Inspiraatiota etsimässä ~ 2019

6. Novelleja inspiraation lähteeksi

Tässä muutama rustaamani novelli, ehkä joku saa irti jotain käyttökelpoista.

1.

Jos joku olisi silloin ollut lähettyvillä, istuskellut vaikkapa viereisen kapakan terassilla, se joku olisi nähnyt, kuinka paahtavan auringon valo välkähti majatalon varjoihin katoavan kulkijan valkoisesta hatusta. Mutta hatun omistaja tiesi, että kukaan ei ollut näkemässä.
Hän jätti majatalon oven auki, kulki kovia kokeneen, likaisen salin poikki ja veti kellarin oven auki. Tai sen, mitä ovesta oli jäljellä. Alaosa oli aikojen saatossa lahonnut. Hän sytytti lyhtynsä kynttilän ja sillä tietään valaisten asteli varovaisesti sammalen peittämät ja lohkeilleet, kiviset kierreportaat alas. Portaiden alapäässä odotti ovi. Puinen, raskas ovi varustettuna metallisalvalla. Hän laski lyhtynsä alimmalle portaalle ja tarttui metalliseen kahvaan, kiskoen salvan syrjään. Se ei valituksia säästellyt, vaan kirskui kuin lautasta vasten raapiva haarukka -tosin kahta kauheammin. Salvan liikuttaminen nostatti hikikarpalot hänen otsalleen, vaikka alhaalla olikin viileää.
Lopulta hän sai salvan pois tieltä ja työnsi painavan oven auki. Se aukeni narinan saattelemana ja tulijaa tervehti kostean ummehtunut haju, johon sekoittui jotain muutakin. Hän nappasi lyhtynsä portaalta ja otti muutaman askelen pidemmälle, nostaen pian valonlähdettään korkeammalle. Se valaisi huonetta hieman heikosti, mutta hän erotti mukulakivilattian, metallisen pöydän ja pöydällä makaavan hahmon siluetin. Hän asteli lähemmäs, valaisten lyhdyllä paremmin.
Hän näki jälleen sievät, kalpeat kasvot, suljetut luomet kauniin kaartuvilla ripsillä ja huulessa kimmeltävän korun. Mustat, hohtonsa menettäneet suortuvat aaltoilivat hänen liikkumattomalla rintakehällään ja pöydän karhealla pinnalla. Muu keho oli valkean liinan peittämä. Näky olisi ollut vieläkin kauniimpi, ellei muutenkin tunkkaiseen hajuun olisi sekoittunut hajoavan ruumiin lemu.
Hän loi vielä viimeisen silmäyksen ruumiin yli ja käännähti sitten kannoillaan, astellen takaisin kohti kierreportaita. Jos joku olisi ollut paikalla, hän olisi saattanut nähdä tyytyväisen virnistyksen valkean hatunlierin alta. Mutta hatun omistaja tiesi, että kukaan ei ollut näkemässä.

2.

Pitkän vihreän takin vyötäröllä kulkeva vyö kiristyi. Työn parkkiinnuttamat kädet heittivät hupun niskasta pään yli. Silmät jäivät sen varjoihin. Pitkät hiukset, jotka eivät olleet nähneet harjaa muutamaan päivään, oli vedetty kaikki pään oikealle puolelle. Pöydän päälti lähti matkaan hyvin huollettu jousi.
Ulkona oli vielä lähes pimeää. Kajastuksenpoikanen yritti kurkkia taivaanrannan takaa, mutta oli liian väsynyt lipumaan korkeammalle. Aamuyön usva kietoi pellon kosteaan vaippaansa.
Hän kulki äänettömästi kuin aave pellon poikki ja pysähtyi metsän rajaan. Edessäpäin oli pilkkopimeää. Se ei kulkijaa haitannut. Päinvastoin.
Hän sulki silmänsä ja keskittyi kuuntelemaan. Pehmeä tuuli hönki puiden seassa. Hidasliikkeinen oja solisi jossakin lähettyvillä. Aamun ensimmäinen lintu avasi nokkansa laskien ilmoille pehmeän, haikean sävelen.
Nyt. Jokin kahahti.
Hän jännittyi. Seisoi mikäli mahdollista vielä liikkumattomampana. Hän oli osa luontoa. Kuin kivi. Jokin epäorgaaninen.
Se kuului uudestaan. Joku liikkui. Ei kovin lähellä, ei liian kaukana. Hän avasi silmänsä.
Takaa, läheltä, kuului toinenkin ääni. Hän käännähti ympäri ja näki heinikon yllä liitävän pöllön vain paria sekuntia ennen kuin se päästi valittavan huutonsa. Käsi sieppasi jousen sydämenlyöntiä nopeammin ja nuoli löysi tiensä paikoilleen. Pöllö ehti melkein metsään asti kun nuoli singahti ilmassa ja iskeytyi linnun läpi jatkaen matkaansa läheisen koivun runkoon.
Hän poimi linnun maasta, sitoi sen jalat yhteen ja sitaisi narun toisen pään kiinni pieneen reppuunsa. Pöllön ammuttuaan hän oli ollut kuulevinaan etäistä ääntä jonkun kiirehtiessä poispäin hänestä. Se oli tietysti saattanut olla kuvitelmaa. Mutta siihen hän ei uskonut.
Askel vei häntä eteenpäin metsän varjoihin. Varjoihin, joita oli puolen tunnin kuluttua paljon vähemmän. Aurinko oli saanut voimaa nousta ja silitteli parhaillaan valolla ja lämmöllä ympäröivää luontoa. Hän tunsi sen lämmön selässään ja poskellaan. Se oli mieto, mukava tuntemus, jonka miellyttävyyttä kevyt tuulenvire paransi.
Samassa hän kuuli äänen. Joku sammutti janoaan läheisellä lammella.
Hän hidasti kulkuaan ja lähestyi hiirenhiljaa lampea. Niin hiljaa, että kauriskaan ei olisi kuullut. Eivätkä monet kauriit kuulletkaan. Ne kauriit harvoin joutuivat tekemään enempää virheitä.
Siniharmaa, miltei kalju olento pyyhkäisi suupieltään ja kohottautui täyteen noin 160 senttimetrin pituuteensa. Sen korvat lerpattivat sivuilla. Hän kykeni miltei laskemaan olennon jokaisen kylkiluun. Ja miltei jokaisen luun ylipäätään. Miksi olento oli niin heikossa hapessa? Ja mitä lajia se edes oli? Ei ainakaan mikään, minkä hän tunsi.
"Jokin uusi", hän hymähti itsekseen.
Olikohan se arvokas? Sen luita saatettiin käyttää poppamenoissa tai silmiä lääkkeenä. Sen nahka saattoi olla harvinainen. Ei mikään huono löytö.
Äkkiarvaamatta hän loikkasi olennon näköpiiriin jousi valmiiksi viritettynä. Olento jähmettyi. Hän oli lähes varma, että äsken sisään virranneet vedet olisivat voineet tulla samaa kyytiä ulos. Sen tummat silmät olivat pienentyneet kauhusta. Silti hän aisti olennosta muuta. Kaiken säikähdyksensä keskellä se oli jollain tapaa rento. Hyväksyvä. Alistuva. Se ei aikonutkaan paeta. Kaiketi.
"Eteeni! Äläkä yritä mitään. Olen hyvä ampuja."
Olento ei liikahtanutkaan. Arvioiko se riskejä? Analysoi omaa nopeuttaan? Punnitsi hänen taitojaan?
"Nyt!"
Se liikahti. Otti yhden varovaisen askelen lähemmäs.
"Vauhtia!" hän ärjäisi ja kohotti joustaan. Olento heittäytyi hänen jalkojensa juureeen. Sen sinertävä iho värisi. Selässä oli kaksi tynkää, jotka muistuttivat kahvoja. Kuuluiko olennolla olla siivet? Oliko joku jo pyydystänyt sen kertaalleen ja myynyt siivet?
"Helpoin saalis kuukausiin."
Hän kiskaisi olennon jaloilleen ja sitoi sen ranteet ja nilkat yhteen heilauttaen sen sitten olkapäälleen. Olento painoi tuskin mitään. Se oli kuin kuollut, mutta hän tunsi sen sydämen lyönnit. Ahdistuneet sydämen lyönnit.