Saisinko minäkin kuristua sädekehääni?

Luku 2. Siivet. Kynnet?

Pieni tyttö oli kävellyt jo jonkin aikaa, askeleet kaikuen käytävillä. Hänen askeleet olivat lyhyitä mutta harvinaisen ripeitä verraten siihen että tyttö vastasi ulkonäöltään ehkä juuri ja juuri uhmaiän voittanutta päivän paiste.

Tyttö pysähtyi isojen maitokvartsista koostuvien ovien eteen, varovasti kaikella voimallaan mitä tuon pienen tytön lyhyistä käsistä löytyi. Ovi aukeutui vähän, mikä riitti onneksi tytölle, tuo sujahti varovasti ovien välistä isoon ja avaraan saliin. Salin seinät hohtivat jo melkein uhkaavan valkoisina valoa mikä sokaisi hetkeksi kuolemattoman tytön silmät. Silmien totuttua valoon tyttö katseli ympäriinsä, pian huomaten siskonsa kauempana istumassa pilvituolissa. Tyttö oikein pinkaisi juoksuun, harppoi pienistä jaloistaan niin lujaa kun vain pääsi ja hyppäsi siskonsa päälle. Pilvituoli lahosi alemmas ja isompi tyttö parkaisi pienesti.

"Amelie!"

"Anteeksi Bellona, mutta sinä ja pilvituoli näytitte niin pehmeiltä"

Nuorempi tyttö väläytti ison ja veikeän hymyn isomalle isän luomukselle. Vanhempi tyttö olisi halunnut alkaa saarnata nuoremmalle, mitä tämän hölmöt teot voisivat aiheuttaa muille, saatikin hänelle itselleen, mutta hän ei viitsiny. Oli harvinaista nähdä nuorin kuolematon tyttö näin iloisena, toki hän aina nauroi ja kikatti, mutta niistä painoi aina ikävä ja suru läpi, miksi?

Pilvilinnassa oli tapahtunut onnettomuus mistä ei saanut puhua ääneen, asiasta ajattelukin oli kiellettyä, tai niin heille oli kerrottu. Kuolemattomia tyttöjä oli kolme, enään linnassa heitä asusti kaksi, mitä oli käynyt? Huhun mukaan vanhin tyttäristä oli eksynyt väärälle polulle, tuon nuoren sielun oli tärvellyt pimeys, vallan ottanut alakerran hallitsija. Mutta tästä eivät hänen siskonsa tienneet. Ei itse täydellisyyden esikuvasta ollut heille kertomaan, että heillekkin voisi käydä samalla tavalla. Vaikka täydellisyyden esikuvat olivat kuolemattomia, oli heillä silti ihmismainen lasten mieli, houkuttimet ja virikkeet kiinnostavat, varsinkin kun on elänyt koko elämänsä pilvien yläpuolella.

"Bellona! Voidaanko mennä etsimään siskoa?"

Vanhempi tyttö hätkähti ajatuksistaan kuulessaan nuoremman tytön enkelimäisen äänen, hänen teki mieli itkeä. Hän tiesi että isä luuli hänen olevan tiedoton sisarensa kohtalosta, mutta isä oli väärässä. Tyttöä sattui, hän kantoi suurta salaisuutta lumen valkoisilla hartioillaan, jotka hohtivat valoa. Tyttöä teki pahaa katsoa kun trion nuorin vieläkin luuli että isosisko vain oli piilossa. Väkisin vanhempi tyttö väänsi kasvoillensa hymyn.

"En usko että Diana löytyisi, hän ei ole tulossa vielä kotiin"

"Missä Diana on?"

Pienempi tyttö kysyi toisen kivuliaan kysymyksen. Kivuliaat muistot muistuivat vanhemman olennon mieleen.

- Takauma -

Vanhempi tyttö käveli pilvilinnan puutarhassa etsien siskoaan. Hän kuuli syrjemmältä isän vihaisen äänen, hän tiesi ettei saisi salakuunnella, mutta kauneuden perikuva ei voinut välttää kiusasta ja käveli lähemmäs. Tyttö asettui pilven taakse piiloon ääneti kuuntelemaan mistä oli kyse.

"Olen niin pettynyt sinuun, Diana"

Isän ääni kuulosti vihaiselta ja pettyneeltä, melkein raivostuneelta, keskimmäinen ei ollut ikinä kuullut isää niin vihaisena.

"Isä, minä pystyn selittämään!"

Dianan ääni vuorastaan kuulosti niin hajoavaiselta, kuolemattoman nuoren neidin ei pitäisi edes kuulostaa niin hajoavaiselta, mutta silti hän kuulosti siltä että olisi lähellä kuolemaa.

"Diana, minä en pysty katsoa tätä ohi sormieni"

"Isä, anna minun yrittää uudestaan!"

"Diana, älä vihaa minua"

Bellona ei kerennyt puuttua tilanteeseen kun hänen korvansa valtasi jo kirottu ääni. Hän ei meinannut tunnistaa ääntä, hän ei ollu ennen kuullut kyseistä ääntä. Ääni muistutti vähän sitä päivää kun Amelie oli saanut polvensa sijoiltaa. Keskimmäinen havahtui taas mietteistään kun hänen korvansa valtasi jyrinä. Hän nosti päänsä pienesti puskasta, hänen oli pakko nähdä mitä tapahtui puskan toisella puolella. Hän ei odottanut näkevänsä tätä mitä hänen kauniit silmät joutuivat todistamaan.

Hänen oma siskonsa leijjui ilmassa velttona, salamoita taivaalta lyöden kohti vanhinta tytärtä. Tytön suusta kuului kivun huutuja, jotka meinasivat hukkua kyyneliin. Hän näytti niin kuolleelta, tuon elävistä kasvoista kaikki väri oli kadonnut, hänen ihonsa alkoi harmettua ja hieman lohkeilla. Keskimmäinen joutui peittämään suunsa kädellänsä kun hän huomasi kuinka näkymätön voima alko nykiä sisarensa siipiä. Sulkia nyittiin, siipiä revittiin ja vääneltiin, tytön kasvot aina vääntyen aina pahemmin kun siipiä nyittiin lisää. Pian tapahtui räjähdys, ja vanhimmainen oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Bellona ei pystynyt liikkumaan, hän oli nähnyt liikaa, olo oli tyhmä ja kylmä. Tytär vajosi pilveen missä oli piilossa, samalla hän kuuli isän poistuvan paikalta takisin kohti pilvilinnaa. Keskimmäisen pää täyttyi kysymyksistä, mitä Diana oli tehnyt? Mikä olisi niin paha teko että Dianan päivät oli päätettävä. Bellona ei pystyisi katsomaan enään isäänsä päin, mitä hän kertoisi Amelielle? Voisiko hän edes kertoa siskolleen, vai kokisiko hänkin saman kohtalon. Tyttö oli hukassa, päätepysäkki oli edessä. Umpikuja, umpisolmu, ei vastausta, tyhjä koepaperi.

-Takauma päättyy-

Pieni tyttö oli hyvin hämmentynyt. Hän katsoi siskoaan joka oli alkanut itkeä ilman mitään syytä, pienempää tyttöä alkoi pelottamaan. Hän ei ollut tottunut tunteiden sattunaiseen näyttämiseen, saatikaan vahvoihin tunteisiin kuten itkuun, varsinkaan jos kyseessä oli joku muu kuin hän itse. Amelie pystyi vain katsoamaan kun hänen vanhempi isosiskonsa alkoi lepattamaan siipiään, miten hänen sormen

Isosiskon vuolaat kyyneleet ja parkumisen kaiku käytävillä hälyttivät myös isän paikalle. Isä ilmestyi kun tyhjästä isoon saliin, nappasi pienemmän lapsen syliinsä ja katosi siinä samassa. Amelieta hämmensi ja pelotti, hän ei ymmärtänyt mitä oli juuri tapahtunut ja mitä oli tapahtumassa. Käytävillä kaikuivat vain isän askeleet ja pienen tytön pelokas hengitys.

"Mitä jos menet leikkimään pilvikoirien kanssa?"

Täydellisyyden esikuva katsoi pientä kuolematonta olentoa sylissään, kasvoilla leväten osittain huolestunut hymy. Isän vahvat kädet laskivat tytön maahan ennen kuin tuo sai edes vastattua. Tyttö hätkähti hieman kun herran vahva käsi työytäisi tytärtään selästä rohkaisten, varoen askelin tyttö asteli huoneeseen jossa lepäsivät pilvikoirat. Hän kääntyi ympäri ja nosti katseensa isäänsä joka sulki jo huoneen ovea, tyttö ei saanut suutaan auki ennen kuin ovi oli jo kiinni. Pienen olennon suusta kuului huokauksen ja nyyhkäisen sekoitus kun hän pyllähti lattialle nukkuvan pilvikoiran viereen, vaikka hän yritti, yritti oikein kovasti, hän ei ymmärtänyt. Pienen Amelien kasvot vääntyivät ryttyyn, hän ei ymmärtänyt mitään.