Puhuimme tänään päivällä Aidenin kanssa pitkään, noin viisi tuntia. Aika vain hurahti eteenpäin, ja puhua paapatimme molemmat suumme tyhjiksi. Kerroin hänelle eilisestä huvipuisto reissustani uusien ystävieni kanssa, ja Aiden oli hieman kateellinen että olin päässyt lintsaamaan koulusta ja työvuorosta sanomalla olevani kipeä. Olihan se ehkä vähän tyhmä teko, mutta minulla oli hauskaa eikä yksi kerta ketään tapa.
Aidenin päivä oli mennyt koulussa ja kotona siivoten. Hän oli yrittänyt soittaa minulle jotain kymmenen kertaa, mutta puhelimeni oli jäänyt kotiin.
Hän kertoi myös, että vihamiehemme Martin nolasi hänet kaikkien edessä. Jos vielä joku päivä näen Martinin, hän saa kohdata vihani. Olemme vihanneet Martinia enemmän kuin mitään siitä asti kun tapasimme hänet, eikä se tule koskaan muuttumaan. Martin on vain yksi kusipää. Hän tosin pelkää minua hieman, ja on hänellä siihen aihettakin. Olen paljon pidempi ja lihaksikkaampi, joten hän tietää ettei hänen kannata haastaa riitaa kanssani. Puolustankin usein Aidenia, sillä hän on lyhyt ja aika ujo, joten hän ei uskalla sanoa Martinille vastaan. En voi kuvitellakaan kuinka helppoa olisi vain heittää Martin johonkin kaivoon yksin itkemään ja olla rauhassa Aidenin kanssa ilman kiusaamista, noloja hetkiä ja tunnevyöryjä.
