Saisinko minäkin kuristua sädekehääni?

Prologi

Ikuisuus on pitkä aika elää, mieli kuin lapsella, ajatukset taaperon tasolla ja eleet kuin jumalattarella. Hän oli yksi lapsista, pilvilinnojen kuninkaan tytär. Monet puhuvat herrasta ja hänen pojastaan, mutta harva tietää tarinan varjopuolen. Taivaan isällä oli kolme tytärtä, tosin hänen oikealla puolella istuu enään kaksi. Minne yksi hävisi? Minne se katosi? Vain syntiset tietävät, ja herra itse tietenkin. Vaijetkoon hän, joka mainitsee tuon yhden, langenneen lampaan, tuon puhtaan sielun, jonka synkkyys turmeli, tuon yhden jota meidän kaikkien isä ei osannut suojata pahuudelta.

Pilvien päältä maa näyttää pieneltä, hennolta ja hajoavaiselta. Puhtaalta ruohon pediltä josta kasvaa mitä hienoimpiä kasveja, luonnon omia lahjoja kuolevaisille. Äiti luonnon on aina ollut niin hellä kuolevaisille, silti hän kärsii valinnoistaan. Nuo ahneet kuolevaiset, riistavat kaiken mistä voivat omaisuuden taikoa, tuhoavat kaiken mistä ei hyötyä heille ole. Kauneus kuolee ja kuihtuu, eikä isä mahdalla asialle mitään. Miten hän nuo kaikki maanpinnan syntiset pelastaisi? Mitä uhrauksia pitäisi tehdä, uhrauksia jotka rikkoisivat tuon kuolemattoman suuren voiman, tuhoisivat mahtavuuden ja täydellisyyden esikuvan, jättäen hänet vain olemattomasti aineeksi, joka ei katoaisi.

Hänen kaunis luomuksensa, monimuotoisuuden esikuva, kaikki pilattuna, mullan ja ikiroudan ala lymyilevän pahuuden takia. Ketään muu ei ollut asiasta tietoinen, ei edes hänen mahtavuudensa kuolemattomat omakuvat. Hän luuli pystyvänsä pitämään heidät kaikki turvassa, mutta voi kun hän oli niin väärässä. Siellä kaiken elollisen ja elottoman alla lymyilee pahuuden ja pimeyden kolkka, kolkka joka on täynnä sitä mitä sinun ja minun pitäisi pelätä. Siellä alla lymysi itse paholainen, hänen omiensa seassa, heidän rottamainen yhdyskunta, aiheuttamassa pahennusta joka sekuntti ja minuutti, kun pysäyttämätön voima nimeltä aika eteni.

Jopa voittamattoman voiman silmät voivat olla niin sokeat, jopa naiivit. Hän luuli olevansa ainoa, joka pystyi kehittymään, luomaan jatkajiaan joilla olisi häntäkin mahtavempia voimia jonain kauniina päivänä. Miten hän saattoi olla niin rajotteinen, ajatella vain itseään. Kukapa tosin ajattelisi että itse saatana ja hänen saastaiset palvojansa pystyisivät myös kehittymään. Paholaisten evoluutio mullisti näkemyksen pahasta ja tuhosta. Saduissa pelätyt vampyyrit tulivat toteen, terävät kulmahampaat saattaisivat oppoutua jopa sinunkin ihoosi. Paholaiset on nähty voittamattomina, vain jos onnistuit repimään pahan esikuvan paloiksi ja polttamaan palat tuo saattaisi kuolla. Heidän evoluutio toi heitä hieman alaspäin voittamattomuudessa. Jos paholainen tai hänen omat demoninsa eivät saisi tarpeeksi ihmisen puhdasta verta, alkaisi tämä demoni kuihtua ja vähitellen kuolla. Se oli iso onnnepotku heille paholaisille, jos he saivat iskeä hampaat enkeliin tai toiseen taivaan hahmoon, oikea lottovoitto. Heidän verensä on hedelmällistä, puhtaissa taivaan isän omissa puhtaus pulppuaa, joka aamuiset toivon kipinät voi maistaa, jos tätä kallista herkkua oli tarjolla.