tekee kaikkensa pitääkseen Louisin hengissä ja saadakseen hänet vielä perheensä luokse kotiin, pois täältä. 

Molemmat havahtuvat, kun ovi paukahtaa kiinni ja askeleet kantautuvat heitä kohti. Seinän takaa esiin tulee tuttu kiharapää, jonka vihreiden silmien katse siirtyy kaksikkoon ja Liam päästää kätensä nopeasti irti Louisin ympäriltä. Kiharapään katse on tuima ja tulinen, hän mulkoilee Liamia kulmiensa alta.

"Louis? Luulen, että sun ois parasta mennä takaisin huoneeseesi ainakin vähäksi aikaa", Liam mutisee hiljaa ja katsoo poikaa tiukasti, kun hän on aikomassa protestoida. Louis huokaisee hiljaa ja katsahtaa itkuisilla silmillään nopeasti Harrya, joka ei vilkaisekaan häntä. Poika kääntää selkänsä ja lähtee kävelemään takaisin kohti kellarin portaita, pysähtyen kuitenkin seinän taakse kuuntelemaan kahden miehen keskustelua.

"Enkö mä ollut tarpeeksi selvä? Sanoin, että se poika on mun ja silti näen sut kopeloimassa häntä? Mitä sä et ymmärtänyt siinä?" Harry sihisee ja Louis kavahtaa seinän takana.

"Harry, mä en ole tyhmä! Mä tiedän, mitä sä tulet tekemään Louisille enkä anna sen tapahtua! Tajuatko?" Liam ärähtää takaisin, hän on vihainen niin kuin myös Harry on. Kiharapää puhahtaa tyytymättömänä ja vie kätensä sotkuisiin kiharoihinsa. Hän ei vastaa enää mitään vaan lähtee takaisin sinne, mistä tulikin selkeästi ärtyneenä. Louis siirtyy pois seinän takaa ennen kuin hänet huomataan ja juoksee kellarin ovelle, astuen sisälle kylmään tilaan. Hän valuu lattialle seinää pitkin ja vetää polvet rintaansa vasten, painaen kasvonsa käsiinsä itkien. Hän haluaa pois.

- - -