novelleja & raapustuksia

girl, who sat on the bus

[ 𝐠𝐢𝐫𝐥, 𝐰𝐡𝐨 𝐬𝐚𝐭 𝐨𝐧 𝐭𝐡𝐞 𝐛𝐮𝐬 ]

Nuori, vaalea tyttö istuu rähjäisen bussin penkillä. Hänen katseensa on lukittautunut ikkunaa kohti, mutta siltikin se on täynnä tyhjyyttä.

Tyttö istuu aivan yksin murheidensa kanssa, eikä ketään näytä kiinnostavan hänen touhunsa. Ketään ei kiinnosta kuinka hän katse edelleen ikkunassa viiltää käsiinsä syviä haavoja pienellä terällä. Pian tytön vaatteet, ja penkki ovat sotkeutuneet vereen. Siltikään ketään ei kiinnosta.
  Kukaan ei kysy onko hänellä kaikki hyvin. Kukaan ei vaivaudu edes katsettaan nostamaan. Ihan kuin tyttö olisi ulkopuolisille vain ilmaa, ja tyhjyyttä. Kuin hänen paikallaan ei istuisi kukaan.

Bussi pysähtyy, määränpää on saavutettu. Tyttö nousee seisomaan, jättää terän penkille ja kävelee hatarin askelin ulos.
  Hän pysähtyy muutaman metrin vaellettuaan ja katsoo ympärilleen. Tyttö näyttää eksyneeltä.
Hän tärisee ohuissa vaatteissaan, onhan jo talvi. Takkiakaan tytöllä ei ole.
  Hänen katseensa lipuu hitaasti puolelta toiselle, ja tytön jalat alkavat viemään häntä suoraan eteenpäin, kohti valkeita kukkuloita.

Tyttö liikkuu hyvin hitaasti kohti kukkulan huippua hänen askeleiden lipsuvat jäisellä nurmella.
  Ylös päästyään tyttö pysähtyy ja katsoo paikkaa jonne on tullut. Edessä avautuu kaunis, luminen maisema ja puinen aita. Aidan takana on monen metrin pudotus, josta ei kukaan voisi selvitä.
  Tytön ranteista valuu edelleen sitä punaista nestettä, ja sormen päihin päästyään se tipahtaa maahan jättäen puhtaaseen lumeen punaisen läikän.

Hän tarttuu maassa olevaan keppiin ja vetää sen voimalla irti jäätyneestä maasta. Tyttö kävelee muutaman askeleen eteenpäin ja alkaa kirjoittamaan lumeen kepin päällä. Hänen kirjoittamat kirjaimet ovat koukeroisia ja metrin korkuisia, kukaan ei voisi olla huomaamatta niitä.
  Kun lause on valmis, heittää hän kepin maahan ja siirtyy aidan viereen. Tyttö kapuaa varoen aidan yli, ja kääntyy naama kohti pudotusta pitäen takaansa kiinni aidasta.
  Hän tyhjentää ajatuksensa, ja keskittyy enään tähän hetkeen. Mieli ei enään vello entisen tapaan, vaan pysyy jäätyneenä. Yhtä jäätyneenä kuin valkea maa.
  Hän ei suo enään ajatustakaan kaikelle sille, mitä on elämänsä aikana joutunut kokemaan. Ei ajatustakaan sille, mitä hänen pitäisi vielä kestää, jos jatkaisi.
  Tyttö on päätöksensä tehnyt.

Ja kun tyttö sitten sulkee silmänsä, päästää irti aidasta ja pudottautuu vaaleat hiukset hulmuten tyhjyyteen, ainut asia mitä hän jättää jälkeensä ovat nuo lumeen kirjoitetut sanat;
  Olen vapaa.