Tukholma-syndrooma » Larry Stylinson

luku 1

Yöllisestä kohtaamisesta murtovarkaiden kanssa on kulunut viikko, eikä Louis ole saanut nukuttua yhtenäkään muuna yönä. Joka kerta ajatellessaan tapahtumia ja niitä pitkiä sormia poskellaan, saa hän kylmiä väreitä koko kroppaansa. Itse miehestä hän muistaa vain ne kylmät vihreät silmät.

Joka aamu ja ilta kävellessään kouluun poika vilkuilee jatkuvasti ympärilleen ikään kuin peläten, että kohtaisi sen kylmän vihreäsilmäisen miehen. Tai, että sama mies hyökkäisi nurkan takaa hänen kimppuunsa. Viikko on kuitenkin kulunut, eikä mitään ole tapahtunut, joten Louisin mieli alkaa pikku hiljaa rentoutumaan ja hän pystyy ajattelemaan jotain muutakin ja nauramaan aidosti.

Yksi viikonpäivä on taas kulumassa loppuun ja Louis on kävelemässä kotiin ystävänsä Niallin luota. Ilta on pimeä ja vaihtumassa yön suuntaan, on perjantai-ilta ja kaduilla vilisee humalaisia nuoria. Louis muistuttaa itseään, että hänellä ei ole mitään pelättävää, koti häämöttää kadun päässä. Poika on jo huokaisemassa, kun yhtäkkiä ääni puhuu hänen takanaan. Louis kääntyy hitaasti ympäri ja kohtaa selvästi humalassa olevan miehen, joka lähestyy häntä virnistellen.

"Perjantai-iltana täällä yksin, huh?" mies sammaltaa ja Louis pudistelee vain päätään etsien pakoreittiä. Pitkä blondi mies kävelee vain lähemmäs ja Louis alkaa todella panikoimaan. Hänen kätensä tärisevät ja huulet väpättävät, pelko viiltää hänen sisimpäänsä.

Louis on jo puristamassa silmiään tiukasti kiinni, kun miehen kädet alkavat lähestymään hänen vartaloaan, mutta ennen kuin hän huomaakaan, poika on vedetty kauemmas miehestä ja jonkun käsivarret ovat kietoutuneet suojelevasti hänen ympärilleen. Louis kohottaa katseensa nähdäkseen ne kylmät vihreät silmät, jotka kuuluvat samalla miehelle, joka viikko sitten murtautui Louisin kotiin.

"Pidä kätesi erossa hänestä", vihreäsilmäinen murtovaras ärähtää humalaiselle miehelle, joka tuhahtaa ja lähtee ärtyneenä toiseen suuntaan. Louis on hämmentynyt koko tilanteesta, kun hän pyristelee itsensä irti pelastajansa otteesta ja kääntyy kasvokkain hänen kanssaan. Pojan katse silmäilee miestä varpaista kasvoihin; hänen mieleensä jäävät kiharat hiukset ja avonainen kauluspaita, jonka alta vilkkuu tatuoinnin ääriviivat.

Kumpikaan ei puhu mitään, kun kiharapään kämmen siirtyy Louisin suulle ja toinen siirtyy hänen vyötärölleen vetäen pojan itseään vasten. Musta auto kaartaa tielle heidän viereensä ja Louisilla kestää sekunnin sadasosan liian kauan ymmärtää, mitä tapahtuu. Kiharapäinen mies on taluttanut hänet jo auton eteen, kun Louis alkaa rimpuilemaan irti ja huutamaan suulla olevaa kättä vasten.

"Jopas sulla kesti kauan hoksata", miehen matala ääni puhuu naurahtaen, kun hän avaa auton takapenkin oven ja puskee Louisia sinne sisälle. Pojan pää iskeytyy katon reunaan ja polvet hakkaavat penkkiä, kun hän pistää vastaan ja yrittää huitoa jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Kyyneleet valuvat jo sinisilmäisen poskia pitkin ja hän viimein lopettaa pakenemisyrittämisen, kun pojan päässä alkaa pyörimään kivun takia ja jonkun kädet vetävät häntä sisälle autosta käsin. Kiharapään ote katoaa, kun Louis on sisällä autossa ja ovi sulkeutuu.

"Älä turhaan yritä kamppailla." Ääni kuuluu Louisin vasemmalta puolelta, jossa hän huomaa olevan toisen vieraan miehen. Miehellä on ruskeat hiukset ja pehmeät silmät sekä sympaattinen hymy huulillaan. Hän näyttää jopa ihan mukavalta, mutta silti vaaralliselta. Mies vetää hellästi Louisin lähemmäs itseään ja koskettaa pojan otsaan tullutta haavaa huokaisten.

"Harry, olisit vähän varovaisemmin voinut laittaa hänet autoon, ei tarvitse murjoa toisen päätä", ruskeahiuksinen mutisee päätään pudistellen ja etupenkille istumaan mennyt kiharapää vain pudistelee päätään naurahtaen.

"Me ei viety tota poikaa sen takia, että voitaisiin tarjota sille limusiini ja luksushotelli, sitä paitsi se itse rimpuili kuin joku apina", Harryksi kutsuttu mies tuhahtaa ja käskee kuskia lähtemään ajamaan nopeasti pois.

Louis on sekaisin, hän tuntee veren valuvan otsassaan ja päässään pyörivän. Hän sisäistää miesten puheet ja tuntee sen ruskeahiuksisen painavan jotain Louisin otsaa vasten, jotta verenvuoto tyrehtyisi. Poika taistelee pysyäkseen hereillä, hän ei voi nukahtaa nyt. Hän ei voi antaa itsensä vaipua uneen ja antaa miesten tehdä hänelle, mitä lystäävät – on pakko taistella ja päästä pois. Hetkellinen adrenaliini virtaa Louisiin ja hän alkaa huitomaan ja potkimaan joka suuntaan. Kuuluu huutoja ympäriinsä ja seuraavassa hetkessä auto on pamahtanut puuta päin. Louis iskeytyy päin penkkiä, mutta hänen onnekseen turvavyö pelastaa suurimmilta vammoilta.

Louis huomaa tilaisuutensa tulleen ja vilkaisematta edes ympärilleen hän säheltää auton oven auki ja astuu viileään ilmaan. Adrenaliini virtaa yhä pojan suonissa hänen lähtiessään juoksemaan samaan suuntaan, josta he tulivat. Askeleet tuntuvat raskailta, mutta tunne paeta ajaa häntä eteenpäin. Kylmä puskee hänen kasvoihinsa, mutta hetkessä kaikki muuttuu jo takaisin peloksi ja turhautuneisuudeksi, kun käsi tarttuu tiukasti hänen ranteeseensa.

"Luulit pääseväsi pakoon, vai?" kiharapää kysyy Louisin takaata ja pojan katse siirtyy häneen. Harry näyttää vahingoittuneen, kun auto suistui tieltä, sillä hänen poskissaan on naarmuja ja auton etulasista on irronnut sirpaleita, joista muutama on iskeytynyt miehen reisiin.

"Kuuntele mua nyt tarkasti. Me tilataan taksi ja sä et vingahdakaan kenellekään yhtään mitään. Pidät mun kädestä kiinni ja oot nätisti mun vieressä. Onko ymmärretty?" Louis vain nyökkäilee peloissaan, yhtäkkinen adrenaliini on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Harryn katse on kylmä, kun hän luo pienen hyväksyväisen hymyn Louisille ja raahaa hänet takaisin auton luokse. Kuski ja takapenkillä istunut ruskeahiuksinen mies ovat kapuamassa ulos autosta, varustettuna muutamilla pintanaarmuilla.

"Harry, noi sirpaleet sun reisissä näyttää aika pahoilta...", ruskeahiuksinen sanoo varovasti, kun on kohdistanut katseensa Harryyn, joka pitää nyt käsivarttaan tiukasti Louisin ympärillä.

"Ole nyt vaan hiljaa, Liam, ja soita meille taksi." Louis päättelee ruskeahiuksisen miehen olevan Liam, ainoa henkilö, joka on tähän mennessä vaikuttanut edes siedettävältä. Hän seuraa katsellaan, kun Liam ottaa puhelimensa ja näppäilee sillä jotain samalla, kun Louis muistaa jotain. Hänen taskussaan on puhelin. Puhelin, se olisi viimeinen oljenkorsi. Ja se oljenkorsi tulisi käyttää huolella, tulisi laatia suunnitelma.

Louis havahtuu ajatuksistaan, kun Harry vetää hänet sivummalle Liamin soittaessa taksia ja sen kuskin paikalla olleen miehen tutkiessa autoon kohdistuneita vahinkoja. Kiharapää laittaa sormensa Louisin leuan alle ja tutkii hänen kasvojaan. Sormi kulkee pitkin pojan poskia, otsaa ja kaulaa, kunnes katoaa. Miehellä on huolestunut katse, joka nopeasti muuttuu siihen samaan kylmään virneeseen, kun hän on tutkinut Louisin kasvot.

"Miksi sä teit noin?" Louis kuiskaa ja tuijottaa edessään oleviin vihreisiin silmiin.

"Tarvitsen sut elossa. Ainakin toistaiseksi", Harry vastaa ja päästää irti pojasta, kun siirtyy takaisin auton ja muiden luokse. Ainakin toistaiseksi. Louisin korvaan se ei kuulostanut kovinkaan lupaavalta, mutta hän päättää tyytyä vastaukseen ja totella sen aikaa, kunnes saa toteuttaa suunnitelmansa ja paeta. Hän seuraa Harrya autolle ja katselee kiharapään irrottavan sirpaleita ihoistaan, kietovan sitten nopeasti harsoa reisiensä ympärille tukahduttaakseen verenvuodon. Näyttää kivuliaalta, mutta hän ansaitsee sen.

Louis kohdistaa katseensa ympäristöönsä, mutta nopea pään liike saa hänet horjahtamaan ja hänen päässään pyörimään. Aikaisempi päähän kohdistunut kipu palaa voimakkaampana ja hän alkaa menettää tasapainoaan. Harry huomaa sen ja on juuri ajoissa Louisin luona, kun poika kaatuu hänen käsivarsilleen tajuttomana.

"Mahtoi iskeä päänsä sitten ihan kunnolla", kiharapää hymähtää Liamin toruessa häntä. Harry katsahtaa käsivarsillaan olevaa pientä poikaa ja tutkii hänen kasvonpiirteitään. Poika näyttää niin rauhalliselta, kun rypyt hänen otsassaan ovat kadonneet ja huulet ovat hieman raollaan. Harry ei vain tiedä, että pojalla on suunnitelma, jota hän ei pelkää toteuttaa. 

- - - 

Vielä tähän väliin muistutan, että Tukholma-syndrooma on siis nimitys psykologiselle tilalle, jossa vasten tahtoaan kaapatulle henkilölle kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajaansa. :) 
No, mitäs pidätte?