Se, joka ei puhu [Tauolla]

7. Varjojen Veljet

How do you know, when all hope is gone? Can a mother hate her child? Can a broken heart be fixed to love again? Can you travel in dark without seeing the light?

Are the shadows lonely, since they can't find the sun? Or do they have brothers to play with? And when the day must fall, and their sisters rejoin, do they hear, how the skies looked before?

×××

Niin. Mistä tietää, kun toivoa ei enää ole? Elämä menee eteenpäin, ja jos sitä jaksaa katsoa tarpeeksi pitkään, saattaa huomata, että ehkä toivoa ei koskaan ollutkaan.

Entä voiko äiti vihata lastaan? Kyllä voi. Äiti voi vihata lastaan niin monella tavalla, ettei niitä voi edes laskea. Mutta kaikkein eniten lapsiaan vihaa tämä maailma, kaikkien ihmisten äiti, ainoa elämän edellytys. Kuitenkin sillä on siihen täysi oikeus.

Voiko särkynyttä sydäntä saada enää rakastamaan? Se riippuu. Jotkut eivät edes halua sitä korjattavan. Toisinaan elämä on paljon helpompaa ilman.

Tai voiko pimeässä kulkea ilman valoa? Kyllä voi, mutta on eri asia, pystyykö. Kaikki eivät pysty. Heidän loppunsa on valinta.

×××

Äikän ope katto mun tehtäväpalautusta pitkään. Tunnin jälkeen se pyysi mua jäämään luokkaan muitten jälkeen. Mä olisin pystyny kertomaan sanatarkasti mitä se aiko sanoa jo ennen kun se avasi suunsa.

"Jenna..." se alotti melko vaikeena. "Onko sulla jotakin, mistä sä haluaisit jutella? Mä voin lähettää sut kuraattorille, sanot vaan." Mä en ensin ajatellu sanoa mitään, mutta sitten mä tajusin, että siinä tapauksessa se olis lähettäny mut sinne ihan muuten vaan.

"Ei mulla, oikeestaan... Mä oon vaan miettiny aika paljon kaikkee nyt lähiaikoina. Siis nyt ku mulla on se sairauski ja kaikkee..." Opettaja katto mua hetken ja näytti sitten kelpuuttavan mun vastauksen. "Okei, no hyvä... Muistathan kuitenki, ettet uuvuta itteesi. Jos jotakin tulee, muistat vaan sanoa. Kaikki täällä koulussa kyllä kuuntelee."

Mä vaan nyökkäsin ja liukenin paikalta ennen syvempiä kysymyksiä vanhemmista tai mistään. Mä vihasin small talkia enemmän ku mitään muuta, ja se osa minussa ei ollu muuttunu miksikään."Jennahan se siinä! Ootkos nähny Heidiä missään?" rehtori kysyi ovella. "Luokassa", mä totesin lyhyesti ja jatkoin matkaa. Mä olin meidän rehtorin kanssa suhteellisen hyvissä väleissä, enimmäkseen sen takia, että se oli mun äitin entinen lukiokaveri. Just sillä hetkellä mä en silti jaksanu vaihtaa kuulumisia, joten mä häivyin pihalle.

***

Plim~ "Anteeksi tunnin keskeytys, nyt seuraa ilmoitusasiaa tämän päivän viimeisistä tunneista. Eli, nyt siis kaksi viimeistä tuntia toteutetaan yhteistyössä muiden luokkien kanssa, ja tämä on osa koulumme kansainvälisyysprojektia. Oppilaat on jaettu työpajoihin, ja ryhmät ja luokat löytyy opettajanhuoneen ilmoitustaululta. Kasi cee, muistakaa valinnaisainelaput, huomenna on viimeinen palautuspäivä. Kiitos ja hyvää päivänjatkoa!"

Kuulutuksen jälkeen sen ajaksi loppunu puhe jatkui. Enimmäkseen kuului valitusta ryhmistä, mutta muutama tuntu miettivän, mitä pajoissa tehtäisiin. Mulla ei oikeestaan ollut minkäänlaista mielipidettä koko asiasta. Jos mä vaan saisin olla rauhassa, kaikki tulis olemaan hyvin.

Mähän en saanut olla rauhassa. Ihan ensimmäinen asia, joka me tehtiin, oli ryhmätyö. Ja ei siinä mitään, aihe oli ihan kiinnostava, mutta mä vihaan ryhmätöitä koko sydämestäni! Mä tajuan kyllä, että pitää kehittää yhteistyötaitoja, mutta jos kukaan muu koko ryhmässä ei tee mitään, on aika vaikee sanoa sitä ryhmätyöksi, vai mitä?

Opettaja tarkisti paikallaolijat, ja mä nostin käteni kun kuulin oman nimeni. Sen jälkeen mä upposin omaan maailmaani. Mä havahduin vasta viimeisten nimien kohdalla.

"... Senni Ruokola, 6b, siellä, ja Varja Vehmala, 9a... Onko tää kirjotettu oikein?" opettaja ihmetteli ja katseli luokkaa. "On se", joku huikkasi luokan perältä. "Läsnä!" "No hyvä! Eli kaikki on paikalla. Noni, kuunnelkaas! Ohjeet on taululla, teillä on tämä tunti aikaa saada tämä valmiiksi, ensi tunnilla tehdään sitten paritehtäviä. Sitten hommiin, hopihopi!"

***

"Tietääkö kukaa vastausta kutoseen?" joku ryhmästä kysyi. Mä olin avaamassa jo suutani, kun opettaja purjehti meidän pöydän kohdalle. Meidät oli jaettu kolmeen pienempään porukkaan, ja mun ryhmässä oli vaan tyttöjä.

"Nonii, täällä tytöt", ope hymyili kun se näki meidän paperin. Sitten se hätkähti ihan kun se olis just muistanu jotain ja käänty kattomaan mua vastapäätä istuvaa tyyppiä. "Ja... Varja?" Varja hymähti ja katto sitä vähän huvittuneena. "Kyllä mäkin ihan tyttö oon. Varja Anniina. Siitä se selviää ehkä vähän helpommin", se hymyili ihan kun joku olis just sanonu sille parhaan kehun ikinä.

Se ihan tosissaan hymyili. Sitä oli just luultu pojaksi, ja se hymyili. Se opettaja seiso siinä hetken ihan ku se olis unohtanu, mitä sen piti tehdä. Sitten sekin hymyili niinku mitään ei olis tapahtunu. "Noh, mutta mitenkäs täällä menee?"

"Meillä on toi kutonen vielä tekemättä, mut muuten me ollaan valmiita", mun vieressä istuva tyttö selitti. "No hyvä! Tehkääpä sitte vielä viimeset kymmenen minuuttia reippaasti töitä", opettaja hihkasi yli-pirteästi ja käytännössä kaikkoontu seuraavan pöydän luo.

***

Kello soi, ja samantien mä ponkasin käytävälle ettimään Oliveria. Sitä ei ollu näkyny koko päivänä, joten mä aloin olla jo vähän huolestunu. Ei mulla oikeestaan ollu suurempaa syytä siihen, niin mun aivot vaan toimi. Jos yli-ajattelu olis urheilulaji, mä olisin sen maailmanmestari.

Mä en päässy ku käytävän päähän, kun joku huusi mun takaa: "Hei! Jenna, oota!" Mä pysähdyin ja käännyin ympäri oottamaan tyttöä, joka juoksi käytävää pitkin mun luo.

"Öömh, nii. Etiksä Oliveria?" Varja kysy ja hymyili. "Joo, siis, ku sitä ei oo näkyny tänää..." mä vastasin vähän ihmeissään. "Juu, siis sitä mä vaan ku se ei oo koulussa tänää ni aattelin vaan sanoo", se selitti ja jatko vaan hymyilyä. "Hei, haluuksä tulla meijän kaa välkälle? Enimmäkseen siis ku et varmaan haluu Hesenkään kans olla tai nii..."

Loppujen lopuks mä totesin, että oikeestaan Varja ja sen kaverit oli ihan mukavaa seuraa. Me päädyttiin juttelemaan uusimmasta Avengers- elokuvasta, jota kukaan ei jostain syystä ollu vielä nähny. Sitten joku sai idean järjestää leffailta, ja lopulta mut oli lisätty niiden yhteiseen snäppiryhmään suhteellisen hämmentävän inside-juttumaratonin jälkeen, jonka seurauksena mut oli tallennettu koko porukan puhelimiin nimellä
"Seija😏🍩".

"Että sellasta sitte", Varja naurahti kun me oltiin menossa takas luokkaan. "Eihän se ollu niin kamalaa. Hei, haluuksä muuten olla mun pari?" Mä vilkasin sitä vähän yllättyneenä, mut nyökkäsin vaan. "Jos saa valita, ni joo", mä vastasin. "Kyllä Mallu antaa, se on ihan jees. Se ei vaan koskaan muista mun sukupuolta", Varja lupas ja tirskahti. "OK Seija", mä totesin. Mitä siitä seurasi, oli naururäjähdys.

°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

Heipäleipä everybody!

Tässä olis nyt tämmönen tasan tuhannen sanan luku, toivottavasti kelpaa.😁

By the way, kohta on hiihtoloma. Mitäs kaikki meinas tehä? Ite yritän nyt kerranki saaha useemman luvun väsättyä ku kerran on aikaa. En kylläkään tiiä tuleeko se toteutumaan, mut aina voi yrittää, eikö vaan? 🙂

Mutta juu, täällä on kylmä ja mä vihaan kaukalopalloa, mutta muuten mulla menee aika suhteellisen hyvin. Nyt ku miettii, ni se on aika harvinaista. 🤔
Mitenkäs teillä menee?

Jaa, mut ei kai mulla muuta. Heissan vaan ja hyvää loppuleipää kaikille! 👋